Ylen sivuilta ote saksan sikainf.-rokotejutusta
Saksassa hallituksen päätös käyttää kahdenlaisia rokotteita sikainfluenssaa vastaan on nostattanut suurta suuttumusta. Ensi viikolla alkavaa rokotuskampanjaa varten ainoastaan ministereille ja korkeille virkamiehille on varattu rokotetta, jolla ei ole sivuvaikutuksia. Hallituksen mukaan kyse ei kuitenkaan ole kansalaisten asettamisesta eriarvoiseen asemaan.
Saksassa valmistaudutaan kovaa vauhtia sikainfluenssan torjumiseen. Osavaltioilla pitäisi olla ensi maanantaina käytössään 50 miljoonaa rokotetta.
Määrä on turhan suuri, sillä 70 prosenttia saksalaisista ei aio mennä lääkärin luo piikitettäväksi. Ei, vaikka hallitus oli päättänyt maksaa rokotteet verovaroista.
Maanantain iltapäivälehdet kuitenkin tiesivät kertoa, että hallituksen ministerit, korkea-arvoiset virkamiehet sekä puolustusvoimien henkilökunta rokotetaan toisella aineella kuin tavallinen kansa. Skandaali oli valmis.
- Hienoa, suorastaan upeaa. Me kaikki voimme sairastua, pääasia että hallitus säilyy terveenä, pilkkaa eläkeläinen Martha Schmidt päätöstä.
Kummatkin lääkkeet täyttävät sinällään EU-kriteerit. Ne ovat oletettavasti yhtä tehokkaita, mutta ministerirokotteista ei pitäisi seurata ikäviä sivuvaikutuksia. Opiskelija Hans Mölleriä ei naurata.
- Tämä on täydellistä sikamaisuutta. Kyllä kaikkien pitäisi olla samanarvoisessa asemassa, Möller vaatii.
Hallitus puolustautuu
Hallitus on yrittänyt puolustaa ratkaisuaan. Sen mukaan päätös johtuu siitä, että se on jo aiemmin tehnyt sopimuksen toisen lääkeyhtiön kanssa kaikista ostettavista lääkkeistä.
Saksassa on todettu yli 20 000 sikainfluenssa-tapausta. Niistä kaksi on johtanut kuolemaan.
Kommentit (4)
Onhan selvää että niiden valmistajien rokote ON turvallisempi jotka eivät käytä elohopeaa ja skvaleenia rokotteessa. Nämä kaksi ainetta tekevät tästä rokotteesta enemmän ahittavaikutuksia tuottavan.
että joissakin maissa on raskaana oleville tilattu eri rokotetta kuin muille, ettei sivuvaikutukset kohdistu pieneen sikiöön. Normaalille terveelle ihmiselle, kun niitten ei pitäisi olla vaarallisia, mutta vaikutuksista sikiönkehitykseen ei ole tietoa.
Adjuvantiton rokote saattaa aiheuttaa vähemmän paikallisia sivuvaikutuksia, mutta eipä se sitten nosta vasta-aineitakaan yhtä tehokkaasti. Eli adjuvantin rooli rokotteissa on se, että se boostaa elimistön vasta-ainetuotantoa. Adjuvantillinen rokote siis tehoaa paljon paremmin kuin adjuvantiton rokote.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että adjuvantitonta rokotetta saavilla vasta-ainetasot nousevat riittävästi vain ehkä joka kolmannella, kun taas adjuvantillista rokotetta saavilla ehkä noin neljällä viidestä.
Mikään rokote ei ole sataprosenttinen, mutta on tietty suuri ero siitä saako suojan vain kourallinen ihmisistä vaiko lähes kaikki.
Toisaalta kukin miettiköön kumman ennemmin haluaisi, suojan sikainfluenssaa vastaan ja pari päivää kipuilevan käsivarren, vai kivuttoman käsivarren muttei myöskään suojaa itse tautia vastaan...
Joten te jotka täällä pelottelette adjuvantillisen rokotteen mahdollisilla haitoilla ja puhutte adjuvantittoman puolesta, muistakaa nyt ihan tasapuolisuuden nimissä mainita rokotteiden tehojen eroista myös.
Onhan selvää että niiden valmistajien rokote ON turvallisempi jotka eivät käytä elohopeaa ja skvaleenia rokotteessa. Nämä kaksi ainetta tekevät tästä rokotteesta enemmän ahittavaikutuksia tuottavan.
Silmääni pisti kuitenkin lause: "Ensi viikolla alkavaa rokotuskampanjaa varten ainoastaan ministereille ja korkeille virkamiehille on varattu rokotetta, jolla ei ole sivuvaikutuksia."
Siis onko olemassa rokote, jolla ei ole sivuvaikutuksia. Olen ymmärtänyt, että kaikissa rokotteissa saattaa olla sivuvaikutuksia, toisissa enemmän, toisissa vähemmän ja joidenkin sivuvaikutuksista ei tiedetä. Aika huolimatonta kielenkäyttöä toimittajalta, joka ennestään lietsoo kaikkea epämääräisyyttä rokottamisen ympärillä.