Lue keskustelun säännöt.
Loukkaannuinko turhasta?
09.02.2011 |
Kutsuin kaverini kylään, olin valmistautunut vierailuun leipomalla vähän. Noin tuntia ennen vierailuajankohtaa kaverini soittaa ja sanoo että einyt oikein taida jaksaa lähteä. Siis jaksaa/viitsiä lähteä. Vastasin vaan jotain ihan ystävällisesti että ahaa, no joku toinen kerta sitten. Saako tästä loukkaantua vai mitä? Itse kyllä melkein kiehahdin, minun mielestä moukkamaista.
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä akveriasi, hänhän saattaa olla vaikka vähän masentunut tms., ja siksi lähteminen tuntuu ylivoimaiselta. Itse olisin melkein voinut tehdä samoin, tosin olisin keksinyt jonkun tekosyyn.
Mikset sanonut keverillesi, että olit oikein leiponutkin hänen kunniakseen? Hänelle olisi varmasti tullut siitä hyvä mieli ja olisi huomannut, että oikeasti odotit häntä ja toivoit hänen tulevan.
aiemmin on peruuttanut jo kaksi eri kertaa tulonsa ja kerran tuli vain perheen mies lapsien kanssa, kun vaimo oli sairastunut.
Olemme lopettaneet heidän kutsumisensa kylään ja yhteydenpito on jäänyt. Jotkut ovat mänttejä ja on minusta törkeää, että me olemme tehneet ruuat ja kaikki, ja sitten "muka" tulee jotakin. En vain usko, että olisivat sairastuneet niin nopeasti niinkuin väittävät.
että mikäköhän sinut sai sanomaan, että ei se mitään? Olit nähnyt vaivaa ja odottanut ystävääsi ja kenties järjestellyt menojasi yhteisen hetkenne takia. Mielestäni on päivänselvää, että tuollainen loukkaa.
Olisiko sinulle ollut mahdollista, että olisitkin reilusti sanonut, että kyllä harmittaa tai pahoitin mieleni, kun olin todella odottanut sinua? Olsiko jopa voinut olla, että siitä olisi seurannut rakentava keskustelu, ehkä olisi selvinnyt miksi hän loppujen lopuksi ei jaksa tulla? Onhan jopa mahdollista, että hänellä oli jotain ikävää meneillään, jota ei vain saanut sanotuksi.
Miten olisit itse toivonut, jos olisit samallalailla perunut viime tipassa, olisitko halunnut että kaveri sanoo rehellisesti miltä tuntuu.
Jokainen tiedämme, että on eri asia jos viime tipassa sairastuu tai tapahtuu jotain aivan odottamatonta.
terveisin KirkkoSisko
Onko etäisyyttä paljon?
ei tavata usein, olemme lapsuudenystäviä. Tapaamme ehkä vain noin puolen vuoden välein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mie ainaki oisin sanonu sille kaverille että tuu nyt ku oon sua varten leiponuki ja kaveri ois tullu :)
en sanonut että ei se mitään. Sanoin jotain että ai jaa, tai ahaa. Ja että joskus toiste sitten...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on yksi juuri tällainen kaveri. On ollut tulossa jo monen monituista kertaa kylään, yleesnä viikkoa aikaisemmin sovittu tapaaminen, mutta samana päivänä ilmoittaa ettei sitten tulekaan. Ei vain "jaksa" tai ilmoittaa buukanneensa samalle päivälle kosmetologin, hierojan, kampaajan. Nykyisin en edes viitsi ostaa tarjottavaa valmiiksi, kun jo osaan odottaa, ettei vierailu koskaan toteudu.
Harmistuahan saa, se on ihan rehellinen oma tunne. Se taas on toinen juttu kannattaako asiasta alkaa kinastelemaan sitten.
Suututin yhden ystäväni tuossa taannoin, kun peruin heidän vierailun. Vauvani oli tuolloin kuukauden (vai kolmeko viikkoa.. en muista) ja joulu oli hollilla. Yhtäkkiä tajusin olevan vika päivä kun voidaan käydä miehen kanssa kaupassa ennen joulua, koska mies oli töissä muulloin. Peruin kovasti pahoitellen ystäväni vierailun. Hän suuttui, sanoi vain että "kivat sulle sitten, ehkä unohdetaan koko vierailu jos on niin vaikeeta". Ymmärrän siis harminsa, mutta minusta oli liioiteltua suuttua asiasta niin! Minulla on kuitenkin 2 alle 1,5v lasta ja olin juuri synnyttänyt ja joulu tulossa.. ja muutenkin, joskus sitä nyt on ihmisillä väsynyt olo eikä jaksakaan sitä mitä on aikonut.
Periaatteessa sovituista asioista tulisi pitää kiinni, mutta käytännössä niistä saa mielestäni kohtuullisesti lipsua. Ja hyvä ystävä ymmärtää satunnaista väsymys-hankaluustilaa. Harmistuu ehkä, kun olisi tahtonut tavata, mutta antaa anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmistuahan saa, se on ihan rehellinen oma tunne. Se taas on toinen juttu kannattaako asiasta alkaa kinastelemaan sitten. Suututin yhden ystäväni tuossa taannoin, kun peruin heidän vierailun. Vauvani oli tuolloin kuukauden (vai kolmeko viikkoa.. en muista) ja joulu oli hollilla. Yhtäkkiä tajusin olevan vika päivä kun voidaan käydä miehen kanssa kaupassa ennen joulua, koska mies oli töissä muulloin. Peruin kovasti pahoitellen ystäväni vierailun. Hän suuttui, sanoi vain että "kivat sulle sitten, ehkä unohdetaan koko vierailu jos on niin vaikeeta". Ymmärrän siis harminsa, mutta minusta oli liioiteltua suuttua asiasta niin! Minulla on kuitenkin 2 alle 1,5v lasta ja olin juuri synnyttänyt ja joulu tulossa.. ja muutenkin, joskus sitä nyt on ihmisillä väsynyt olo eikä jaksakaan sitä mitä on aikonut. Periaatteessa sovituista asioista tulisi pitää kiinni, mutta käytännössä niistä saa mielestäni kohtuullisesti lipsua. Ja hyvä ystävä ymmärtää satunnaista väsymys-hankaluustilaa. Harmistuu ehkä, kun olisi tahtonut tavata, mutta antaa anteeksi.
Harmistuahan saa, se on ihan rehellinen oma tunne. Se taas on toinen juttu kannattaako asiasta alkaa kinastelemaan sitten.
Suututin yhden ystäväni tuossa taannoin, kun peruin heidän vierailun. Vauvani oli tuolloin kuukauden (vai kolmeko viikkoa.. en muista) ja joulu oli hollilla. Yhtäkkiä tajusin olevan vika päivä kun voidaan käydä miehen kanssa kaupassa ennen joulua, koska mies oli töissä muulloin. Peruin kovasti pahoitellen ystäväni vierailun. Hän suuttui, sanoi vain että "kivat sulle sitten, ehkä unohdetaan koko vierailu jos on niin vaikeeta". Ymmärrän siis harminsa, mutta minusta oli liioiteltua suuttua asiasta niin! Minulla on kuitenkin 2 alle 1,5v lasta ja olin juuri synnyttänyt ja joulu tulossa.. ja muutenkin, joskus sitä nyt on ihmisillä väsynyt olo eikä jaksakaan sitä mitä on aikonut.
Periaatteessa sovituista asioista tulisi pitää kiinni, mutta käytännössä niistä saa mielestäni kohtuullisesti lipsua. Ja hyvä ystävä ymmärtää satunnaista väsymys-hankaluustilaa. Harmistuu ehkä, kun olisi tahtonut tavata, mutta antaa anteeksi.
peruutti tulonsa sen takia kun pääsi miehensä kanssa kauppaan. Ei paljoa hymyilyttänyt kun olin edellisen illan + aamulla herännyt kokkaamaan, että kaikki on valmiina kun tulevat ja toinen sanoo menevänsä kauppaan, miehensä kanssa.
Joulun ajankohdan olet tiennyt ainakin 20 v, eli syynä tosi itsekäs ja itsekin ystävänäsi ( jota en onneksi ole ) olisin loukkaantunut.
Toivottavasti olet tajunnut paikata asian, aikaa sinulla on ainakin tarpeeksi ollut.
Jos et ole, sun pitää katsoa itseäsi peiliin. Ei ole ystäväsi vika että olet lapsia hankkinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmistuahan saa, se on ihan rehellinen oma tunne. Se taas on toinen juttu kannattaako asiasta alkaa kinastelemaan sitten.
Suututin yhden ystäväni tuossa taannoin, kun peruin heidän vierailun. Vauvani oli tuolloin kuukauden (vai kolmeko viikkoa.. en muista) ja joulu oli hollilla. Yhtäkkiä tajusin olevan vika päivä kun voidaan käydä miehen kanssa kaupassa ennen joulua, koska mies oli töissä muulloin. Peruin kovasti pahoitellen ystäväni vierailun. Hän suuttui, sanoi vain että "kivat sulle sitten, ehkä unohdetaan koko vierailu jos on niin vaikeeta". Ymmärrän siis harminsa, mutta minusta oli liioiteltua suuttua asiasta niin! Minulla on kuitenkin 2 alle 1,5v lasta ja olin juuri synnyttänyt ja joulu tulossa.. ja muutenkin, joskus sitä nyt on ihmisillä väsynyt olo eikä jaksakaan sitä mitä on aikonut.
Periaatteessa sovituista asioista tulisi pitää kiinni, mutta käytännössä niistä saa mielestäni kohtuullisesti lipsua. Ja hyvä ystävä ymmärtää satunnaista väsymys-hankaluustilaa. Harmistuu ehkä, kun olisi tahtonut tavata, mutta antaa anteeksi.
peruutti tulonsa sen takia kun pääsi miehensä kanssa kauppaan. Ei paljoa hymyilyttänyt kun olin edellisen illan + aamulla herännyt kokkaamaan, että kaikki on valmiina kun tulevat ja toinen sanoo menevänsä kauppaan, miehensä kanssa.
Joulun ajankohdan olet tiennyt ainakin 20 v, eli syynä tosi itsekäs ja itsekin ystävänäsi ( jota en onneksi ole ) olisin loukkaantunut.
Toivottavasti olet tajunnut paikata asian, aikaa sinulla on ainakin tarpeeksi ollut.
Jos et ole, sun pitää katsoa itseäsi peiliin. Ei ole ystäväsi vika että olet lapsia hankkinut.
paitsi toisinpäin.
Ystäväni pyysi meidät kylään. Asuu 200 km päässä, tarkoitus oli tulla klo 18. Puhui heidän uudesta saunasta ja kuinka hyviä lämpöjä tulee.
Me ollaan tunnettu ihan lapsista asti, kuvittelin että me mennään sinne yöksi.
Joten ostin reilut tuliaiset, saunajuomaa, lakanat jne ja lähdimme matkaan. Kun pääsimme heille, eivät olleet kotona. Soitin ja olivat talkoissa. Menimme talkopaikalle, he lopettivat työt 15 minuutiksi, jonka jälkeen ystäväni, nyt jo entinen ilmoitti heidän pitää jatkaa töitä, kiva kun tulitte ja nähdään joku toinen kerta.
Me oltiin meidän tulosta juteltu edellisenä päivänä, heillä on meidän kummankin kännykkänumerot ja lisäksi kummallakin on firman puhelimet ettei siitä tullut edes lisäkuluja.
Eli ajoimme 400 km jotta näimme heitä 15 min. Ja ei edes tajunnut soittaa ja pyytää anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin myös vasta synnyttänyt ja mulla oli koko aamu mennyt lasten kanssa niin, etten edes suihkuun ehtinyt. Saati siivoomaan. Päästiin lasten kanssa käymään puistossa, kun tajusin, etten vaan jaksa ottaa sotkuiseen kotiini vastaan vieraita. En ollut väsymykseltäni hoksannut siivota ja laittaa asioita valmiiksi miehen kanssa jo edellisenä päivänä.
Joten soitin ja peruin vierailun. Sanoin syyksi, että nyt en vaan jaksa.
Kaveri ei ole sen jälkeen tarjoutunut tulemaan :(.
ei vieras ilmoita 6 tuntia ennen tuloaan että ei pääse tulemaan. On erittäin epäkohteliasta ja itsekästä peruuttaa juuri viime hetkellä ellei ole sitten maailman paras selitys. Itse haistattasin jos ilmottaisi tuntia ennen että ei jaksa tulla. Se on oikeutettua.
mulle on pääasia että homma perutaan vaikka sitten tuntia ennen, ettei tarvitse odottaa turhaan. Jos ei jaksa, niin ehkä on tulossa kipeäksi. Turha siitä on hernettä nenään ottaa. On itselläkin ollut tilanteita, että onkin hyvistä aikomuksista huolimatta vaan niin väsynyt että ei jaksa eväänsä liikauttaa mihinkään kyläreissulle.
Sen sijaan jos tuo olisi tapa jollakin kaverilla, niin lopettaisin kutsumasta kylään. Eräs tuttu pariskunta nimittäin teki meille alvariinsa sitä, että ei sovittuun aikaan näkynyt ja tunti vierähti, ja lopulta me aina ihmeissään soitettiin, että missäs viipyvät ja ovatko tulossa. Siellä sitten nolona sönkötettiin jotain tekosyytä. Se, että ei edes peru, on jo moukkamaista!
Sanoisivat edes kunnon syyn! Vaikka, että mahatauti iski tai kuume nousi tai anoppi joutui sairaalaan, tai jotain...
jotenkin sosiaaliset kanssakäymiset on viime sijalla ja koetaan rasitteiksi.
Onko etäisyyttä paljon?