Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa kun en tiedä haluanko lapsia
05.05.2010 |
Seurustelen miehen kanssa, joka haluaa lapsia jossain vaiheessa. Itse en tiedä. En ole aiemmin paljoa asiaa miettinyt, koska se ei ole ollut minulle ajankohtainen. Olen kai ajatellut, että jos elämä kulkeutuu sellaisille raiteille että lapsia voisi miettiä, niin se olisi sitten sen ajan murhe. Tai siis ilo. Mutta nyt tämän miehen kohdalla lapset pyörivät mielessämi päivittäin, halusin tai en. Olen kertonut että kantani on ehkä; ehkä kyllä, ehkä ei. Tuntuu että hän hiljaisesti painostaa minulta vastausta, kyselee koska olen suunnitellut hankkia lapsia ja kuinka monta. Minua ahdistaa suunnattomasti, kun en tiedä haluanko lapsia. On sellainen olo kuin jokin asia olisi jäänyt kesken, kuin vesihana vuotaisi ja on kiire sulkea se. Olen tyytyväinen kaupunkilaiseen elämääni tällaisena, olen ihan onnellinen. Pelkään, että lapsiperhe-elämä veisi ilon elämästäni ja rajaisi mahdollisuuksiani. Näen yhtäkkiä pikkulapsia kaikkialla ympärilläni. Enkä pidä siitä, huudosta ja kiukuttelusta mitä näen ja kuulen. Olen ehkä enemmän kallellaan siihen suuntaan että en halua lapsia, koska ajatus näin ahdistaa. Mutta toisaalta en myöskään voi tietää mitä elämä omien lasten kanssa olisi.
Kommentit (19)
kun olet saanut mieheltäsi mustaa valkoisella, että hän jaa hoitamaan lasta kotona yksivuotiaasta kolmivuotiaaksi. Hoida lasta itse eka vuosi. Tutustu imetykseen etukäteen. Onnistunut imetys ja alapäälihasten jumppa tuo sinulle takaisin kiinteän vartalon kunhan et lihoksi liikaa muuten. On siis tärkeää, että jäät aluksi itse kotiin hoitamaan vauvaa ihan antaumuksella eikä vain kärvistellen ja että voit jumpata itsesi taas urakuntoon.
Ja toinen sopimus, että lasten isä hoitaa puolet lapsen sairaspäivistä sitten kun käytte molemmat töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rasittavia lapsiperheet, joiden mukulat on koko ajan menossa, kiljumassa, itkemässä tai vaatimassa kaiken aikaa huomiota.
Komppaan sua ap
itsekin mietin, että haluanko lapsia. Olen miehelleni luvannut yhden, mutta kahta en ainakaan halua.
Jos olet nuori, voit vielä rauhassa odotella vuosikausiakin, josko mieli varmistuu johonkin suuntaan. Melko usein tämä asia selkeytyy siinä kolmenkympin hujakoilla tai jälkeen.
Ei lapsia ole mikään pakko hankkia. Ilmankin elämä voi olla vallan ihanaa ja jopa ihanampaa kuin lapsen kanssa. Mutta toisaalta lapsen hankinta on varmasti elämän mullistava kokemus, josta vaille jääminen voi myöhemmin harmittaa, JOS ei ole varma, että haluaako vai eikö halua lapsia.
Mulla oli samanlaiset fiilikset tuossa 17-23-vuotiaana kuin sinulla nyt. Nyt olen 25 ja odotan esikoistani. Mieli muuttui lapsimyönteiseen suuntaan vähitellen ja viimeinen niitti oli, kun paras ystäväni sai vajaa vuosi sitten lapsen. Siitä se vauvakuume oikeastaan repesi ja aloimme aivan yhtäkkiä miehen kanssa yrittämään lasta. Vieläkin välillä haikailen lapsetonta elämää, mutta toisaalta haluan ihan hirveästi, että kun olen vanhempi, että minulla on monta ihanaa lasta ja saan kokea myös lapsenlapset. Joten tiedän, että epävarmoista tunteista huolimatta tein ehdottomasti oikean ratkaisun.
Sinun on mietittävä nämä asiat tykönäsi. Tsemppiä itsetutkiskeluun! Teen myös miehellesi selväksi, että sinua EI saa tässä asiassa painostaa. Sopikaa vaikka, ettette puhu asiasta mitään kokonaiseen vuoteen, ellet sinä ota asiaa esille. Mieti myös suhteenne laatua, sillä joskus lasta haluamattomat ihmiset eivät yksinkertaisesti halua lapsia senhetkiseen suhteeseensa.
Jos ikää riittää niin voihan sitä vielä pari vuotta odotella josko tilanne muuttuisi. Niin vain minäkin lopulta ryhdyin lapsentekoon lähempänä 35 vuotta, vaikka olin nuorempana ihan varma etten halua lapsia ollenkaan. Mulla oli odotukset täysin nollassa sekä lapsiperhe-elämän suhteen että äitiyden suhteen, joten se millasta tämä on ollut on ollut iso positiivinen yllätys. Mutta nyt jos sitten hehkutan sulle että tee ihmeessä lapsia, rakkaus omaan lapseen on niin suurta, että kiljumiset ja huudot ja kiukuttelut ei tunnu kokonaiskuvassa missään, ehkä sulle tulee sitten puolestaan liian suuret odotukset, ja yllätyt toisella lailla kuin minä.
Eli se lähtöoletus että lapsiperhe-elämä on perseestä ja että lapset on takuulla tosi vaikeita ja rasittavia toimii oikein hyvin :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yksi, nyt jo eskari-ikäinen, ja elämä on helppoa. Tässä yhdistyvät lapsettomuuden ja lapsiperhe-elämän hyvät puolet. Yhden lapsen kanssa elämä antaa huomattavasti enemmän kuin ottaa, saa kokea sen suunnattoman rakkauden, minkä lapsi tuo tullessaan, mutta on myös omaa aikaa. Yhden lapsen kanssa on helppoa ja halpaa mennä ja matkustaa, mutta voi myös käpertyä kotiin nauttimaan perhe-elämästä, jos siltä tuntuu. Voi tehdä uraa, mutta silti olla myös täysillä äiti. Yhden lapsen kanssa elämä on todellista rusinoiden poimimista pullasta!
Meillä on yksi, nyt jo eskari-ikäinen, ja elämä on helppoa. Tässä yhdistyvät lapsettomuuden ja lapsiperhe-elämän hyvät puolet. Yhden lapsen kanssa elämä antaa huomattavasti enemmän kuin ottaa, saa kokea sen suunnattoman rakkauden, minkä lapsi tuo tullessaan, mutta on myös omaa aikaa. Yhden lapsen kanssa on helppoa ja halpaa mennä ja matkustaa, mutta voi myös käpertyä kotiin nauttimaan perhe-elämästä, jos siltä tuntuu. Voi tehdä uraa, mutta silti olla myös täysillä äiti. Yhden lapsen kanssa elämä on todellista rusinoiden poimimista pullasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vakuuttunut, etten halua lapsia. Lapset lähinnä ärsyttivät riehumisineen ja huutamisineen. Sitten seurasi "ehkä"-vaihe, kun tapasin mukavan miehen, joka ehdottomasti halusi lapsia.
Esikoisemme syntyi, kun olin 28. Ennen raskautumista en ollut vieläkään varma, haluanko lapsia mutta viimeistään raskauden puolivälissä asiasta tuli maailman tärkein!
Nyt meillä on 2 lasta, enkä voisi kuvitellakaan ihanampia tapauksia! Ei sitä rakkautta voi kuvailla mitä tuntee omia lapsia kohtaan. En edelleenkään ole erityisen lapsirakas ihminen ja toisten kiljuvat lapset ärsyttää edelleen suunnattomasti!
Ajatuksesi varmistuvat luultavasti ajan myötä, kuten itsellänikin, mutta muista kaksi asiaa. Ensinnäkin jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna ja haluttuna ja toiseksi kerro miehellesi totuus, mikäli lapsia et tahdo, älä siis vedätä kuin pässiä narussa. Asia on miehellesi tärkeä ja hänen on saatava tehdä päätös siitä, onko hänelle tärkeämpi lapsi vai sinä. Niinkin voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletkin jo kertonut miehelle, ettet ole varma haluatko lapsia ollenkaan. Jotkut miehet ovat todella vanhanaikaisia, ja heidän mielestään lapset kuuluu asiaan ilman että he ajattelevat kuinka paljon työtä siinä on. Kysy mieheltä olisiko hän valmis jäämään esim. koti-isäksi. Ei kaikki halua lapsia. Vapaaehtoisesti lapsettomia on paljon, vaikka se onkin eräänlainen tabu. Minäkään en halua lapsia, luulen ainakin niin. En pidä lapsista, enkä keksi yhtään syytä miksi minun pitäisi hankkia lapsia. Tai on yksi syy: sitten ei tarvitsisi olla huono omatunto tästä asiasta mieheni suhteen. Kerroin hänelle jo ennen naimisiinmenoa, etten välttämättä koskaan halua lapsia, ja hän sanoi että se oli ok. Nyt usean avioliittovuoden jälkeen hän kuitenkin hämmästelee sitä, etten vieläkään halua lapsia (!). Eli viestini oli sittenkin mennyt kuuroille korville. Miehelle on siis hyvä tehdä asia selväksi alusta asti. Toisaalta voihan mielikin muuttua ajan kuluessa. Niinkin on käynyt monelle. Miehen ei kuitenkaan pitäisi painostaa sinua. Minuakin ahdistaa, koska pelkään että myöhemmin kaduttaa jos nyt ei hanki lapsia. Mutta ei vaan kiinnosta.
Olen ollut samalta kuulostavassa tilanteessa kuin sinä. Et maininnut ikääsi mutta oma ikäni tuolloin oli 24-32. Parisuhteessa kaikki oli periaatteessa kunnossa mutta näin jälkikäteen asiaa miettiessäni suurin syy juuri noihin kuvailemiisi tuntemuksiin lapsen hankintaan liittyen, oli se, ettei seurustelukumppani ollut oikea. En vain yksinkertaisesti halunnut lapsia hänen kanssaan. Koko ajateus tuntui vastenmieliseltä ja siltä, että hankkisin itselleni vain lisää minua sitovia ihmisiä, kun nyt jo miesystäväni odotti minun yksin hoitavan ruoat, siivoukset, ym. arkiaskareet ja itse keskittyi omiin mielenkiinnon kohteisiinsa. Nyt olen siis jo 30 ja 40 välissä ja minulla on aivan mahtava suhde nykyisen mieheni kanssa. Hänellä on aikuinen lapsi aiemmasta suhteesta mutta hän on kertonut, että pitää lapsista ja on valmis niitä minun kanssani hankkimaan, jos itse niin haluan mutta myös tyytyväinen siihen, ettei lapsia tule, jos niin päätän. Silti tämä lapsiasia vaivaa minuakin, nyt vain niinpäin, että kun elämässäni ensimmäistä kertaa koen sen olevan mahdollista, siis niin, että asia olisi meidän molempien, enkä koe, että vain minun. Osittain tuntuu, että näin ihanaa elämää ja suhdetta ei tarvitsisi muuttaa miksikään, kun kaikki jo on mutta osaksi mietin, että jos joskus suren sitä, kun lapsia ei ole ja olen niiden tekemiseen jo liian vanha. Viimeksi asiasta keskustellessamme mieheni kehotti antamaan itselleni aikaa, niin asia varmasti selkeytyy. Ohje oli hyvä, sillä olen sitä mieltä, että lapsia tulee hankkia vasta, kun niitä varmasti haluaa.
Voimia sinulle ja tutkiskele ihmeessä nykyisen suhteesi tila, että selviää aluksi se, ettet ole minun tapaan väärässä paikassa. Kun asia selvisi aikanaan itselleni, koin Chisun kappaleen "Mun koti ei oo täällä" kovin totuudenmukaiseksi. :( Mutta kaikki voi kääntyä niin paljon parempaan! :) Jos suhteenne on kunnossa, ehdotan samaa johon itse päädyin, rauhassa suoritettavaan harkintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* tehtyä lasta kadutaan tuskin koskaan.
* tekemättä jääneitä useammin, muttei aina.
Sinun täytyy kohdallasi miettiä tätä. Itse päädyin tätä mietittyänni yrittämään lasta, vaikka mitää vauvakuumetta ei koskaan ole ollut, enkä lapsista ollut erityisemmin pitänyt. Saimmekin kaksi. En päivääkän ole katunut, päin vastoin. Edelleenkään en hirveän paljon pidä muiden lapsista (tosin ymmärrän lapsia ja lapsiperheitä paljon paremmin), mutta omiani rakastan yli kaiken. Olen onnellinen, että valitsin näin, vaikka eihän lapsiperhe-elämä mikään helppo tie ole.
Elämä ilman lapsia on nuorena helpompaa kuin pienten kanssa, mutta vanhempana voi olla yksinäisempää ilman.
ei kannata jättää hankkimatta jos pelkää sitä pikkulapsiaikaa. Se on koko elämän mittakaavassa lyhyt (vaikkakin erittäin rankka) ajanjakso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusin nostaa tämän ketjun koska minulla on samanlainen tilanne kuin ap:lla. Neuvoja? En ole koskaan aikaisemmin halunnut lapsia (missään nimessä!) mutta miehen kanssa olemee jonkin verran puhuneet. En ole varma ja koko asia pelottaa ja mietityttää niin moni asia koko raskaudessa sekä synnytyksessä, saati sitten lasten kasvaessa. Kuinka voisin varmistua asiasta? Olisin kiitollinen kaikista rakentavista kommenteista. :)
Jos et tiedä, et halua. Vanhemmuus on äärimmisen vaativa kutsumustyö. Jos ei kutsumusta tunne, on parempi tehdä elämällään jotakin muuta. Nykyisin entistä useampi valitsee lapsettomuuden ja sen monet edut.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2011 klo 09:33"]
* tehtyä lasta kadutaan tuskin koskaan.
* tekemättä jääneitä useammin, muttei aina.
Sinun täytyy kohdallasi miettiä tätä. Itse päädyin tätä mietittyänni yrittämään lasta, vaikka mitää vauvakuumetta ei koskaan ole ollut, enkä lapsista ollut erityisemmin pitänyt. Saimmekin kaksi. En päivääkän ole katunut, päin vastoin. Edelleenkään en hirveän paljon pidä muiden lapsista (tosin ymmärrän lapsia ja lapsiperheitä paljon paremmin), mutta omiani rakastan yli kaiken. Olen onnellinen, että valitsin näin, vaikka eihän lapsiperhe-elämä mikään helppo tie ole.
Elämä ilman lapsia on nuorena helpompaa kuin pienten kanssa, mutta vanhempana voi olla yksinäisempää ilman.
[/quote]
Tämä on aika rehellisesti sanottu. Todennäköisemmin katuu lapsettomuutta kuin lasten hankkimista.
Täälä nyt yksi joka ei tiedä tehdäkkö toinen vai ei? Tilanne se että puoliso haluaisi toisen ja tiedän että ero tulee jos ei tehdä toista. Tuntuu etten kaipaa vauvaa elämääni ja ei innosta, mutta samalla ahdistaa ajatus kuinka 10v päästä olis mukava kun olis toinenkin lapsi ja vahva tunne kuinka sen tekemättä jättäminen tulee myöhemmin kaduttamaan, enkä haluasi menettää nykyistä suhdetta ja perhettä... Mutta silti ahdistaa jos päätänkin sen tehdä.
Onko suhde vasta tuore? Minusta ap olet ollut miehelle ihan rehellinen, jos hän on varma että haluaa lapsia niin hän voi sitten lähteä suhteesta jos ei halua odotella jossain vaiheessa enempää. elä perusta perhettä vain jos mies haluaa ja painostaa sinua. 30 ei ole mikään takaraja.
Siinäpä juuri ongelma - ahdistus tulee siitä kun en voi tietää mitä haluan - haluanko lapsia oikeasti ihan itse vai haluanko niitä siksi koska mies haluaa; vai haluanko lapsia ollenkaan. En todellakaan halua vedättää ketään. Minunkin on saatava tehdä päätös. Mutta mikä auttaisi päätöstä kypsymään? Olen 29 (mies 30) eikä biologinen kelloni ole lähtenyt tikittämään missään vaiheessa.