Onko huumori duunareille tärkeämpää kuin korkeasti koulutetuille?

Duunarit viljelevät_huonoa_huumoria, korkeasti koulutetut vaativat vitseilleen älyllisempää sisältöä.

Meillä ainakin viljellään huumoria kovastikin, vaikka olemmekin korkeasti koulutettuja (jopa enemmän kuin duunarituttujen perheissä). Luulenpa, että tuo huumoriasia riippuu paljon lapsuudenkodin malleista ja kaveripiiristä.

Olen ollut erilaisissa työyhteisöissä. Toisissa on ollut paljon ammattikoulupohjalta porukkaa, toisissa taas kaikki vähintään maistereita ja monta tohtoria.



En ole havainnut eroa huumorin määrässä, sen tyylissä kylläkin.



Väittäisin, että moni korkeakoulutettujen paikassa lentävä vitsi menee ohi duunareilta ja se ilmaistaan usein eri tavoin. Mua varmaan pidettiin tuossa ns. duunariporukassa aika totisena, kun oli pakko vähentää huumoria radikaalisti, kun sitä ei tajuttu.

Se, onko huumori "älykästä" vai ei, riippuu ihan jokaisen katsantokannasta.



Ei huumori ole koulutusriippuvaista.

Ronskimpaa "alapääläppää" kuulee kyllä enemmän duunaripiireissä.

Duunarit on mutkattomampia ja heittelee läppää melkein missä ja kenen kanssa vaan.

Oma tuttavapiiri tosin koostuu lähinnä akateemisista, joten en voi kunnolla vertailla. Huumori on kutienkin erittäin olennainen osa kaikenlaista kanssakäymistä tuttujeni kesken, oli kyse sitten live-tapaamisista, nettijutuista tai puhelimesas puhumisesta.

Se, onko huumori "älykästä" vai ei, riippuu ihan jokaisen katsantokannasta.

Ei huumori ole koulutusriippuvaista.

ettei huumori ole koulutusriippuvaista yksilöiden kohdalla.

Tiedän hyvinkin ns. älykästä huumoria harrastavia matalasti koulutettuja ja pieruhuumoria viljeleviä korkeakoulutettuja.

Mutta ryhmissä erot alkavat näkymään. Useammin esim. kieltä työkseen käyttävät (kuten toimittajat, kirjailijat tms) käyttävät kielellä kikkailuun perustuvaa huumoria. Monet vähemmän koulutetut suorasukaista huumoria. Tekniset tyypit taas heidän alastaan juontuvaa huumoria.

Huumori vaatii aina myös otollisen ympäristön toimiakseen. Vaikka yksittäinen putkimies olisi taitava sanaleikeissä, hän ei todennäköisesti niitä paljoa viljele kahvihuoneessa, jos vain 1/10 tajuaa ne tai pitää niistä. Keskimäärin kun kielellisesti lahjakkaat ihmiset päätyvät herkemmin ammatteihin, joissa tuota taitoa tarvitaan ja sen jatkuva käyttö ja muu ympäristö taas hioo huumoria samaan suuntaan.

Sama juttu muissakin ammateissa ja huumorien lajeissa. Siksi esim. työporukoissa huumori on usein aika stereotypistä sen alan huumoria. Se luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja siksi ihmiset mielellään viljelevät huumoria, joka iskee mahdollisimman monen paikallaolijan nauruhermoon.

Yksittäiset työkaverit keskenään taas saattavat viljellä muusta porukasta hyvinkin erilaista huumoria. Tunnen juurikin putkimiehen, joka työkaverinsa kanssa keksii päivän piristykseksi hölmöjä runoja.

Huumorin taitokin kuitenkin rapistuu, jos sitä ei harjoita. Ja toisaalta ympäristö taas muokkaa sitä omaan suuntaansa.

t. 4

Hän ei ollut putkimies mutta duunari kuitenkin. Hän inhosi työpaikkansa alapäävitsejä mutta tykkäsi kotona väännellä laulujen sanoja ja kikkailla sanoilla.

Itse ainakin olen huomannut, että korkeasti koulutetut heittävät vähemmän ja huonompaa huumoria, kuin duunarit.



Olen korkeasti koulutettu, mutta sielultani ja ajatukseltani duunari.

Itse ainakin olen huomannut, että korkeasti koulutetut heittävät vähemmän ja huonompaa huumoria, kuin duunarit.

Olen korkeasti koulutettu, mutta sielultani ja ajatukseltani duunari.

Kirjaviisailla tyypeillä on usein sellaista älyllistä ja kuivakkaa huumoria. Duunareilla enemmän sellaista rempseää. Alkoholin käyttöön liittyvä huumori uppoaa jostain syystä kaikkiin koulutustaustasta riippumatta. Paitsi ehkä niihin, jotka eivät halua edes kuulla koko sanaa 'alkoholi'.

Itsekin olen korkeasti koulutettu, mutta sielultani ja ajatukseltani duunari. Sanotaan vaikka, että "sivistynyt juntti".