Lue keskustelun säännöt.
Sairas parisuhde ja sitäkin sairaampi ero
04.05.2011 |
En tiedä mistä aloittaisi. On kuitenkin pakko purkaa sydäntä jonnekkin jos vaikka löytyisi joku saman kokenut...Tai edes jotain.
Olen ensinnäkin todella pettynyt itseeni. SIihen miten silmät ummessa olenkaan elänyt kaikki nämä vuodet sen miehen kanssa.
VAstikään silmäni aukesi ja aika lohduttomalta näyttää...
Ei suinkaan sen vuoksi että olisin pettynyt häneen ja siihen miten hän minua kohteli ja sai minut luulemaan että se olisi jotenkin ok.
KAiken sen paskan lisäksi hän vaihtoi elämämme hörhön naisen takia, eikä siinäkään vielä mitään maata kaatavaa ole.
Olen iloinen siitä että pääsin kuitenkin miehestä eroon, vaikka se tuntuikin aluksi niin kurjalta...
Kunnes ne silmäni aukesivat kokonaan....
Mutta lapset... Heidän vuokseen minulla on kurja olo. Miten tässä käy?
Mies vaatii toista lasta itseleen, ikään kuin lapset olisivat jaettavissa.
Ei hänestä ole lasta kasvattamaan. Ei ole koskaan kai ollutkaan, enkä minä todellakaan halua "riistää" lapsilta isää.
Mies vaikuttaa kuitenkin henkisesti todella epävakaalta. On ollut sitä jo pidemmän aikaa ja sotkipa sen "uuden" akkansakin mukaan kuvioihin vaikka nämä asiat eivät sille mitenkään kuulu.
Ihan "kiva" saada uhkailuviestejä ihmiseltä jota en edes tunne ja "kiva" että exäni pyörii seb kaltaisen ihmisen kanssa. Toisaalta taitavat olla samaa maata keskenään.
Ei tuo kuitenkaan ole normaalia touhua sitten mitenkään.
Pitääkö tässä pelätä että tulevat molemmat mesoamaan ja sotkemaan lasten päät entisestään?
En minä halua että lapseni joutuvat tulilinjalle meidän eromme keskellä, enkä myöskään halua että heitä kasvattaa ihminen jonka tunnepuoli on hyvin vajaavainen tai jotain ja kaiken maailman hörhöistä tahdon pitää lapseni erossa niin pitkään kuin on mahdollista.
Noh... Mies ei näe mitään syytä siihen että lapset jäisivät minulle ja loput sitten sovittavissa olevia asioita. Hän sitten halusi ymmärtää että ilkeyttäni olen tätä mieltä ja nyt sitten jatkaa terrorisointiaan minkä kerkeää.
En jaksa enää tuota ilkeilyä, uhkailua, ahdistelua ja hiillostamista, mustamaalaamista jne... ENkä voi sietää sitä että lapseni joutuvat elmään sen keskellä.
Sossuun ollaan oltu yhteyksissä ja siellä vain voivoteltiin minun jaksamistani ja tuntui siltä että miehen tempaukset olisivat ok.
Että meni hermot miehen esittämiseen, valheisiin ja puolikkaisiin totuuksin.
Kuinka hän oikeasti saattaa ja kuinka voi olla ettei se tajua mistään mitään?
Hieman naurettavaa kyllä että minä en jaksa kuulemma kahden lapsen kanssa ja että miehellä olisi kova pelko lastensa turvallisuudesta ja silti hän jättää lapset minulle ja lähtee sen ämmänsä luokse juopottelemaan...
Kuka tuollaista tekisi oikeasti jos niin kova huoli on?
Ja että lapset pitäisi jakaakin vielä.... Ihan kuin ei olisi muita ratkaisuja olemassakaan...
Tuntuu niin pahalta.... Tuntuu etten olisi koskaan edes tuntenut miestäni. Ei tuo ole se johon rakastuin... EI lähelläkään sitä ja saman kaltaista paskaa se on kaikki nämä vuodet olleet.
Ei enää onneksi, vaikka tuntuukin olevan liian myöhäistä.
Nyt on sitten kai tulossa hirveä sota lasten huoltajuudesta jota en kyllä todellakaan haluaisi käydä läpi...
Miksei minun lapsilla voi olla täysipäistä isää ja miksen itse ole ollut sen verran täyspäinen että olisin osannut ajoissa viheltää poikki tämän sairaan pelin?
Eikä tämäkään tunnu kovin oikealle että puhun asioistamme "kaikille" vaikkakin se tapahtuu nimettömästi.
EN tiedä saiko tuosta mitään tolkkua. Kovin on tunteet pinnassa ja mitään on vaikea pukea sanoiksi.
Kommentit (10)
jotenkin tää juttu vaan haiskahtaa. mitään konkreettista et oo miehesi tekosista kertonut. jotenkin kalskahti, että sä tuomitsit miehen uuden naisystävän, ennenkuin edes tiesit hänestä mitään. ettet se vaan olsi sinä, joka laittaa niitä kiviä rattaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä minun pitäisi kertoa?
Kertoa niistä kaikista miehen tekosista ennen vai jälkeen eron?
Niitä on niin paljon etten tiedä mistä aloittaisi. Edellisiäkin viestejä oli todella vaikea edes pukea sanoiksi ja saada lausetta muodostumaan.
En tuominnut tätä naista ennen kuin sain tietää millaisesta ihmisestä on kyse.
Otin itse selvää heti kun sain tietää että tässä taustalla on joku muukin.
Tähän naiseen en ole ollut missään yhteydessä ennen tätä uhkailuviestiä jonka häneltä sain.
Lähettääkö normaali ihminen uhkailuviestejä tuntemattomille tai ylipäänsä kenellekkään?
Ja ajatteleeko tasapainoinen ihminen tuollaisen olevan jotenkin ok?
Ihan saa vapaasti osoitella sitä syyttävää sormea. EI se ole ensimmäinen kerta ja vaikka olenkin lopen kyllästynyt siihen että tämä käännetään minua vastaan, niin ei jonkun randomin epäily hirveästi kaivele.
uhkailuviesti piti sisällään?
Miksi on kohtuutonta, että isäkin haluaisi lasten huoltajuuden itselleen?
Millä perusteella isä ei ole kykenevä huolehtimaan lapsistaan?
En tiedä mistä aloittaisi. On kuitenkin pakko purkaa sydäntä jonnekkin jos vaikka löytyisi joku saman kokenut...Tai edes jotain.
Olen ensinnäkin todella pettynyt itseeni. SIihen miten silmät ummessa olenkaan elänyt kaikki nämä vuodet sen miehen kanssa.
VAstikään silmäni aukesi ja aika lohduttomalta näyttää...
Ei suinkaan sen vuoksi että olisin pettynyt häneen ja siihen miten hän minua kohteli ja sai minut luulemaan että se olisi jotenkin ok.
KAiken sen paskan lisäksi hän vaihtoi elämämme hörhön naisen takia, eikä siinäkään vielä mitään maata kaatavaa ole.
Olen iloinen siitä että pääsin kuitenkin miehestä eroon, vaikka se tuntuikin aluksi niin kurjalta...
Kunnes ne silmäni aukesivat kokonaan....Mutta lapset... Heidän vuokseen minulla on kurja olo. Miten tässä käy?
Mies vaatii toista lasta itseleen, ikään kuin lapset olisivat jaettavissa.
Ei hänestä ole lasta kasvattamaan. Ei ole koskaan kai ollutkaan, enkä minä todellakaan halua "riistää" lapsilta isää.
Mies vaikuttaa kuitenkin henkisesti todella epävakaalta. On ollut sitä jo pidemmän aikaa ja sotkipa sen "uuden" akkansakin mukaan kuvioihin vaikka nämä asiat eivät sille mitenkään kuulu.
Ihan "kiva" saada uhkailuviestejä ihmiseltä jota en edes tunne ja "kiva" että exäni pyörii seb kaltaisen ihmisen kanssa. Toisaalta taitavat olla samaa maata keskenään.
Ei tuo kuitenkaan ole normaalia touhua sitten mitenkään.
Pitääkö tässä pelätä että tulevat molemmat mesoamaan ja sotkemaan lasten päät entisestään?En minä halua että lapseni joutuvat tulilinjalle meidän eromme keskellä, enkä myöskään halua että heitä kasvattaa ihminen jonka tunnepuoli on hyvin vajaavainen tai jotain ja kaiken maailman hörhöistä tahdon pitää lapseni erossa niin pitkään kuin on mahdollista.
Noh... Mies ei näe mitään syytä siihen että lapset jäisivät minulle ja loput sitten sovittavissa olevia asioita. Hän sitten halusi ymmärtää että ilkeyttäni olen tätä mieltä ja nyt sitten jatkaa terrorisointiaan minkä kerkeää.
En jaksa enää tuota ilkeilyä, uhkailua, ahdistelua ja hiillostamista, mustamaalaamista jne... ENkä voi sietää sitä että lapseni joutuvat elmään sen keskellä.
Sossuun ollaan oltu yhteyksissä ja siellä vain voivoteltiin minun jaksamistani ja tuntui siltä että miehen tempaukset olisivat ok.
Että meni hermot miehen esittämiseen, valheisiin ja puolikkaisiin totuuksin.
Kuinka hän oikeasti saattaa ja kuinka voi olla ettei se tajua mistään mitään?Hieman naurettavaa kyllä että minä en jaksa kuulemma kahden lapsen kanssa ja että miehellä olisi kova pelko lastensa turvallisuudesta ja silti hän jättää lapset minulle ja lähtee sen ämmänsä luokse juopottelemaan...
Kuka tuollaista tekisi oikeasti jos niin kova huoli on?
Ja että lapset pitäisi jakaakin vielä.... Ihan kuin ei olisi muita ratkaisuja olemassakaan...
Tuntuu niin pahalta.... Tuntuu etten olisi koskaan edes tuntenut miestäni. Ei tuo ole se johon rakastuin... EI lähelläkään sitä ja saman kaltaista paskaa se on kaikki nämä vuodet olleet.
Ei enää onneksi, vaikka tuntuukin olevan liian myöhäistä.Nyt on sitten kai tulossa hirveä sota lasten huoltajuudesta jota en kyllä todellakaan haluaisi käydä läpi...
Miksei minun lapsilla voi olla täysipäistä isää ja miksen itse ole ollut sen verran täyspäinen että olisin osannut ajoissa viheltää poikki tämän sairaan pelin?
Eikä tämäkään tunnu kovin oikealle että puhun asioistamme "kaikille" vaikkakin se tapahtuu nimettömästi.
EN tiedä saiko tuosta mitään tolkkua. Kovin on tunteet pinnassa ja mitään on vaikea pukea sanoiksi.
Voi olla että exäni on narsisti(nen). En tiedä mitä ajattelisin hänestä.... Monia asia kuitenkin puhuu sen suuntaan, mutta ei se silti tarkoita sitä että siitä tässä olisi kyse.
Nainen on tai ainakin oli joskus narkkari ja vaikka uskon kyllä että jotkut ihmiset muuttuvat, niin tässä tapauksessa en. Se hänen lähettämä viestikin kertoi jo paljon tämän naisen henkisestä tilasta.
Kuin jonkun pahasti häiriintyneen teinin puhetta vaikka kyseessä kuitenkin yli 30 vuotias henkilö.
Sakakäyttäjyydestä ja muusta en tiedä, eikä se minulle kuulu sen enempää.
JA tästä lapsi kiistasta vielä etten minä tätä ole todellakaan halunnut.
Niinkuin jo aikaisemmin voivottelin että miksei minun lapsillani voi olla täysipäistä isää...
En voi luottaa häneen enää juuri missään, eikä häneen saa edes juuri mitään kunnollista kontaktia. Mistään ei voi keskustella, eikä sopia ja minusta se on kovin ikävää lasten kannalta.
Minulla on myös huoli sen vuoksi ettei isä osaa useinkaan kohdata lapsiaan lapsina ja olen siihen joutunut monesti puuttumaan...
Ja se että mies kääntää kaiken päälaelleen... :(
Tuntuu kuin hän olisi joku aivan toinen ihminen...
AIvan vieras, ei suinkaan se jota rakastin, jos kuvitelmassa elämistä voi rakkaudeksi kutsua.
Ne kulissit nyt viimein sortuivat ja se taitaa tällä hetkellä olla ainoa järkevä ratkaisu exältäni.
Ja ne mitä siinä ohella taas niin en voi millään ymmärtää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa mitään lohduttavaa, mutta sen verran kuitenkin, että mulla on myös omakohtaista kokemusta tuosta, että ero oli muuten ns. ok, kestettävissä siis, mutta sen vaikutus lapsiin oli (ja on edelleen) vaikeaa kestää. Eikä sitä osannut tajuta etukäteen.
Pienet ja viattomat joutuvat kärsimään aikuisten typeryyksistä. Siitä itse koen syyllisyyttä ja se myös tekee olon avuttomaksi.
Ajan myötä asioilla on tapana järjestyä, ainakin vähän parempaan suuntaan, joskaan ei ideaalitilanteeseen välttämättä ikinä...
Ei tähän varmaan ole olemassakaan sanoja jotka lohduttaisivat, vaan tämä on käytävä läpi tuli vastaan sitten mitä tahansa.
Ap
En osaa sanoa mitään lohduttavaa, mutta sen verran kuitenkin, että mulla on myös omakohtaista kokemusta tuosta, että ero oli muuten ns. ok, kestettävissä siis, mutta sen vaikutus lapsiin oli (ja on edelleen) vaikeaa kestää. Eikä sitä osannut tajuta etukäteen.
Pienet ja viattomat joutuvat kärsimään aikuisten typeryyksistä. Siitä itse koen syyllisyyttä ja se myös tekee olon avuttomaksi.Ajan myötä asioilla on tapana järjestyä, ainakin vähän parempaan suuntaan, joskaan ei ideaalitilanteeseen välttämättä ikinä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Säilytä KAIKKI uhkailu-, kiristys- ja muut häirintäviestit ja pidä ne tallessa. Osta vaikka puhelin, jolla äänittäminen on helppoa ja äänitä puhelut (ja myös kasvokkain esitetyt uhkailut). Jos ja kun huoltajuuskiista menee oikeuteen, on sinulla silloin erinomaiset perusteet miksi lasten isälle ei huoltajuutta pitäisi antaa.
Jos joudut olemaan tekemisissä miehesi kanssa henkilökohtaisesti, ota joku ystäväsi mukaan. Pysy itse rauhallisena, älä sorru samalle tasolle ex-miehesi kanssa.
2. Ota VÄLITTÖMÄSTI yhteyttä lastenvalvojaan ja kerro huolestasi.
3. Hanki keskusteluapua! Juttele ystävillesi, soita perheneuvolaan tms. Älä jää yksin. Hanki apua myös lapsillesi (perheneuvoloissa järjestetään mm. eroryhmiä lapsille, ainakin meilläpäin)
Lasten "jakamista" ei suositella missään tilanteessa, pidä pintasi tässä asiassa. Ehdota vaikka laajempia tapaamisia, mutta ei missään tapauksessa lasten jakamista.
Kovasti voimia sinulle hankalaan eroprosessiisi. Älä annan syytösten ja uhkailujen sumentaa mieltäsi ja unohtaa sitä, mikä on normaalia.
Tämä tilanne on kyllä äärimmäisen hankala ja menee kirkkaasti yli ymmärrykseni.
Suututtaa että aina olen uskonut hyvää hänestä, siltikin vaikka kaikki on ollut koko ajan nähtävillä. Tämä ero on kuitenkin hyvä ratkaisu tähän, vaikkei se minun ratkaisu edes ollutkaan.
Rumaksi tämän tekee riitely lapsista. Se että toiseen ei voi enää millään tapaa luottaa ja se että tämä tekemällä tekee kaiken hankalaksi esim. juuri sotkemalla naisystävänsä tähän soppaan.
Kiristystä, uhkailua, mustamaalausta....
Yritin aikaisemmin puhua järkeä, mutta hän sai siitä lisää tulta pesäänsä.
Olen kuulemma huono äiti kun kiellän lapsiani käymästä sen naisen luona.
Vaikken koskaan ollutkaan häntä tavannut tein päätökseni kuitenkin niiden tietojen pohjalta mitä minulla oli ja harmikseni olin vielä oikeassakin. Tai mitä ylipäänsä sen uhkailuviestin perusteella voikaan olettaa....
Ei kovinkaan tasapainoiselta ihmiseltä vaikuttanut ja nyt sitten saan ikään kuin pelätä että tästä olisi vielä jotain harmia.
Lastenvalvojalle aion ilmoittaa kaiken oleellisen, enkä todellakaan jätä asiaa tähän.
Olen ollut yhteyksissä lähimmäisiini ja he tietävät jokseenkin kyllä missä mennään.
Silti tuntuu että olisin yksin tämän asian kanssa. He kyllä auttavat minua käytännön asioiden järjestämisessä ja ovat parhaansa mukaan tukena muutenkin, mutta tuntuu ettei se riitä.
Minulla ei juuri muuta todisteita ole kuin sen naisen lähettämä uhkailuviesti. Muuten tässä ollaan sana sanaa vastaan ihan kaikessa.
Noh... Lapset ovat nyt ainakin minun luonani turvassa ja se on pääasia.
Tuleva kuitenkin pelottaa, että millaiseksi tämä kaikki vielä menee...
Ennen aina ajattelin ettei se mies sellaista tekisi ja ettei hän sellainen ole. Lukuisten pettymysten ja näiden viimeaikaisien kokemusten perusteella en enää kyllä voi mennä sanomaan mitään.
Kaikki näyttäisi sittenkin olevan mahdollista hänen tiimoiltaan...
yritän kyllä parhaani mukaan olla murehtimatta liikaa etukäteen. Vaikealta se silti välillä tuntuu kun on koko ajan jokin uhka olemassa.
Ap
Lastenvalvojalle soittamisesta ei ollut mitään apua. Ei tämä asia kuulu hänelle vaan meidän on exäni kanssa yhdessä sovittava nämä asiat ja sitten tultava hänen luokseen...
Olisipa se noin yksinkertaista...
Niin tästä pitäisi ilmoittaa lastensuojeluun mutta ei siellä ollut ketään paikalla hoitamassa tällaisia asioita.
Minun täytyy kuulemma odottaa vähintään huomiseen.
Jos siitäkään on edes mitään hyötyä...
HUOMISEEN? Eikö lasten hyvinvoinnilla ole mitään väliä?!
Minulla kun kuulemma ei ole oikeutta tehdä mitään päätöksiä lasten suhteen ohitse isän. Ei vaikka isältä tuntuu puuttuvan todellisuudentaju kokonaan....
Eli tavallaan teen siis väärin jos toimin niin kuin parhaaksi on....