Diagnoosit erilaisista psyykenongelmista. Ovatko ne aukottomia tai välttämättömän tarpeellisia?

Ihmiset on nykyään niin pihalla kaikesta ja elämä niin ylivoimaisen hämmentävää, että en usko monenkaan välittävän diagnoosien todenperäisyydestä. Helpottuneita vain ovat, kun saavat oman lokeron, josta käsin määritellä itseään ja omaa olemistaan. Valheellistahan se on, mutta mikäpä elämä ei nykyään olisi valheellista.



Täytyy kyllä sanoa, että kaipaan aikaa, kun Vartiotornin tuputtajat olivat suurin riesa. Nykyään työpaikalla saatetaan tyrkätä ADHD-esite käteen, ja kun ihmettelet, että miten tämä minuun liittyy, niin tulee vastaukseksi, että no me ollaan vähän tyttöjen kanssa mietitty, että sullahan on ihan klassiset oireet. Tuntuu niin kuin olisi osallisena jossain lahkossa, jossa kaavamainen retoriikka (asiantuntijapuhe) on korvannut normaalin järjenjuoksun.

Mikä noissa diagnooseissa on niin kamalaa?? Jospa niitä tarvitaan sen oikean lääkityksen määräämiseen? Jotta oikea lääkitys voidaan määrätä, todetaan ongelma, kuten itsekin totesit. Miten ihmeessä ongelman toteaminen eroaa diagnoosin antamisesta?



Toisekseen esim mun tapauksessa on Kela halunnut diagnoosin, jonka perusteella mut on todettu työkyvyttömäksi. Oisko sulla toisenlaista ratkaisua tähän byrokratiapuoleen esittää??

eivät ne ole aina aukottomia kuten eivät muidenkaan sairauksien diagnoosit. Mutta usein niitä tarvitaan jotta voisi saada tiettyjä kelan etuuksia koskien lääkitystä, kuntoutusta, hoitotukea. tai ihan vaikka vaan sairaslomaa. Puhumattakaan eläkepäätöksistä.

Minä esim. olisin saanut mt-toimiston kyselylomakkeita täyttelemällä rajatiladiagnoosin, jollen olisi itse ollut aktiivinen ja ottanut selvää ja todennut että eihän tämä edes sovi minuun! Myöhemmin tehtiin viralliset laajat psykologiset testit eikä kukaan puhunut sen jälkeen enää mitään rajatilasta. Mutta vaikea on psyykenpotilaan pitää puoliaan näissä asioissa, koska se on tietysti hulluuden oiretta vaan...

kylläkin.Esim.minä elelin normaalisti 25-vuotiaaksi, kunnes ensimmäisen kerran elämässäni jouduin sairaalaan ja sain diagnoosin.

Siitä muuttui koko elämä.

Perhesuhteet,kaveripiirit,muutin eri paikkaan asumaan jne,aloin käymään eri paikoissa,kuin ennen.Diagnoosilla on väliä.

Sitten on vielä nää keittiöpsykologien eli tuttujen antamat diagnoosit. Munkin sairastumisen jälkeen on appiukko keksinyt mulle ihan oman diagnoosin...Kyllä ottaa päähän.

Eli erittäin tarpeellinen oli! Lisäksi olen diagnoosin avulla päässyt mm. kuntouttavaan toimintaan ym. minne ei olisi muuten mitään asiaa.