Miten suhtautua narsistiseen äitiin?

ottaa yhteyttä narsistien uhrien tukiryhmään. Heillä on nettisivut, joille voi kirjoittaa omista ongelmistaan ja saada niihin tukea.

Anoppi on ollut minua kohtaan (ja muita ihmisiä) suunnattoman ilkeä. On sanonut ihan kamalia asioita. Mulla auttoi, kun tajusin (aivan ilmiselvän asian), että hän on sairas. Se, että hänen käytöksensä johtuu sairaudesta sai minut jotenkin hänen käytöksensä yläpuolelle niin, etten enää usko ja anna ilkeiden sanojen lytätä itseäni. Silti aion tavata hänet vain pakon edessä.

Miehelleni tilanne on vaikeampi. Kyseessä hänen äitinsä, josta hänellä myös hyviä muistoja. Hänkin on vasta nyt kolmekymppisenä alkanut tajuamaan ettei äitinsä ole terve, ettei oman äidin kuulu loukata ja sortaa poikaansa sillä tavoin. Mieheni käy tapaamassa äitiään pari kertaa vuodessa (pitkä välimatka). Hän on opetellut olemaan välittämättä mitä kuulee. Mutta se on vaikeaa, ja tapaamisten jälkeen meneekin aina muutama päivä siihen, että saa pään puhtaaksi ja itsetunnon taas ylös.



Itse olen sitä mieltä, että läheisellä on oikeus olla pitämättä yhteyttä, jos oma psyyke ei kestä sitä. Eikä siitä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.

Anoppi on ollut minua kohtaan (ja muita ihmisiä) suunnattoman ilkeä. On sanonut ihan kamalia asioita. Mulla auttoi, kun tajusin (aivan ilmiselvän asian), että hän on sairas. Se, että hänen käytöksensä johtuu sairaudesta sai minut jotenkin hänen käytöksensä yläpuolelle niin, etten enää usko ja anna ilkeiden sanojen lytätä itseäni. Silti aion tavata hänet vain pakon edessä.

Miehelleni tilanne on vaikeampi. Kyseessä hänen äitinsä, josta hänellä myös hyviä muistoja. Hänkin on vasta nyt kolmekymppisenä alkanut tajuamaan ettei äitinsä ole terve, ettei oman äidin kuulu loukata ja sortaa poikaansa sillä tavoin. Mieheni käy tapaamassa äitiään pari kertaa vuodessa (pitkä välimatka). Hän on opetellut olemaan välittämättä mitä kuulee. Mutta se on vaikeaa, ja tapaamisten jälkeen meneekin aina muutama päivä siihen, että saa pään puhtaaksi ja itsetunnon taas ylös.

Itse olen sitä mieltä, että läheisellä on oikeus olla pitämättä yhteyttä, jos oma psyyke ei kestä sitä. Eikä siitä tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa.

pystyy niin pahoin aiheuttamaan pahaa oloa mutta yritän olla ottamatta sitä itseeni ja saamatta huonoa omaatuntoa asiasta, jolle en mitään voi.

Yritän nähdä äitini sairaana ihmisenä, syyntakeettomana mutta se on vaikeaa. Olen pitkään odottanut hänen lopulta "aikuistuvan" ja kantavan vastuunsa omasta elämästään mutta luultavasti hän ei tee sitä koskaan.

Sulla ei ole mitään velvollisuutta olla äitisi kanssa tekemisissä, jos hän aiheuttaa sinulle vain pahaa oloa. Välit voi etäännyttää tai vaikka katkaista kokonaan.

Yhteyttä pidän siksi jos välillä on pakko saada lastenhoitoapua.

Ymmärrän niin, että tekee kipeää.

Minusta tuntuu niin kauhean pahalta katsoa, kun mieheni kärsii tilanteesta ja pettyy yhä uudelleen.



t: 2

Yhteyttä pidän siksi jos välillä on pakko saada lastenhoitoapua.

kymmenen vuotta sitten.

Äitini on narsisti-marttyyriäiti ja ainoa tapa minulle selvitä suurin piirtein terveen paperein on ollut tämä ratkaisu.

En ole myöskään missään nimessä halunnut lapsieni näkevän ko. käytöstä.

Välien katkaisukin on ollut hirveän vaikea ratkaisu, koska kyseessä on kuitenkin oma äiti. Ja sen lisäksi asiasta saa kuulla sukulaisilta ja jopa vanhoilta ystäviltäni (onneksi en enää asu samalla paikkakunnalla) kun hän on mennyt parkumaan heille sitä miten kauhea olen ja miten hän joutuu kärsimään...

kukahan siinä näyttää silloin huonolta. Ei ainakaan hän!

Olen kuitenkin vuosikaudet käynyt ratkaisua läpi ja tekemäni päätöksen raskautta. Olen asian kanssa sinut tänä päivänä vaikkei se ole mitään mitä olisin halunnut.

Monta kertaa kyllä ajattelee sitä että miksi minulle kävi näin? Ympärillä näkee rakkaita äiti-tytär -suhteita. Miksi minulla siis on näin ja tuleeko minusta samanlainen kuin äidistäni?

Kaikkia ystävyyssuhteitani myös leimaa se että hakeudun itsekkäiden, lähellä narsismia olevien ihmisten seuraan. Kauaa en kestä niitä suhteita ja sitten kun katkaisen yst.suhteen oman hyvinvointini vuoksi, on aivan täysin luuseri olo...

kymmenen vuotta sitten.

Äitini on narsisti-marttyyriäiti ja ainoa tapa minulle selvitä suurin piirtein terveen paperein on ollut tämä ratkaisu.

En ole myöskään missään nimessä halunnut lapsieni näkevän ko. käytöstä.

Välien katkaisukin on ollut hirveän vaikea ratkaisu, koska kyseessä on kuitenkin oma äiti. Ja sen lisäksi asiasta saa kuulla sukulaisilta ja jopa vanhoilta ystäviltäni (onneksi en enää asu samalla paikkakunnalla) kun hän on mennyt parkumaan heille sitä miten kauhea olen ja miten hän joutuu kärsimään...

kukahan siinä näyttää silloin huonolta. Ei ainakaan hän!

Olen kuitenkin vuosikaudet käynyt ratkaisua läpi ja tekemäni päätöksen raskautta. Olen asian kanssa sinut tänä päivänä vaikkei se ole mitään mitä olisin halunnut.

Monta kertaa kyllä ajattelee sitä että miksi minulle kävi näin? Ympärillä näkee rakkaita äiti-tytär -suhteita. Miksi minulla siis on näin ja tuleeko minusta samanlainen kuin äidistäni?

Kaikkia ystävyyssuhteitani myös leimaa se että hakeudun itsekkäiden, lähellä narsismia olevien ihmisten seuraan. Kauaa en kestä niitä suhteita ja sitten kun katkaisen yst.suhteen oman hyvinvointini vuoksi, on aivan täysin luuseri olo...

Mä en pysty katkaisemaan välejä täysin koska koen velvollisuudekseni seurailla hänen vointiaan edes vähän.

Äiti on kuitenkin jo paljon oli 70v ja elää yksin.

Mielelläni ottaisin etäisyyttä todella paljon.