Vohveliraudan puhdistus? miten ihmeessä??
Miten ihmeessä saisi vohveliraudan putsattua kunnolla tai edes vähän? Ihan öljyssä koko rauta eikä sitä oikein voi "tiskataan" kun johto on kiinni.
Hyviä vinkkejä kellään?
Kommentit (10)
juoksevan vedenkin alla putsanneeni. Tästä syystä meillä onkin nykyään vohvelirauta jossa irroitettavat levyt, hiukan järkevämpi valinta putsauksen kannalta!
juoksevan vedenkin alla putsanneeni. Tästä syystä meillä onkin nykyään vohvelirauta jossa irroitettavat levyt, hiukan järkevämpi valinta putsauksen kannalta!
Mistä tuollaisen raudan löytää jossa on irroitettavat levyt? Olen koittanut etsiä sellaista vähän joka puolelta jo pitkään, mutta missään ei ole tullut vastaan.
Sitten tajusin lisätä rasvan taikinaan. Rasvaa ei tarvitse lisätä enää raudalle ja paistaminen on siistiä.
Levyt ovat toki hieman rasvaiset, mutta puhdistuvat ihan talouspaperilla pyyhkimällä.
sitten sillä harjaan levyt (siis joita ei saa irrotettua). Kuivaan talouspaperilla ja sitten huuhtelen tiskiharjalla, josta on vaahto pesty pois. Lopuksi vielä kuivaan ja jätän kuivahtamaan avattuna.
ostaa ainakin Stockalta. Olen kyllä nähnyt myös Prismassa/Sokoksella/Cittarissa muistini mukaan. OBH Nordicalla on ainakin tuollainen.
terkuin se jolla raudassa irrotettavat levyt
Voi tehdä ns. "tiskivohvelin" eli vehnäjauhoa, vettä ja paljon suolaa. Sitten paistaa sitä vähän pitempään ja heittää lopuksi menemään, puhdistaa tehokkaasti koko paistopinnan kun imee rasvat ja maut itseensä.
Gigantin sivuilla on puhdistusvohvelin ohje.
Itse myin Wilfan pois ja ostin Sagen raudan.
Rasvaa ei tarvi laittaa ja levyt valurautaa sekä rasvakaukalo ettei rasvaa valu.
Tosin tämä maksoi 180 euroa.
Vierailija kirjoitti:
ostaa ainakin Stockalta. Olen kyllä nähnyt myös Prismassa/Sokoksella/Cittarissa muistini mukaan. OBH Nordicalla on ainakin tuollainen.
terkuin se jolla raudassa irrotettavat levyt
Paras on Sage
Levyihin ei jää yhtään mitään kun voitelee runsain mitoin aina vohvelien välissä. Pullasutilla ylälevy tai haarukkaan voinokare jolla pyyhkäisee. Sitten seuraavaa kehiin.
Haittapuolena on tuo melko hyvin rasvassa ja toisinaan vohvelimassassa uiva vohvelirauta, ei siis levyt. Levyjen rasvat on helppo vaan pyyhkäistä, mutta sarana, kahvat ja kaikki muut kolot on aina se ongelma.
Meillä on tuollainen 20 vuotta sitten appiukolta lainaan saatu laite, joka ei todellakaan uusi ollut lähtöjäänkään. Tuommoinen kusenkeltaiseksi värjäytynyt klonkka. Mutta toimii upeasti. Merkki on Emide.
Työtapa tähän asti on ollut ottaa huolella talkkaria ja eikun pyyhintähommiin. Tuloksen osalta siedettävän ja säälittävän välimaaston kun on saavuttanut, niin laite kaappiin ja taas kuukauden - parin päästä uutta latinkia tulille.
jos on muutakin kuin öljyä, kannattaa paperitolloon kaataa vähän öljyä ja sillä pyyhkiä palaneita tms pois, mutta jos kerran öljyä on liikaa, riittää kun pyyhkiin sen sinänsä pois.