Miehen mielestä koti-illat kanssani ovat tylsiä
En jaksanut/halunnut torstaina lähtee miehen juoppoystävän luokse iltaa viettään. Saatiin siinä pieni riita aikaiseksi, mutta sanoin miehelle kuitenkin, että haluaisin viettää mukavan koti-illan hänen kanssaan. Mies sitten rähjäs: "Mun mielestä tämmönen kotona nyhjöttäminen on ihan helvetin tylsää!!". Mies huomasi, että muutama kyynel siinä mulla vierähti ja jäätiin sitten kotiin. Heti perjantaiaamuna lähdin omalle asunnolle.
Äskön mies poikkesi kylässä ja kysyi olenko vihainen. Sanoin että en ole, mutta ihmettelen miksi ihmeessä hän seurustelee kanssani jos on niin helvetin tylsää. Mies vain tuumas, että ei hän sitä niin tarkoittanut ja lähti pois.
Ollaan ennenkin riidelty tästä yhteisestä ajanvietosta, kun kumpikin haluais tehdä eri asioita. Nyt vaan tuli ihan hemmetin paha mieli, kun noin räyhäs. Eikä edes viittinyt selittää, miten sen sitten oikeasti tarkoitti.
Kommentit (15)
kotona nyhjöttäminen on hänen mielestään tylsää. Ihankirjaimellisesti kuten hän sanoikin. Hän olisi ilmeisesti mieluummin jossain tekemässä jotain tai viettämässä iltaa isommassa porukassa. Huom.tämä ei sulje sinua pois millään tavalla. Mies haluaisi olla sinun kanssasi siellä missä olisittekin.
MITÄ te teette yhdessä?
On tylsää lojua sohvalla ja katsella "jotain" telkkarista. Mutta jos teette jotain kun "olette vain kotona", niin asia on eri.
Ja yhdessähän voi tehdä kaikenlaista (tarkoitan nyt kotona, päälle tietenkin ajanvietteet kodin ulkopuolella keilailusta ja biljardista shoppailuun ja teatteriin ja kylpylöihin) kuten:
-tehdä yhdessä ruokaa, ihan vaikka kunnon aterian alku, pää- ja jälkiruokineen +ruokajuomineen
-saunoa ja hemmotella toista hieromalla ja vaikka samalla hyvää musiikkia kuunnellen
-pelailla jotain, ihan vaikka jatsia, shakkia, korttia, lautapelejä, tai vaikka pleikkarilla tetristä tm. peliä
-lukea kirjaa yhdessä sylikkäin, vuorotellen luetaan ääneen toiselle
-käydä yhdessä lenkillä, uimassa, soutelemassa, tai vaikka mennä pikku piknikille johonkin kodin läheisyyteen
-laulaa karaokea tai singstaria (meillä ei lauleta, emme kumpikaan ole kiinnostuneita/musikaalisia, mutta kaverini perheineen lauleskelee joka viikonloppu ;)
Ymmärrän halun tehdä jotain vapaapäivänä, jos vaihtoehto on vaan oleskella kotona mitään tekemättä.
kotona nyhjöttäminen on hänen mielestään tylsää. Ihankirjaimellisesti kuten hän sanoikin. Hän olisi ilmeisesti mieluummin jossain tekemässä jotain tai viettämässä iltaa isommassa porukassa. Huom.tämä ei sulje sinua pois millään tavalla. Mies haluaisi olla sinun kanssasi siellä missä olisittekin.
Tuli vain sellainen olo, että juuri minun kanssani kahdenkesken oleminen on ihan kamalaa hommaa..
hän ei ole sellainen kotona olija -tyyppi, olipa siellä kuka vaan seurana.
Varsin keskenkasvuiselta vaikutatte molemmat, mies toki enemmän kuin sinä.
On ihan erilaiset kaveripiirit ikäerostamme johtuen. Minun oli aluksi vaikea sopeutua hänen kaveripiiriinsä ja alussa mieheni meni usein yksin viettämään iltaa omiensa kanssa ja minä omieni. Ajallaan kuitenkin tein enemmän myönnytyksiä ja menin mieheni mukaan. Hyvä niin, olen päässyt mukaan hänenkin kaveripiiriinsä ja saanut muutaman ihanan ihmisen elämääni.
Se ei kuitenkaan sulje pois sitä etteikö me osattais olla myös omiemme kavereiden kanssa liikkeellä. Ja mieheni tulee myös hyvin toimeen minun kavereiden kanssa.
Joku täälä hienosti sanoikin että tärkeää on se yhdessä tekeminen ja varsinkin suhteen alussa. Vaikka miehen ehotukset joskus itestä tuntuiski tylsiltä on niihin hyvä osallistua. Mieski tykkää. Saman asian voi ajatella toisinkin päin.
niin katselemme telkkaria, kuuntelemme musiikkia, juttelemme, pelaamme, teemme ruokaa, käymme elokuvissa tai katsomme kotona, käymme oluella, shoppailemassa, kävelemässä, korista heittelemässä, palloa potkimassa jne..
Usein vapaaillat ovat menneet niinkuin mies haluaa: hänen kavereidensa kanssa. Nytkin viimesen parin kuukauden aikana monta iltaa mennyt miehen haluamalla tavalla. Ja nyt kerrankin ehdotin rauhallista koti-iltaa muutaman oluen ja hyvän muusikin kera niin se olikin ihan kamalaa hommaa! :( ap
MITÄ te teette yhdessä? On tylsää lojua sohvalla ja katsella "jotain" telkkarista. Mutta jos teette jotain kun "olette vain kotona", niin asia on eri. Ja yhdessähän voi tehdä kaikenlaista (tarkoitan nyt kotona, päälle tietenkin ajanvietteet kodin ulkopuolella keilailusta ja biljardista shoppailuun ja teatteriin ja kylpylöihin) kuten: -tehdä yhdessä ruokaa, ihan vaikka kunnon aterian alku, pää- ja jälkiruokineen +ruokajuomineen -saunoa ja hemmotella toista hieromalla ja vaikka samalla hyvää musiikkia kuunnellen -pelailla jotain, ihan vaikka jatsia, shakkia, korttia, lautapelejä, tai vaikka pleikkarilla tetristä tm. peliä -lukea kirjaa yhdessä sylikkäin, vuorotellen luetaan ääneen toiselle -käydä yhdessä lenkillä, uimassa, soutelemassa, tai vaikka mennä pikku piknikille johonkin kodin läheisyyteen -laulaa karaokea tai singstaria (meillä ei lauleta, emme kumpikaan ole kiinnostuneita/musikaalisia, mutta kaverini perheineen lauleskelee joka viikonloppu ;) Ymmärrän halun tehdä jotain vapaapäivänä, jos vaihtoehto on vaan oleskella kotona mitään tekemättä.
Muuten herää epäilys, ettei rakkaus ole aitoa, vaan perustuu ehkä pelkästään seksiin tai johonkin toisen hyödyntämiseen.
Henkistä kypsyyttä kyllä vaatii, että tajuaa tuon.
Varsin keskenkasvuiselta vaikutatte molemmat, mies toki enemmän kuin sinä.
Minä olen reilu parikymppinen, mies siinä kolmenkympin paikkeilla. ap
niin katselemme telkkaria, kuuntelemme musiikkia, juttelemme, pelaamme, teemme ruokaa, käymme elokuvissa tai katsomme kotona, käymme oluella, shoppailemassa, kävelemässä, korista heittelemässä, palloa potkimassa jne.. Usein vapaaillat ovat menneet niinkuin mies haluaa: hänen kavereidensa kanssa. Nytkin viimesen parin kuukauden aikana monta iltaa mennyt miehen haluamalla tavalla. Ja nyt kerrankin ehdotin rauhallista koti-iltaa muutaman oluen ja hyvän muusikin kera niin se olikin ihan kamalaa hommaa! :( ap
Älä ole kotona, vaan hanki itsekin seuraa muualta ja tee jotain kivaa. Ehkäpä mies on täys idari?
Varsin keskenkasvuiselta vaikutatte molemmat, mies toki enemmän kuin sinä.
Minä olen reilu parikymppinen, mies siinä kolmenkympin paikkeilla. ap
sun pitää tehdä, mitä itse haluat. Mies on sinulle väärä, jos on tollanen. Tee se hänelle selväksi ja lopeta suhde! Siis jos on tota mieltä aina vaan. Tollasista ei koskaan saa hyvää isää lapselleen:(
mutta minä tulen hyvin juttuun miehen kavereiden kanssa ja mies minun kavereideni. Ja monesti on vietetty iltaa niin, että molempien kavereita on paikalla. ap
niin katselemme telkkaria, kuuntelemme musiikkia, juttelemme, pelaamme, teemme ruokaa, käymme elokuvissa tai katsomme kotona, käymme oluella, shoppailemassa, kävelemässä, korista heittelemässä, palloa potkimassa jne.. Usein vapaaillat ovat menneet niinkuin mies haluaa: hänen kavereidensa kanssa. Nytkin viimesen parin kuukauden aikana monta iltaa mennyt miehen haluamalla tavalla. Ja nyt kerrankin ehdotin rauhallista koti-iltaa muutaman oluen ja hyvän muusikin kera niin se olikin ihan kamalaa hommaa! :( ap
Älä ole kotona, vaan hanki itsekin seuraa muualta ja tee jotain kivaa. Ehkäpä mies on täys idari?
Tosiaan vaikuttaa siltä että miehesi haluaa dominoida suhdettanne. Sanot suoraan että tahdot että asioita tehdään joskus myös sinun tahdon mukaan. Ehkä mies ei ole edes tajunnut sellaista asiaa. Niile pitää sanoa asiat suoraan, ei vihjailla tai ajatella että kyllä ne tajuaa.
kai sitä saa olla rehelline?