Nuorista äideistä

itse sain myös ensimmäisen lapseni 20 vuotiaana (olen nyt 21). kaikki "teini" raskaudet eivät ole vahinkoja niinkuin yleensä luullaan. ja mielestäni en nyt niin nuori ole lapsia tekemään. Äitinkin oli minun ikäinen saadessaa minut,samoin mummoni äitini jne. ja eikös sitä ennenkin tehty lapset jo nuorena;) onko tämä päässyt unohtumaan? Minua raivostuttaa kun jotkut ihmiset kysyvät suoraan että miten tälläinen vahinko pääsi käymään?! ensinäkin,jätimme ehkäisyn pois tiedostaen että miten niitä lapsia tehdään;) lapsi sai tulla kun oli tullakseen,ja puolenvuoden kuluttua tulin raskaaksi,itkin,mutta itkin onnen kyyneleitä:)



Minulla on koulutus ja työkokemusta.olen lähihoitaja. rahallisesti meillä ei ole tiukkaa ja pääsemme edelleen mieheni kanssa tai erikseen bilettämäänkin jos siltä tuntuu! voin tavata ystäviäni ihan niinkuin ennenkin,vauva ei ole ollut sille este. lisäksi voin harrastaa,käydä esim salilla koska mieheni on kotona kokoajan meidän kanssa. Ja jos nyt haluaa ajatella näin niin kun lapsi on kasvanut nuoreksi niin me mieheni kanssa olemme edelleen nuoria ja meneviä kolmekymppisiä;) eli ehtiihän sitä vielä sittenkin matkustella jne. mutta minun elämääni ei lapsi ole mitenkään muuttanut. sitäkun kuulee että nuoruus menee hukkaan jne. perhe on parasta maailmassa! ja nuoren jaksaa;))

Jos joku nuori on tullut vahingossa raskaaksi, niin ei se tarkoita että kaikki nuorten äitien raskaudet on vahinkoja.



Itse olin 20-vuotias kun sain ensimmäisen lapseni (8kk yrittämisen jälkeen saatiin alulle). Olin valmistunut edellisenä keväänä lähihoitajaksi ja ylioppilaaksi.



Nyt kolme vuotta myöhemmin, olen kahden lapsen onnellinen äiti. Olen naimisissa ihanan miehen kanssa. Meillä on molemmilla vakituinen työ... Meillä on kaikki ne asiat, joista ollaan miehen kanssa haaveiltu. Uusia haaveita tulee tietenkin tilalle, ja niitä tavoitellaan.



Teini-iästä asti olen haaveillut omista lapsista ja perheestä. En halunnut ottaa riskiä, että en niitä iän vuoksi voisi joskus saada. Itseäni ärsyttää lastenteko statussymboliksi, kun on se omakotitalo, farmari, kesämökki ja lapset enää puuttuu.



Tällä hetkellä elämässäni tuntuu olevan tarkoitus, teemme asioita yhdessä mieheni kanssa, jotta lapsilla olisi hyvä. Vaikka lapset ovat meille tavallaan kaikista itsekkäin teko minkä olemme tehneet, niin mikään muu ei enempää olisi voinut opettaa epäitsekkyyttä, rakkautta, elämää. Vasta oma lapsi sylissään tajuaa elämää. Vasta oman lapsen kanssa tietää, mitä on tarkoittaa pelko tai miltä tuntuu olla oikeasti huolissaan.



Omaan lapseen ei voi valmistautua hankkimalla puoltakymmentä ammattia, matkailemalla maailmalla, juoksemalla baarista baarin kyllästymiseen asti. Lapsi kasvattaa vanhemmat.

Itse olen nyt 24v kolmen lapsen äiti, odotan neljättä. Jos jotain varmaksi tiedän, niin sen, että, halutessaan nuori äiti/ teiniäiti pärjää elämässään ihan yhtä hyvin, ellei jopa paremmin kuin lapsettomat kanssasisarensa.



Olen ylioppilas, minulla on amk-tutkinto ja vakituinen työpaikka sekä kolme onnellista lasta. Kaikilla tämän ikäisillä ei ole.



Esikoista odottaessa seitsemän vuotta sitten minulla ei ollut noista mitään. En toki väitä tämän olleen helppoa, mutta eipä minua juuri surkutellakaan valintojeni vuoksi voi.

Omasta tahdosta nuorena äidiksi tulleita? Nro 2 kyselee...

Täällä yksi vähän alta nelikymppisenä äidiksi tullut lukee ketjua huvittuneen kauhistuneena ja toteaa vain, että me ihmiset haluamme niin erilaisia asioita. Minä en ole koskaan tavoitellut mammomaa eikä uraputkikaan ole ollut mikään eläämääni ohjaava voima, mutta vapaus on ollut tosi tärkeä. Olen asunut yli viidessä eri maassa, tehnyt vähän sitä ja tätä ja en todellakaan olisi ollut yhtään aiemmin valmis äidiksi. Mutta en siis mitenkään usko, että hyvä äitiys on iästä kiinni, vaan siitä, että haluaa äidiksi. Toisilla se tapahtuu näköjään aiemmin kuin toisilla...

Olin 18v kun alkoimme yrittämään esikoistamme. Ehdin valmistua ennen kuin tärppäsi. 7kk yritystä takana. Tai no ei me kunnolla yritetty. Tuli jos oli tullakseen. Raskausaikana kävin töissä, tein tilaustöitä vielä viimeisillänikin. (tarjoilija-kokki ammatiltani). Ehdin täyttää 19 ennen kuin poika syntyi. Rahallisesti meillä nyt vaikeaa oli aluksi. Mutta kummasti sitä on oppinut säästämään :) Ja mitään ei puutu! Mutta ei kyllä ole sitten niitä ylimääräisiä tavaroitakaan :)

Nyt olen 22 ja toinen tulossa. Kotiäitinä olen ollut siitä asti kun poika syntyi. Mutta kyllä töitä siltikin on riittänyt. Ostimme maatilan mieheni kanssa. Eli hoitelen lapsen ohella tilaa ja kasvattelen eläimiä navetassa.

Tällä hetkellä tosin olen viimeisilläni, raskaus ollut aika vaikea, joten olen harventanut navetassa käyntiä.

Mutta suunniteltuja lapsia ovat :) Ja en voisi rakastaa heitä yhtään enempää!!

ja he alkavat olla aikuisia, vanhin 22v. En todella toivo että he saavat lapsia nuorena, mieluummin yli 30vuotiaina.



Niinkuin joku kirjoitti että vasta sitten tajuaa jotain elämästä kun on lapsia.

Kun on lapsia on oltava aikuinen, on aina ajateltava joitain muuta kuin itseä ensin. Jos saa lapset 30v ehtii olla epäitsekäs aikuinen 60vuotta. Vaikka mitä sanotte kannan tuosta 23-vuotiaasta, joka ei enää vuosii ole asunut kotona enemmän huolta, kuin 10v joka on silmieni alla. Huoli ja jonkunlainen vastuu kun lapsista säilyy koko elämän.



Miksi sitten ei eläisi huoletonta aikuista elämää muutamaa vuotta.

Minä sain esikoiseni 21-vuotiaana, naimisiin olimme menneet mieheni kanssa kun olin 19-vuotias. Omilleni muutin opiskelujen vuoksi 16-vuotiaana ja kun olin 17, menimme kihloihin. Ihmiset haluavat erilaisia asioita elämältä, sehän on selvä. Minä olin mennyt teini-ikäni tukka putkella ja oikean ihmisen osuessa kohdalle rauhoituin täysin. Löysin juuri sitä turvallisuutta ja läheisyyttä mitä en ollut huomannut ennen edes tarvitsevani. Asiat menivät omalla painollaan ja tapahtuivat monen mielestä nuorella iällä, mutta meille asiat tuntuivat hyvin selviltä.



Kymmenen vuoden jälkeen ihmettelen yhä kuinka yli 20-vuotiaat vakituisessa parisuhteessa lapsia saavat leimataan teiniäideiksi! Kypsyys on hyvin yksilöllistä.



Tärkeintä on että jos mahdollista, jokainen kuuntelisi itseään ja toimisi omalla aikataulullaan. Varsinkaan vapaudenkaipuun ja matkustelunhalun keskelle ei kannata lasta tarkoituksella tehdä ajatellen että kyllä se lapsi mukana kulkee. Joillain kulkee, toiset joutuvat luopumaan unelmistaan. Itse en ollut kulkija-tyyppiä, vaan kaipasin rauhallista perhe-elämää ja olen ollut onnellinen kun löysin puolisoni jo nuorena ja yhteisiä vuosia on toivottvasti edessä vuosikymmeniä.

Minä aloin vasta kolmekymppisenä olla vastuullinen aikuinen. En kadu hetkeäkään että matkustelin paljon ja vietin railakasta elämää, sillä jos minut olisi "pakotettu" 20-vvuotiaana äidiksi, en olisi ollut hyvä äiti.



Paljon riippuu varmasti siitä millaista elämää on elänyt ja mitä arvostaa. Meillä koko suku matksutelee paljon ja ovat pitkälle kouluttautuineita ja myös hyviä vanhempia/isovanhempia/setiä/tätejä! Mutta tosiaan kaikki ovat nuoruutta huolettomina eläneet ja siihen kannustaneet.



MINÄ en olisi 20-vuotiaana ollut hyvä äiti, moni vasrmasti on. Minä halusin elää ja nauttia matkustelusta ymv. sen sijaan että hoivaan lapsia kotona. Vaan tuohonkin "kyllästyi" ja lasten aika oli silloin. Nyt tiedän että muutamia vuosia elämä pyörii "vain" kotona, ja sitten voimme tarjota lapsillemmekin (kun ovat hieman isompia) erilaisia kokemuksia.



Mutta onni on se, että JOKAINEN voi itse VALITA missä järjestyksessä asiat tekee...!:)

on ollut hyvä plussa! mies oli töissä joten rahasta ei mitään pulaa ollut vaikka opiskelin, halusin olla nuori äiti! nyt tuntuu että joku päivä saatetaan tehä vielä sarja nro. 2! itser ihmetyttää että samaan aikaan sanotaan että nainen on parhaassa synnytysiässä 20-?, ja samaan aikaan sanotaan että olet huono ihminen jos et eka vietä itsekästä kymmentä vuotta ja sitten vasta tee niitä lapsia? eikös se biologiakin tuossa sano että niin ei niitä lapsia aina olla vanhoina tehty ja ei se varmaan kyllä ole tarkoituskaan...

Sehän se nimenomaan merkkaa, missä iässä itse kokee olevansa valmis äidiksi! Mua ärsyttää vanhemmat äidit, jotka julistaa, että he eivät olisi olleet valmiita äideiksi parikymppisinä, ja sillä mutu-tuntumalla teilataan kaikki nuoret äidit --> kukaan nuori äiti ei voi olla hyvä äiti / lapset on vahinkoja ym, koska tämä vanhempi äiti ei itse koe että olisi kaksikymppisenä ollut valmis äidiksi...



Tätä mä itse olen kuullut jatkuvasti, ja se kyllästyttää mua!



Sille joka sanoi kantavansa enemmän huolta 23 -vuotiaasta lapsestaan kuin 10 -vuotiaastaan sanoisin, että PÄÄSTÄ IRTI SIITÄ LAPSESTASI! Joku henkinen napanuora jäänyt päälle..? Kyllä minunkin vanhemmat varmasti kantoivat minusta huolta suurien elämänmuutosteni keskellä tai sairastaessani, vaikka olinkin jo päälle parikymppinen, mutta että ns. "normaalielämässä" olisivat huolehtineet, enpä usko. Jos kaikki oli sekä mulla että vanhemmilla hyvin, saatettiin soitella kerran kahteen viikkoon. Taasen jos minä tai lapset oltiin kipeinä, mun vanhemmat saattoivat soittaa useamman kerran viikossa, mikä lienee ihan luonnollista, oli "lapsi" 25 tai 35 v.

t. mummoäiti 47 v

joilla on sekä 20-vuotiaana, että päälle 30 vuotiasana hankittuja lapsia. Osalla on sama mies ja osalla uusi. Näistä kaikki ovat sanoneet, että tuntevat olevansa paljon parempia vanhempia nyt päälle kolmekymmisinä siksi että elämän kokemusta on runsaasti enemmän. Kukaan ei (kai) ole katunut sitä että sai lapset nuorena ja silloinkin tunsi pärjäävänsä niiden kanssa mainiosti ja hyviä nuoria heistä on kasvanutkin. Kuitenkin nyt "vanhempana ja viisaampana" tekevät monia asioita toisin kuin tuolloin.



Minä olen saanut esikoisen 27-vuotiaana. Aikaisemmin en edes halunnut. Minusta taas on ollut ihanaa, kun on saanut työputkea katki niin, että on voinut olla kotona ihan rauhassa lasten kanssa. Ei tarvitse juuri murehtia rahaa, vaikka kotihoidontuella ei paljon juhlitakaan. Työpaikka on odottamassa eikä uutta koulutusta tai muuta tarvitse suunnitella. Voin siis vaan keskittyä lasten kanssa olemiseen murehtimatta tulevasta. Kahden lapsen jälkeen ehdin olla 3 vuotta töissä ja nyt olen taas jäämässä uuden vauvan kanssa kotiin toivottavasti seuraavaksi 3 vuodeksi. Ehdinkin jo kypsyä töissä, joten kotiin on ihanan jäädä.



Mutta kukin tavallaan.

Minustakin on säälittävää

että äitejä yleistetään huonoksi vain iän perusteella. Ja itse olen saanut osani tästä huomiosta, kun näytän parikymppiseltä, vaikka kolmekymppinen olenkin. ;)



Miten tuota paremmuutta mitataan? Sosiaalisella, taloudellisella, koulutuksella vai vauvan kasvulla ja kehityksellä vai synnytyksen pituudella, arvon ladyt?



Miten oli mahdollista, että ennen kaikki äidit saivat lapsia nuorena, se oli hyväksyttyä ja suositeltavaakin? Itse olen saanut lapseni "normaali-iässä", mutta en kyllä todellakaan automaattisesti ajattele kaikkien nuorten äitien olevan huonoja äitejä.



Ei kaikilla ole tarvetta elää nuoruutta samalla tavoin. Kaikki eivät pidä matkustelusta, juopottelusta, vieraiden naiskentelusta, ylenmääräisestä tuhlaamisesta tai korkeakoulututkinnosta, mikä teidän mielestänne on sitä ainoaa oikeaa elämään. Mikä kateus kalvaa sisintä? Sekö, ettei itse ollut riittävän kypsä vastuuseen nuorempana? Miksei kaikki voi ymmärtää, että ihmiset oikeasti olemme erilaisia? Mikä toiselle sopii, toiselle ei.



Oma kokemukseni on näistä iäkkäämmistä äideistä, että kamalasti huolehditaan turhasta, joka pienestä naarmusta ollaan paniikissa ja viemässä lasta sairaalaan käyttämättä omaa järkeä, hankitaan kaikki kalliit rokotukset lääkkeet, jonninjoutavuudet, valitetaan turhasta, ei sopeuduta yövalvomiseen, siihen että raha voi olla tiukassa ja omaa aikaa ei ole, tavoitellaan täydellisyyttä imetyksen, synnytyksen suhteen ja heti ollaan itkemässä, jos joku pieni vastoinkäyminen tekee särön omaan äitiyteen.



Kaikessa on puolensa.



t.neuvolan yli 30-v. th

Puhuisin uraputkesta, mikäli olisin töissä ollut 15v. ennen lapsia...

ja elämänkokemusta on kertynyt niin paljon, kuvittelisin että se näkyisi myös noiden ihmisten kirjoituksissa suvaitsevaisuutena, erilaisuuden hyväksymisenä eikä moraalisena arvosteluna erilaisille tavoille elää tätä elämää. Anteeksi, minä olen kuvitellut sen olevan eräs fiksuuden merkki. Ja esim. kansanedustajamme eräs on avoimesti kertonut olleensa teiniäiti, joten älkääpäs yleistäkö.