Auttakaa äkkiä!
Mitä tarkoittaa miehen siemenneste anlyysin tuloksissa kun on erikseen kirjoitettu että vähän tumallisia soluja?mihin vaikuttaa?!
Kommentit (6)
kun meille sanottiin, että liian vähän liikuntakykyisiä siittiöitä. Seuraavalla kerralla tulos oli täysin päinvastainen eli todettiin erittäin hyvälaatuiseksi mieheni siemenneste. Olisiko ensimmäisellä kerralla mennyt näyte huonoksi, vaikka heti kiikutettiin tutkimuksiin, vai mikä lie ollut vikana. Ihania, terveitä lapsia on kuitenkin saatu ja aivan normaalein menetelmin vaikka suhteen alkuaikoina odotelkiin vuosia, ennenkuin eka kerran tärppäsi.
Tietääkö kukaan onko testi voinut mennä jotenkin pilalle tai jotain että noin on kirjoitettu?tai voiko asia parantua toiseen testiin että niitä tumallisia olisikin enempi? hermot menee kun ei saa mihinkään vastauksia lääkäristä saa soittoajan vasta ensi viikon loppupuolelle..!!!!
Tumassa sijaitsee DNA - jos tumaa ei ole siittiö ei pysty hedelmöittämään munasolua koska sen DNA puuttuu.
"Raskaus alkaa kilpajuoksusta, jossa noin 500 miljoonaa siittiötä ampaisee kohti kypsää munasolua. Sen tuntumaan siimahännistä selviää vain noin 200 sitkeintä. Voittaja on se, joka ensimmäisenä onnistuu raivaamaan tiensä munasolun solukelmun läpi. Samalla munasolun uloimman kerroksen kemiallinen koostumus muuttuu, ja se sulkee ovensa muilta yrittäjiltä. Seuraavien tuntien aikana siittiön ja munasolun tumat yhdistyvät ja muodostavat hedelmöityneen munasolun."
Tumassa sijaitsee "elämän rakennusaine", perimämme eli DNA. Tumaa jos ei ole ei ole myöskään elämää.
Kyse on tosiaan siitä että siittiön tumassa sijaitsee DNA jota siis tarvitaan hedelmöityksen normaaliin tapahtumiseen. Luulen muuten itse asiassa (viitaten edellisiin vastauksiin) että hedelmöittyminen kyllä tapahtuu mutta se ei etene normaalisti (tietenkään) koska puolet perimästä puuttuu.
Tähän apuna on ICSI -hoito eli koeputkihedelmöitys mikroinjektiolla lisättynä. Tarkoittaa sitä että miehen siittiöitä valitaan näytteestä yksitellen ja hyvännäköiset ruiskutetaan yksitellen kerättyihin munasoluihin. Näin saadaan hedelmöittyminen tapahtumaan ja hieman nostettua onnistumismahdollisuutta. Onnistumis% näissä hoidoissa per kierto on noin 25% eli joka neljäs hoito onnistuu.
osaako kukaan auttaa pitääkö minun ottaa lääkäriini yhteyttä jolle tulokset myös lähetetty vai ottaako automaattisesti meihin yhteyttä?kenelläkään kokemuksia?emme ole yksityisellä puolella tutkimuksissa...