Lapsettomat! Teidän EI tarvitse pitää lapsista ollaksenne hyviä vanhempia!

Jos mikään asia lapsiperheen arjessa ei tunnu kiinnostavalta ja ajanvietto lasten kanssa mielekkäältä, miksi pitäisi hankkia lapsia. Luulen, että en olisi ihan maailman huonoin äiti ja hormonaalisista syistäkin lapseen kiintyy. Mutta mitä siitä? Voisin suoriutua kelvollisesti monesta sellaisesta työstäkin, joka ei ajatuksena kiinnosta ollenkaan.



Koska minulla on vain yksi elämä, en aio tehdä peruuttamatonta valintaa ihan vaan kokeilumielessä.

Mä luulin aina että tykkään lapsista ja menin päiväkotiin kesätöihin. Se oli ihan kauheaa! Huomasin että melkein vihasin niitä lapsia ja ne ärsyttivät mua ihan kauheesti. Sukulaislapsia siedän paremmin mitä läheisempi heidän isä/äiti on minulle. Esim. jostain syystä siskon lapset on ihan ok, vaikka en nyt mitään ylitsepursuavaa hellyyttäkään tunne.



Kun tulin raskaaksi puolivahingossa olin kauhuissani (ehkäisyt ei sopineet ja pelattiin varmoilla päivillä ja päätettiin että jos kuitenkin tulen raskaaksi niin tietenkin lapsi otetaan vastaan). Säälin lasta jo valmiiksi ja toivoin vain että koen lapsen jotenkuten siedettävänä. Ihan viimeisenä raskauspäivänäkään en tuntenut mitään masuasukkia kohtaan, mutta kun sain hänet syliini niin heti ekana päivänä se järjetön rakkaus löi mut ällikällä.

21 vielä jatkaa etten kyllä suosittele lasten hankkimista, maailmassa on jo liikaa ihmisiä. Tässä tosin piilee itsekäs ajatuskin että omilla lapsillani olisi asiat paremmin sitten myöhemmin.

Mikset vaan voi hyväksyä tosiasiaa, ettei kaikki halua lapsia? Anna ihmisten elää omalla tavallaan.

T. ei aiemmin yhtään lapsirakas, omaansa hillittömästi rakastava äiti

t. muita lapsia vihaava neljän äiti :)

Mikset vaan voi hyväksyä tosiasiaa, ettei kaikki halua lapsia? Anna ihmisten elää omalla tavallaan.

tiedän naisia, jotka vasta kuusikymppisenä on uskaltaneet tunnustaa, että eivät koskaan ole erityisesti pitäneet lapsista. Eivät siis omistaankaan. Sitä ennen yksikään ei olisi voinut kuvitellakaan sanovansa tätä julkisesti, koska ympäristön paine äitiyttä kohtaan on niin kova. Joten odotellaan se 30-40 vuotta niin sinunkin kaverisi voivat olla hiukka rehellisempiä.;)



Mä olen aina pitänyt lapsista ja ihmetellyt niitä, jotka elämänsä ensimmäiset 30 vuotta julistavat inhoavansa lapsia ja sitten alkavat tehdä niitä. On ihan fakta, että kaikki äidit eivät ikinä opi rakastamaan lapsiaan, ja osa näistä kavereistani olisivat mielestäni olleet onnellisempia ilman lapsia. Kaikki eivät koe, että se lapsen vaatima panostus, aika ja omista tarpeista luopuminen sittenkään on sen arvoista.Jos ei ole ihan varma että lapsiperheen elämä on juuri sitä mitä haluaa, kannattaa miettiä haluaako tosissaan ottaa riskin. Omannäköinen elämä on se joka tekee onnelliseksi, eikä kukaan vaadi lapsia tekemään.



Maailmassa on paljon tärkeitä asioita, ja lapsi vain yksi niistä. Kannattaa harkita tarkkaan mitä haluaa, kun kerrankin voi valita!

ja kiinnostavaa lukea näkemyksiä "lasten puolesta ja vastaan". Olen juuri tuollainen 30v joka on ikänsä vannonut että ei lapsia. En pidä ollenkaan lapsista, en edes kavereiden lapsista. Inhoan sitä että ne on niin sotkuisia ja äänekkäitä. Nyt sitten mietin olisiko oma lapsi kuitenkin eri asia. En tiedä! Kunpa tietäisin ennalta, sopiiko minulle lapsi vai ei. Eläimiä kohtaan minulla on hoivavietti, mutta kakkavaippojen vaihtaminen tuntuu ällöltä ajatukselta.

ja ihmisyyteen ylipäätään kuuluu mun mielestäni se, että osaa hyväksyä, ymmärtää ja myös jossain määrin rakastaa muitakin kuin omia lapsiaan. Että osaa olla lastensa ystäville ja lähipiirin lapsille muutenkin myös turvallinen ja hyväksyvä aikuinen, joka näkee nämä lapset.



Säälittäviä te olette, jotka vihaatte ja inhoatte ja evvk muiden lapsia. JOs ette niin alkeelliseen ajatteluun kykene, että ymmärtäisitte miten tärkeää lapsille ( myös niille omillenne) on se, että lähellä on muitakin välittäviä aikuisia, kuin vain omat vanhemmat, teistä ei todellakaan ole vanhemmiksi.

Tuo kakkavaippakin on siitä jännä juttu, että oman lapsen eritteet ei ällötä ollenkaan niin kuin vieraiden.

ja kiinnostavaa lukea näkemyksiä "lasten puolesta ja vastaan". Olen juuri tuollainen 30v joka on ikänsä vannonut että ei lapsia. En pidä ollenkaan lapsista, en edes kavereiden lapsista. Inhoan sitä että ne on niin sotkuisia ja äänekkäitä. Nyt sitten mietin olisiko oma lapsi kuitenkin eri asia. En tiedä! Kunpa tietäisin ennalta, sopiiko minulle lapsi vai ei. Eläimiä kohtaan minulla on hoivavietti, mutta kakkavaippojen vaihtaminen tuntuu ällöltä ajatukselta.

En osannut olla niiden kanssa ollenkaan ja lapset oli tylsiä ja meluisia ja ties mitä. Melkein jäinkin lapsettomaksi. Sitä suurempi yllätys oli se miten hurjasti lapseen rakastui ja miten hirmuisen tärkeä hän nyt on. Mutta ehkä se vaatii sen ettei odota liikaa? Odotin että kaikki on kamalaa, ja sainkin maailman ihanimman ja rakkaimman pikkuihmisen.

Minulla on tuttavapariskunta, joka oli 12v naimisissa ja oli vakaasti päättänyt, että heille ei lapsia tule. Kaikki lapset kuulemma ärsyttivät suuresti.



No sitten 12v jälkeen päättivät, että ehkä nyt kuitenkin ettei kaduta myöhemmin. Lapsi tuli ja kumpikin oli niin totaalisen rakastunut vauvaansa, että halusivat ehdottomasti toisen ja nyt toivovat kolmatta, mutta ikä saattaa tulla esteeksi.



Kaiken lisäksi ystäväni sanoo nyt rakastavansa myös monia muita lapsia ja murehtivansa suunnattomasti kun kuulee lapsiin kohdistuvista epäoikeuksista.

ja ihmisyyteen ylipäätään kuuluu mun mielestäni se, että osaa hyväksyä, ymmärtää ja myös jossain määrin rakastaa muitakin kuin omia lapsiaan. Että osaa olla lastensa ystäville ja lähipiirin lapsille muutenkin myös turvallinen ja hyväksyvä aikuinen, joka näkee nämä lapset. Säälittäviä te olette, jotka vihaatte ja inhoatte ja evvk muiden lapsia. JOs ette niin alkeelliseen ajatteluun kykene, että ymmärtäisitte miten tärkeää lapsille ( myös niille omillenne) on se, että lähellä on muitakin välittäviä aikuisia, kuin vain omat vanhemmat, teistä ei todellakaan ole vanhemmiksi.

Miksi pitäisi pitää lapsista jonain massana? Pidän tietyistä lapsista (veljentytöstä, naapurintytöstä, pojan parhaasta kaverista, muutaman mainitakseni), koska pidän heistä persoonina. Moni aikuinenkin on minulle aika evvk, ellen tutustu häneen paremmin ihmisenä ja ystävysty hänen kanssaan. Joitain ihmisiä jopa inhoan, vaikka en sitä heille näytäkään. Ihan sama pätee lapsiin.

Juttuni pointti oli se, että mikäli ainoana syynä vapaaehtoiseen lapsettomuuten se, ettei pidä muiden lapsista, kannattaa tosiaan ahrkita vielä uudelleen. Omat lapset ovat jotain totaalisen erilaista toisten lapsiin verrattuna! Toisten ihmisten lapsista voi PITÄÄ todella paljon, mutta niitä omiaan rakastaa jostain koko olemuksensa pohjasta asti.

Toki jos psyykessä on jotain käsittelemättömiä traumoja, voi omia lapsiaankin inhota. Ennenvanhaan lapsia oli pakko hankkia, oli traumoja tai ei. Myös liian monta lasta/väsyminen/masennus voivat aiheuttaa hylkimistä, ellei niihin puututa. Suht normaali ihminen kuitenkin rakastaa omia lapsiaan ja jopa kuolisi heidän puolestaan.

Hätätilanteessa (tulipalo, onnettomuus, ym) olen aika varma, että pelastaisin vieraankin lapsen lähes automaattisesti, tykkäsin hänestä tai en. Tietty suojeluvietti on minullakin olemassa.

tuttujen lapsia, hakeutunut työssäkin lasten pariin ym.

Silti yllätyin kuinka valtavan voimakas se tunneside omiin lapsiin on. En ennen ymmärtänyt että niin suurta rakkauden tunnetta voi ollakaan.

sekä takapuolen pyyhmimistä. Hyvä etten järjestänyt juhlia aina kun joku noista jäi pois!

Tuo kakkavaippakin on siitä jännä juttu, että oman lapsen eritteet ei ällötä ollenkaan niin kuin vieraiden.

Ajattelin, etten sovi äidiksi kun en välitä lapsista, enkä varmaan koskaan olisi tietoisesti hankkinut lapsia ellen olisi sitten tullut VAHINGOSSA raskaaksi. Ja on varmaan paljonkin sellaisia kuin itse olin, jotka eivät tiedä että heissä piilee todellisuudessa äitihahmo ja menettävät sen vuoksi paljon! Minä ajattelin ennen, että lapsia ei pitäisi hankkia, ellei tosissaan tiedä niitä haluavansa, ja kokemus opetti sen olevan suuri erehdys.

Mikset vaan voi hyväksyä tosiasiaa, ettei kaikki halua lapsia? Anna ihmisten elää omalla tavallaan.

Tulkitsin sen lähinnä rohkaisuksi kahden vaiheilla oleville, ja saattoi jollekulle tulla ihan tarpeeseen...

Ajattelin, etten sovi äidiksi kun en välitä lapsista, enkä varmaan koskaan olisi tietoisesti hankkinut lapsia ellen olisi sitten tullut VAHINGOSSA raskaaksi. Ja on varmaan paljonkin sellaisia kuin itse olin, jotka eivät tiedä että heissä piilee todellisuudessa äitihahmo ja menettävät sen vuoksi paljon! Minä ajattelin ennen, että lapsia ei pitäisi hankkia, ellei tosissaan tiedä niitä haluavansa, ja kokemus opetti sen olevan suuri erehdys.

Ikäväähän siinä on vain se, että siinä ottaa kuitenkin jonkinasteisen riskin: Mitä jos MINÄ olenkin just siinä vähemmistössä, jolla on vaikeuksia rakastaa lastaan?

Toisaalta, kai kaikki tuntevat oman mielenterveydellisen tilansa edes joten kuten. jos menneisyydessä on esim. käsittelemätön hyväksikäyttö tai hylkäämiskokemus, hoitaisin ensin itseni kuntoon ennen raskautumista.

Se on oikeasti kyllä upeaa, jännittävä ja ihanaa, miten meidänkin hedonistista, villiä ja vapaata elämää viettänyt kaveripiirimme on aikuistunut ja löytänyt vanhemmuuden ilot ja surut. Sori vaan, jos loukkaan, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että normaali ihminen menettää elämässään valtavasti, jos ei hanki edes yhtä lasta. Sellaista kasvunpaikkaa ei toiste tule vastaan. Moni on aivan loistava vanhempi sisismmässään, vaikkei itse sitä vielä tiedä.

On myös jotenkin surullista, jos ihminen ei halua kehittyä ja siirtyä "seuraavaan" vaiheeseen elämässään. Mitä hienoa on siinä, että kaikki pysyy aina vaan samana, eikä koskaan oteta tietoista riskiä, pelottavaa harppausta tuntemattomaan?

sitä lapsiperheen arkea en kaipaa lainkaan.