Ehdottaako FB kaveriksi niitä jotka on käynyt katsomassa sun profiilia?
Kommentit (6)
Jos siis haluut. Mulla on mennyt silleen, että en ole edes muistanut kyseisen henkilön olemassa oloa, mutta kiva kuitenkin vaihtaa kuulumisia. Joten siinä tapauksessa olen pyytänyt.
Mutta kyllä, ehdottaa myös henkilöitä, jotka ovat suorittaneet haun ja klikanneet sinun nimeäsi hakutuloksissa.
Myös sinä saatat näkyä sellaisten henkilöiden ehdotuksissa, joita olet itse hakenut. Käsittääkseni ihan yhdestä hakukerrasta ei tule kuitenkaan ehdotusta, mutta jos henkilö käy useamman kerran niin sitten.
Tein tämän proffan kanssa vuoden läheistä yhteistyötä, mutta suhde oli tiukan asialinjalla eikä oltu mitenkään sosiaalisesti tekemisissä. Aikaa tästä on nyt noin neljä vuotta, enkä ole projektin päättymisen jälkeen ollut proffan kanssa missään tekemisissä, yhtäkään sähköpostia ei olla vaihdettu.
Nyt huomasin, että hän on FB-kaveriehdotuksissani, vaikka meillä ei ole yhteisiä ystäviä, en ole hänelle lähettänyt sähköpostia Facebookiin merkitystä osoitteesta eikä hänen tiedoissaan edes ole yliopistoa mainittuna. Ainoa järkeenkäypä selitys olisi siis, että hän on hakenut minua Facebookista (useamman kerran) ja yrittänyt katsoa profiiliani. En tosin ymmärrä, miksi hän tällaista tekisi. Kenelläkään mitään muita teorioita, miksi tämä tyyppi on ehdotuksissa?
että olet lähettänyt hänelle tavallista sähköpostia joskus, ja fb jotenkin poimii sieltä tiedoista.
Se sähköpostiosoite, jolla aikoinani hänen kanssaan viestin, on ollut jo vuosia poissa käytössä eikä sitä ole missään vaiheessa laitettu Facebookiin.
t. 7
että olet lähettänyt hänelle tavallista sähköpostia joskus, ja fb jotenkin poimii sieltä tiedoista.
eli esim. samassa koulussa olleita, kavereiden kavereita jne.