Minkä ikäisenä
vauvanne ovat alkaneet nukkua kokonaisen yön?
Mihin aikaan laitatte vauvan nukkumaan?
Mulla 2kk vauva, laitan nukkumaan klo 21-22, herää yöllä 2-3 aikaan ja sit aamuyöstä 5-6 aikaan ja sen jälkeen ei nuku enää "kunnolla".
Kommentit (6)
nukkui 4-6kk iässä 1-2 heräämisellä. Tasan 6kk jätti viimeisetkin heräilyt pois ja siitä asti nukkui yönsä putkeen.
Kakkonen.. Nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä 2vk vajaa 1v. Siihen asti herätyksiä 1-15..
Nukkumaan mentiin n.22. Ihan vauvoina molemmat nukahti klo 23-24 ja siitä pikku hiljaa koitettu aina aikaistaa.
Meillä vanhemmalle riitti joka yö 8-9t yöunet liki koko vauvavuoden, joten puolestayöstä aamukahdeksaankin oli oikein hyvät unet.
nyt kolmivuotias nukkuu silloin tällöin kokonaisen yön. Yleensä herää vessakäynnille (ja hyvä että herää, ettei tarvitse enää vaippoja).
Ensimmäisenä ikävuotenaan ei nukkunut yhtään täyttä yötä - melkein kaikki menivät vartin-tunnin herätysvälein. Järki oli vähällä lähteä, se täytyy sanoa.
Nyt sitten yksivuotias kuopus herättelee kuvaamallasi tavalla edelleen, eli pari kertaa yössä vähintään. Kyllä se joskus loppuu, uskon.
Ihmiset ovat unijutuissa erilaisia jo lapsesta lähtien.
Kaikki kolme ovat alkaneet nukkua täysiä öitä sen jälkeen kun olen lopettanut rinnan antamisen yöllä. Tosin sitä rintaa annettiin yölläkin kaikille aika pitkään: kuopukselle jopa päälle vuoden ikäiseksi, kun olihan se vaan niin mukavaa äidistäkin. Ne on niin sulosia kun yöllä ynisevät rinnan perään!
Sittemmin ovat kaikki nukkuneet yöt.
aivan täysiä yöunia. Toinen puolivuotiaana. Hyvät unenlahjat noilla...onneksi.
esikoinen 2kk ikäisestä täydet yöt ja samalla linjalla jatkaa vielä 3-vuotiaana.
Kuopus 9kk, kun päätin lopettaa imettämisen, eikä tissiä enää herunut yöllä. Lapset menee nukkumaan 20-21 ja heräilevät 7-8.
Hyvä, jos parivuotias nukkuu nykyään.
Ennen 1-vuotispäivää taisi olla yksi tai kaksi kokonaan nukuttua yötä!