Tiedätkö pariskuntia, joilla keskenään erilaiset uskonnolliset vakaumukset?

Äiti roomalaiskatolinen ja isä ateisti. Naimisissa ehtivät olla yli 30 vuotta. Maistraattihäät silloin 60-luvulla pitivät.

Emme keskustele uskonnosta. Lapsemme on kastettu ja toinen on käynyt seurakunnan päiväkerhossa. Toinen vanhempi ei vastustanut.

Buddhalainen ja kristitty. Ei ongelmia.

Mieheni on ateisti, minä uskon Jumalaan (mutta en ole mikään aktiivinen kirkossa tms. uskonnollisissa tilaisuuksissa kävijä).



Hyvin sujuu yhteiselo, molemmat kunnioittavat toistensa näkemystä.



Lapset on kastettu ja kuuluvat kirkkoon. Toisen vien pari kertaa vuodessa perhekirkkoon (jouluna ja pääsiäisenä), toinen ei välitä kirkossa käymisestä.

Ystäväni on kristitty ja hänen miehensä ateisti. Minä olen pakana ja mieheni ateisti.

yrittää mukauttaa toisen omiin näkemyksiinsä. Se ei edes ole mahdollista, koska jo saman "liikkeen" sisällä eri ihmisillä on eri tulkintoja ja noudatustapoja.



Itse katson, että jokaisella on oikeus omaan poliittiseen ja uskonnolliseen kantaansa ja sitä on kaikkien, etenkin oman puolison, kunnioitettava.



Meillä myös niin, että mieheni ateisti (ei kiinnostunut lainkaan uskonasioista) ja minä uskon Jumalaan vahvasti. Ei ongelmia. 2 lasta ovat seuranneet tässä asiassa minua, eli uskovat Jumalaan myös.

molemmat ovat muslimi-kristitty.



Pariskunta 1 on eroamassa, mies on alkanut tulla enemmän uskoon (muslimiosapuoli) ja nainen ei hyväksy sitä ja kapinoi. Heillä on yksi lapsi. Naimisissa ovat olleet kolme vuotta, yhdessä neljä.



Pariskunta 2 nainen on kiinnostunut miehensä uskosta (Islam) ja miettii siihen "kääntymistä". On silti vielä kristitty. Heillä on kaksi lasta ja naimisissa ovat olleet 8 vuotta, yhdessä 14 vuotta.

Yhteiselo edellyttää ettei kumpikaan ole fanaattinen oman uskonsa kannattaja, vaan suhtautuu maltillisesti uskonasioihin.

Mies agnostikko (ei kantaa uskonasioihin) ja minä olen vahvasti uskossa. Ei ongelmaa, sillä suvaitsemme toistemme vakaumukset ja näkemykset. Sovittu, että saan antaa lapselle kristillistä kasvatusta.

mies ateisti, minä pakanuuteen kallellaan oleva agnistikko. Hyvin sujuu.

-Serkkuni on luterilainen, hänen miehensä on katolilainen (ihan suomalainen eikä kai ole mikään harras uskovainen). He ovat olleet yhdessä jotain 15 vuotta ja heillä on 2 poikaa.

-Toinen serkkuni on myöskin luterilainen ja hänen miehensä on saksan katolilaisia. He ovat olleet yhdessä kymmenisen vuotta ja heillä on 3 lasta.

-Yksi tuttava mies on ortodoksi ja hänen vaimonsa on luterilainen. He ovat olleet yhdessä 45 vuotta ja heillä on 2 poikaa.

juutalaienn ja luterilainen, viettävät pienimuotoisesti sekä hanukkaa että joulua tonttuineen, ei kuitenkaan joulua uskonnollisesti

olleet 50 vuotta, näistä viimeiset 30 em. asetelmassa. Kunnioittavat toistensa vakaumusta eivätkä arvostele toistensa tapaa elää.

minä olen uskovainen ja mieheni ei ole kiinnostunut aiheesta. Yhteiselo sujuu kun on pitkä yhteinen historia. särmiä on hiottu vuosien varrella.

Onko teidän lapset kastettu? Käykö aina niin, että ateisti "antaa periksi", kun on kyse lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta?



Entä löytyykö perheitä, joissa vaimo on ateisti ja mies uskova?

Lapsia ei ole kastettu.