Olisiko minulla "oikeus" harrastaa?

Heräsin tässä juuri ajatukseen, että yhdeksään vuoteen minulla ei ole ollut mitään harrastusta. En edes kirjaa ole ehtinyt tai jaksanut lukea. Vaativa työ ja yksinhuoltajuus on vienyt kaiken energian ja ajan.



Jotenkin olen jo tottunut siihen, että minä olen se robottityömyyrä, joka kuljettaa lasta harrastuksiin ja tekee sitten etänä töitä harrastuksen ajan. Juuri katselin työväenopiston kurssiaikatauluja ja löysin sieltä mielenkiintoisia kursseja - huono omatunto iski heti kuitenkin vastaan, minunhan pitäisi silloin tehdä sitä tai tätä tai tuota tai voisinhan vaikka silläkin aikaa viedä lapsen johonkin uuteen harrastukseen...



Puhukaas nyt järkeä minulle, kuinka paljon te harrastatte ja pidätte omia menojanne - ja kuinka paljon minun olisi tarpeellista tai edes kohtuullista harrastaa.