Alzheimerin tauti

Saman kaavan mukaan saatiin diagnoosi äitini sairaudesta helmikuussa. Ennen joulua huomasin että äitini lähimuisti oli huonontunut aivankuin yhtäkkiä. Varasin ajan muistitestiin ja siitä se sitten lähti. Laastarihoito alkoi helmikuussa ja takeltelee, koska äiti ei millään saata käsittää miksi laastaria pitää käyttää. Hän asuu ysin ja hoito on ollut minun varassani. Laastarista ei ole apua, koska hän aivankuin juonisi kaikin tavoin ettei sitä pitäisi. Hoitoapua täytyy hankkia mutta en osaa päättää milloin ja hän vastustaa sitä raivokkaasti. Eipä kukaan hoitajakaan voisi olla 24h vahtimassa että laastari pysyy paikoillaan. Muisti ja ymmärrys heikkenevät pelottavaa vauhtia mutta muita omaisia hän pystyy hämäämään ihmeen hyvin. Minä taidankin olla se joka huonommin voi.

http://www.omaishoitaja.fi/

joutuu siitä tutusta ihmisestä luopumaan ikäänkuin etukäteen, ennen kuolemaa. Se ihminen, jonka on tuntenut, ei ole jossain vaiheessa enää se sama ihminen. Se on surullista, mutta toisaalta se kuuluu usein vanhuuteen. Vanhuus on luopumista ja eri ihmisillä se luopuminen tapahtuu vain eri järjestyksessä ja eri aikataululla.

Voimia sinulle ap!

voisi olla tosiaan tuo exelon, mutta nyt on myös hiljaittain norspan laastari.. voisi olla tämä

jaksamista ja vielä kerran jaksamista. Rankka tauti varsinkin omaisille. Mutta kyllä sinä jaksat!

Tuossa iässä saatu etenee kuitenkin hitaammin kuin nuoremmilla.

iäkkäälle muistisairaalle. exelon on ainoa alzheimeriin käytetty laastari.

http://dementinomainen.blogspot.fi/



Tässä tosin henkilöllä on vaskulaarinen dementia, mutta hän sai aluksi diagnoosiksi Alzheimerin taudin. Veikkaan, että väärä diagnoosi on monella muullakin, jonka tauti etenee nopeasti.

alzheimerin taudin hoidossa ja hidastamisessa.

Kannattaa googlata ja eipä siitä varmasti ainakaan vanhinkoa ole.



Itämaa ym. kaupoista saa halvemmalla isompia pusseja.



Englanniksi "turmeric"

Ensihoidoksi aloitettiin joku uusi laastarihoitomuoto, josta on todettu olevan hyviä tuloksia.!

minkä niminen laastari?

Muisti ei automaattisesti vanhetessa huonene, vaan se on aina oire jostain sairaudesta. Ihan joka kerta. Sairaus voi olla vaikka masennus tai kuten aapeen äidin tapauksessa Alzheimer. Olen pahoillani, mutta nykyään on kyllä aika hyvät lääkehoidot ja nyt niitä virikkeitä äidille! Muistiharjoituksia ja mahdollisimman pitkälle jatkaa niitä asioita, joista on tykännyt tähänkin asti.

sairastuminen on aina koskettava ja mieltä painava. Tätä tautiakin on niin monenmuotoista ja monella tapaa etenevää, ettei tiedä ennenkuin aikaa kuluu.

Vaarini oli 75 kun alzheimer todettiin. Sai heti lääkkeet ja pystyi asumaan yksin omakotitalossa tästä vielä 8 vuotta. Heikkeni lopulta niin, että ei enää tiennyt mitä pukee, milloin syö ja mitä syö. Paikkoja ei tunnistanut.

Nyt vaari on 85 ja on vanhainkodissa muiden muistihäiriöisten kanssa ja hänellä on pari tyttöystävää :)...elää oikein hauskaa aikaa omasta mielestään. Omaisille on raskasta nähdä kuinka läheinen taantuu mutta siihen olen tyytyväinen tässä taudissa, että vaari ei itse ymmärrä ettei muista ja kaikki ajat ja kaikki on sekaisin. Alussa olikn vaikeampaa kun tajusi itse olevansa sairas, tällöin myös hiukan masentui.

Voimia sinulle ja muille asianosaisille :)

ei tosin alzheimer. Puheentuotto huononee koko ajan, oma-aloitteisuus heikkenee ja toimintakyky sitä myötä myös. Hän on vasta 60-vuotias.



Sairastuminen ei sinänsä ollut järkytys, olen itse hoitoalalla ja jotenkin en ole koskaan ajatellutkaan, etteikö nuo hirveän yleiset muistisairaudet voisi osua omienkin vanhempieni kohdalle. Itselleni on tärkeintä se, että isä ei itse kärsi tilanteestaan, ja että omaishoitajana toimiva äitini ei väsy liikaa.

81 vuotta. Nyt on sellainen tilanne, että mummo on jonossa vanhainkotiin, koska lääkehoidot ei ole oikein auttaneet häntä :( ja ukkikin kuoli tapaturmassa vuosi sitten. Yksinasumisesta ei tule enää mitään, kun ei mm. muista syödä ja sairastaa diabetesta. Häntä on hoitaneet tähän asti hänen lapsensa, mutta vanhainkoti alkaa olla parempi tällä hetkellä, koska jokaisella on omassa yksityiselämässä monta hankaloittavaa tekijää ja muistisairaan hoitaminen on aika raskasta. Mummo saattaa soittaa äidilleni 10 minuutin välein ja keskellä yötä...Varaudu siihen, että elämäsi muuttuu.



Mummo ei muista mm. minua, ja viimeksi kun kävin häntä katsomassa, minulla oli lapsuudenkuvani mukana, jota hän sitten vertaili nykyminään ja uskoi että se olen minä, tosin kymmenen kertaa varmisteli että kuka minä olen..Jutteleminen hänen kanssaan on vaikeaa, kun ei muista asioita ja kyselenkin häneltä aina -30 ja -40 luvun muistojaan, kun ne vielä on tallella. Ajan- ja paikantaju alkaa olla jo hämärä ja mummo sotkee myös todellisen ja kuvitellun keskenään, esim. Kauniiden ja Rohkeiden hahmot käy hänellä kylässä.



Joskus melkein toivoisi, että mummo pääsisi aikaisemmin pois. Loppuvaiheessa tautia sitä on jo syötettävä kuihtunut vihannes. Mummolle sellainen oli aina kauhistus, ja nyt se kohtalo odottaa häntä. Tuntuu pahalta, kun muistaa millainen touhukas ihminen hän oli ja minkälaisia 12-15 km päivittäisiä kävelylenkkejä marssi vielä 10 vuotta sitten.

sai Alzheimerdiagnoosin ollessaan 55v ja mä olin juuri viimeisilläni raskaana... Eipä ole äidistä ollut paljon hyötyä mun tukemisessa ja auttamisessa kun roolit on toistapäin. Sen vuoksi tuntuu oikeasti pahalta, kun ihmiset ovat järkyttyneitä, kun vanhemmat/isovanhemmat sairastuu päälle 70-vuotiaina. Siinä iässä on toivottavasti kokenut jo paljon kaikenlaista, mutta sairastua alle 60-vuotiaana tuollaiseen, se on järkyttävää.

kymmenessä vuodessa meni muistittomaksi ja sitten kuolikun.

Sillon sanottiin että taudin kesto on 2-10v. Mummu kuoli viime viikolla eli sen 10 vuotta sairasti. Muisti heikkeni tasasen varmasti, ensin siltä unohtui mun lapset, sitten unohduin minä ja viime vuosina tuskin tunsi mun äitiäkään eli omaa tytärtään. Ihan lopuksi vain lakkasi syömästä ja viikossa kuihtui sitten pois :( Kyllä se kova tauti on, etenkin läheisille.

todennäköisesti, se ei kylläkään ole mikään uusi lääke

toisilla auttaa. joillakin laastarin liima aiheuttaa pahan ihoreaktion josta syystä on vaihdettava kapseliin

ja on jo sellaisessa vaiheessa, ettei puhu, on hoitokodissa, käyttää vaippoja, ei osaa syödä (ellei sitten näytä, miten lusikalla lähdetään viemään ruokaa suuhun).



Hänellä on edennyt todella nopeasti. Diagnoosi vuonna 2008 ja nyt on jo ihan laitoshoidossa, ei tunnista edes meitä läheisimpiä ihmisiä (ei edes äitiäni eli vaimoaan, jonka kanssa on kuitenkin jo 50 vuotta yhteistä taivalta takana ja joka käy päivittäin tapaamassa).



Isälläkin oli laastari jonkun aikaa, mutta hänellä ongelmana oli se, että hän repi sen aina pois (myös selkäpuoleltaan). Käytännössä siis annettiin sama lääke tablettina.



Lääkkeeillä sairautta voi hidastaa, mutta ei parantaa.



Nyt viimeistään kannattaa omaksua asenne "tässä ja nyt". Tee äidin kanssa asioita, joita vielä voi tehdä ja joita hän haluaa tehtävän.



Sairauden eteneminen on hyvin yksilöllistä.



Olen yhden positiivisen asian keksinyt ko. sairaudessa. Pian selviää, ketkä ovat olleet niitä ihmisen tärkeimpiä asioita ja läheisimpiä ihmisiä. Heistä muistisairas puhuu eniten (ne vähiten tärkeät nimittäin unohtuvat pian).

Mun isäni sai alkavan Alzheimer diagnoosin 65-vuotiaana, lääkitys aloitettiin samantien. Nyt  5 vuotta myöhemmin ulkopuolinen ei huomaa mitään, ajaa edelleen autoa ja on muutenkin toimintakykyinen. Eli ilmeisen hitaasti etenevä muoto, ainakin tällä hetkellä.

Ei ole paha tauti, MIELUMMIN ALTSU KUIN JOKU MUU