Kauanko sinulla kesti baby blues?

Olin itkuinen ja huolissani siitä, etten osaa hoitaa vauvaa. Hermostuin myös miehelleni melko herkästi ja koin, ettei hän auttanut tarpeeksi vaikka oikeasti osallistui paljon. Olin myös huolissani siitä, että minulle, miehelle tai vauvalle sattuisi jotakin.



Näitä tuntemuksia ei kuitenkaan ollut kaikenaikaa mutta ensimmäisen kolme kuukautta synnytyksen jälkeen olin kyllä aika lailla hormoonihuuruissa. Minua auttoi varmaan eniten aika ja paikallisten vauvakahviloiden ym. vertaistukipaikkojen löytyminen.

Oisko vielä jollakulla jakaa omia kokemuksia? Olen itse juuri synnyttänyt ja ihan hormoonihuuruissa, ja vaikka tiedän kokemuksesta että menee tämä joskus ohikin, niin juuri nyt ois niin kiva kuulla muiden kokemuksia ja muistutella itseään siitä, että jonakin päivänä omakin olo on parempi.

ap.

Oisko vielä jollakulla jakaa omia kokemuksia? Olen itse juuri synnyttänyt ja ihan hormoonihuuruissa, ja vaikka tiedän kokemuksesta että menee tämä joskus ohikin, niin juuri nyt ois niin kiva kuulla muiden kokemuksia ja muistutella itseään siitä, että jonakin päivänä omakin olo on parempi.

ap.

8kk. Edellisestä synnytyksestä 5kk ja itkuherkkisahdistus päällä kokoajan :o

Sama juttu täällä, olen juuri synnyttänyt ja pää on hormoneista ihan sekaisin. Välillä liikuttuu ihan ilamn syytä ja toisaalta esim. vauvan itkiessä tuntee olonsa samalla avuttomaksi ja hermostuneeksi (vähän niinkuin "miksi sinä itket ilman mitään syytä, en minä osaa auttaa kun en tiedä mitä sinä haluat"). Jotenkin oma tilanne kärjistyy kun kaikki ystäväpiirissä vauvan saaneet kuvailivat alkuaikojen oloa todella euforiseksi eikä itsestä ainakaan siltä tunnu.



En siis osaa tuohon kestoon sanoa mitään, mutta ainakin tiedät että sama tilanne on muuallakin (ja ainakin itseä helpottaa hieman tieto siitä että ihan kaikki eivät ole puhtaasti euforisia näinä ensipäivinä ja viikkoina)



-ss.

Ekalla kerralla se oli voimakas ja hämmentävä, tokalla kerralla sen tiesi jo tulevaksi. Tyyliin synnytyksestä kolmantena päivänä, oudot jutut itketti. Meni ohi nopeasti.

onhan sitä välillä ihan pää pilvissä ja onnellinen lapsesta, mutta vastaavasti välillä hyvin itkuherkkä ja ahdistunut. Ekan lapsen kohdalla en tunnistanut synnytyksen jälkeistä hormonimyräkkää (vaikka olin siitä lukenut) ja niinpä mä otin esimerkiksi imetysvaikeudet ihan kohtuuttoman raskaasti. Nyt sentään tiedän, että kaikki tunteet on ihan normaaleja, ja tasoittuu aikanaan, mut ei tämä silti ole helppoa. Ekat viikot lapsen syntymän jälkeen vaan ON rankkoja vaikka vauvasta nauttisikin.



Eilen olin laittamassa esikoista nukkumaan, ja kesken iltalaulun laulamisen aloin itkeä ihan hillittömästi. Mulla oli niin ikävä raskausaikaa ja ajattelin kuinka kamalaa, etten saa olla enää ikinä raskaana, en ikinä enää synnyttää enkä ikinä enää kokea ihania ensipäiviä vauvan kanssa. Tunsin ihan fyysistä kipua siitä etten enää ole raskaana. Tänään taas olen ajatellut, että onneksi vauva-aika on nopeasti ohi, ja lapsen kanssa on niin paljon helpompaa sitten kun ei enää tarvitse kahden tunnin välein nousta imettämään ja siinä välissä herätä vielä esikoisenkin itkujen takia. Nyt kun molemmat tiitiäiset nukkuu kuin pienet enkelit, itkettää taas, tällä kertaa onnesta - kuinka hienoa että minulla on kaksi suloista lasta! Olen siis ihan sekaisin, onneksi saa olla kotona ja toipua rauhassa tästäkin ajasta.



Tsemppiä teille kaikille muillekin alakuloisille, kyllä se tästä. :)

ap.