Yhteyttä Pandemrixin ja narkolepsian välillä ei
ole todistettu
Suomen Kuvalehti, 21 huh 2011, s.34:-
Ulkomailla epäillään, että Suomessa on liioiteltu pandemiarokotteen aiheuttamia narkolepsiatapauksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokoteturvallisuuslääkäri Hanna Nohynek sanoo, että narkolepsia ei voi osoittautua ainakaan huijaukseksi. Diagnoosit on varmistettu laboratoriotesteillä, joita ei voi huijata.
Suomessa ilmaantui uusia narkolepsiatapauksia jo ennen rokotusten alkua. Syynä on voinut olla esimerkiksi parantunut diagnostiikka tai enterovirus. Suomalaiset ja ruotsalaiset voivat olla geneettisesti jollain tavalla poikkeavia, jolloin jokin muu virus olisi lisännyt alttiutta narkolepsiaan. Pandemiarokote olisi siinä tapauksessa tuottanut vain eräänlaisen pajatsoefektin eikä siten olisi narkolepsian syynä.
On myös mahdollista, että Suomessa ja Ruotsissa narkolepsian diagnostiikka on maailman huipulla ja muut maat huomaavat rokotteen haitat vasta myöhemmin. Lääketieteellisesti ei ole todistettu Pandemrixin yhteyttä narkolepsiaan. Muutama rokotetuista olisi saanut narkolepsian myös ilman rokotusta.
Rokotteista oli kiistatonta hyötyä. Nohynekin mukaan Suomessa kuoli 44 ihmistä, eikä heidän joukossaan ollut yhtään raskaana olevaa, kuten muissa maissa. Rokote pelasti joitakin kymmeniä suomalaisia, myös lapsia ja nuoria. Narkolepsiaan sairastui 54 suomalaista lasta ja nuorta.
Nohynekin mukaan Pandemrixin haittoja ei voitu ennakoida. Edes rokotusten vastustajat eivät tuoneet narkolepsiaa esiin mahdollisena rokotushaittana, koska kellään ei ollut mitään syytä yhdistää narkolepsiaa rokotteeseen. Jos rokotusta olisi lykätty influenssan toiseen aaltoon, Pandemrix olisi todettu turvallisesti miljoonien rokotettujen kokemusten perusteella.
Kommentit (4)
Diagnoosit on varmistettu laboratoriotesteillä, joita ei voi huijata.
Narkolepsiadiagnoosia ei tehdä millään laboratioriotestillä, vaan oirekuvan ja unitutkimuksen perusteella.
Eihän laboratoriotesteillä tarkoiteta pelkästään verikokeita.
Diagnoosit on varmistettu laboratoriotesteillä, joita ei voi huijata.
Narkolepsiadiagnoosia ei tehdä millään laboratioriotestillä, vaan oirekuvan ja unitutkimuksen perusteella.
Ei labra tarkoita pelkkiä verikokeita...
laboratioriotestillä, vaan oirekuvan ja unitutkimuksen perusteella.
Kun sitähän ei tosiaan ole kiistattomasti todistettu.