Onkohan huono itsetunto synnynnäinen ominaisuus?

Lasta on aina kannustettu ja kehuttu, eikä koskaan latistettu. On ainoa lapsi ja pulaa ei ole koskaan ollut mistään.Päinvastoin. Rakkautta ja huomiota on saanut roppakaupalla. Silti on ujo ja huono itsetuntoinen. Ollut ihan pienestä lähtien.

Lasta on aina kannustettu ja kehuttu, eikä koskaan latistettu. On ainoa lapsi ja pulaa ei ole koskaan ollut mistään.Päinvastoin. Rakkautta ja huomiota on saanut roppakaupalla. Silti on ujo ja huono itsetuntoinen. Ollut ihan pienestä lähtien.

on saanut kaikki liian helpolla. Lapsella jää onnistumisen tunteet kokematta jos kaikki kannetaan ja annetaan valmiina. Ei niitä lapsia kuulu rakkaudellakaan paapoa mielin määrin tai niistä tulee ihan pullamössö-nössöjä ja hemmoteltuja kakaroita. Aikuisena ne sitten kitisevät ihmissuhteissaan ainaista huomiota ja vaativat toisilta kaikkien toiveidensa toteuttamista eivätkä huomioi toisten toiveita tai tunteita ollenkaan.

Yleensä tollaiset hemmotellut kersat, jotka ovat koko ajan keskipisteenä ovat sietämättömän itsetietoisia.

Ainakin meidän poika on todella ujo vaikka itsetunto on ihan kohdallaan. Koulussa hänellä oli sama opettaja ison siskon, reippaan ja räväkän kanssa, opettaja aina ihmetteli miten saman perheen lapset voivat olla niin erilaisia, mutta kuitenkin hyvän itsetunnon omaavia.

itse olen ujo, mutta itsetuntoni on hyvä.

Ei hyvä itsetunto tarkoita sitä, että haluaisi olla koko ajan keskipisteenä ja tuoda itseään kovasti esille.

Itsetunto kehittyy minäkäsityksen kanssa käsi kädessä.

sen vaan huomaa jo aika pienestä.

hyvä perusta sille luodaan lapsena.

Jos aina saa kuulla olevansa nolla, tunteekin olevansa.



Itse olen aivan tavallinen, mutta tunnen olevani kaunis ja ihmeellinen, koska lapsena niin aina sanottiin.

Vanhempien oma suhtautuminen itseensä vaikuttaa paljon. Huonolla itsetunnolla varustettu vanhempi usein tartuttaa haluamattaan saman ominaisuuden lapseensa, vaikka kuinka kehuisi ja kannustaisi. Lapsi kuitenkin tietää olevansa "samaa lihaa ja verta" vanhempiensa kanssa, ja tavallaan ottaa siksi itseensä, jos aistii vanhemman itseinhon. Ei välttämättä toivoton tilanne, mutta pohja itsetunnolle muodostuu aika pienenä.

Mulla oli lapsena surkea itsetunto, kun koko ajan latistettiin eikä kehuttu koskaan Nykyään itsetunto on kohentunut kummasti, kun olen saanut elämän varrella paljon positiivistakin palautetta.

mä olen aina kokenut olevani huono, siis aivan pienestä asti, ja mulla on kuitenkin hyvä koti ja kannustavat vanhemmat. Se vaan on ollut jonkinlainen tietoisuus siitä, että ympäristö on ollut muhun pettynyt ja mun pitäis olla ratkaisevalla tavalla erilainen ollakseni ok.

Lasta on aina kannustettu ja kehuttu, eikä koskaan latistettu. On ainoa lapsi ja pulaa ei ole koskaan ollut mistään.Päinvastoin. Rakkautta ja huomiota on saanut roppakaupalla. Silti on ujo ja huono itsetuntoinen. Ollut ihan pienestä lähtien.

ja omaan osaamiseensa. Jos vanhemmat empivat, niin se usein tarttuu lapseen. Vaikka lapsi saisi kannustusta, han ei usko siihen, jos vanhemmat ovat arkoja.

eikä se ole myöskään ominaisuus joka kehittyy lapsuudessa ja pysyy lopun ikää stabiilina.



Itsetunto kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Siihen vaikuttaa toki vanhempien toiminta mutta myös monet muut ympäristötekijät ja satunnaistekijät. Toisaalta myös synnynnäinen temperamentti vaikuttaa vahvasti siihen millaiseksi itsetunto kehittyy.

Sillä lapsella voi olla ominaisuuksia, jotka saavat ympärillä olevat ihmiset helposti kannustamaan. Esimerkiksi jo lapsen perusilme muistuttaa hymyä, niin lapselle hymyillään herkästi ja kehutaa iloiseksi ja nätiksi.



Jos taas lapsen perusilme on synkempi, niin muut reagoivat automaattisesti neutraalimmin. Toki tämän ongelman voi tiedostaa ja yrittää häivyttää sitä, mutta tuskin kaikki vastaantulijat tuollaista asiaa tiedostavat, eivätkä aina omat vanhemmatkaan.



Ja näitä vastaavia ominaisuuksia on lapsissa vaikka kuinka: kuinka herkästi reagoi asioihin, kuinka ujo on, millaiset kasvonpiirteet ovat, millainen tukka, kuinka aikaisin lähtee liikkumaan, kuinka paljon nukkuu, ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja kaikki vaikuttaa siihen, miten lapseen tiedostamatta ja automaattisesti reagoidaan.

mä olen aina kokenut olevani huono, siis aivan pienestä asti, ja mulla on kuitenkin hyvä koti ja kannustavat vanhemmat. Se vaan on ollut jonkinlainen tietoisuus siitä, että ympäristö on ollut muhun pettynyt ja mun pitäis olla ratkaisevalla tavalla erilainen ollakseni ok.

etta sunhan vanhemmat saattavat olla olleet ihan hukassa sen tunteensa kanssa siita, etta lapsenkin pitaisi olla parempi. Mun miehella on ollut toi, etta han sanoi tienneensa vanhempiensa rakastavan, mutta suhtautuminen poikaan oli tyyliin "me tiedamme etta sina tiedat olevasi viallinen ja se on varmasti kamalaa, mutta ei se haittaa, me rakastamme sinua silti". Eli han ei ikina ole kotona saanut varauksetonta rakkautta omana itsenaan.

Tapaamme hanen vanhempiaan harvoin, he ovat molemmat isoksi kasvaneita lapsia. He eivat kesta jos kaikki ei mene heidan mielen mukaan, mutta vaatimuksiaan he eivat edes suvaitse esittaa aaneen.

muodostuvaa. Ensimmäisten elinvuosien varhaisen vuorovaikutuksen riittävän hyvä laatu tukee lapsen psyykkistä terveyttä. Psyykkinen terveys tarkoittaa psyykkisten häiriöiden puuttumista, tasapainoista ja hyvää elämää. Pohjimmiltaan on kyse myös aivojen toiminnan kehittymisestä. Ensimmäiset elinvuodet ovat aivojen kiihkeintä kasvuaikaa. On todettu, että varhaiset negatiiviset kokemukset saattavat muuttaa aivojen rakennetta ja toimintaa.



Elämän peruskysymyksiä on, miten ihminen on suhteessa toisiin ihmisiin. Parhaat eväät selviytyä saa se, joka lapsena saa riittävästi vanhempiensa eläytyvää tukea. Tuki auttaa luomaan itsearvostusta. Itsearvostus merkitsee tunnetta siitä, että itseen ja toisin voi luottaa. Jos ei voi luottaa itseensä, miten voisi luottaa muihinkaan? Moniko ihminen kestää lähellä, jos jatkuvasti suhtautuu häneen varauksellisesti ja kielteisesti?

temperamentti siis.