Mä kaipaan teidän viisaita sanojanne.. Pliis.

Nähtiin pitkästä aikaa viime viikolla. Pysähdyttiin juttelemaan käytävälle, ja ajantaju katosi molemmilta. Seistiin vastatusten, ja sen katse mittaili mua, mun kasvoja, mun huulia, mun silmiä. Siinä me oltiin ja naurettiin ja puhuttiin, ja kummallakaan ei ollut kiire minnekään, vaikka oikeasti velvollisuudet kutsuivat kumpaakin.



Tänään.. oli yhteinen työasia, josta aloin sille puhumaan. Se tuli seisomaan ihan mua vastapäätä, etäisyyttä alle kymmenen senttiä. Se oli niin lähellä, että normaali "keskusteluetäisyys" oli kaukana siitä. Ja kun mä puhuin, se katsoi mun suuta ja mun huulia ja oli ihan sen näköinen että se suutelee mua just. Mä hämmennyin, sekosin sanoissani, se tilanne oli kaikkea muuta kuin pelkästään tuttavallinen. Ja kun se huomas mun hämmennyksen, se katsoi mua silmiin ja hymyili.



Tää kuulostaa niin teiniltä, mä tiedän. Mutta tää kaikki tekee mut oikeasti hulluksi. Tai on se kai tehnyt jo, kun tämmöisiä tänne kirjoittelen.



Meillä on jo pitempään ollut jotain kipinää tai flirttiä, tai jotain. Mutta ollaan yritetty pysyä asialinjalla. Ei siitä vaan taida tulla mitään. Tai ehkä tuleekin, mutta mun pasmat ei pysy järjestyksessä, kun se käyttäytyy mua kohtaan noin.



Eikä siinäkään vielä mitään, mutta mä kulutan taas kaiken vapaa-aikani analysoimalla sen käytöstä ja miettimällä, onko se kiinnostunut musta vai ei. Mun rohkeus ei riitä ikinä kysymään suoraan.



Kertokaa te, onko tässä jotain vai oonko mä vaan ollut sinkkuna liian pitkään niin, että alan näkemään kipinää siellä missä sitä ei ole..