Yksi esimerkki subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon.

Hyvä ystäväni tietää mun kannan, ja oli esikoisen syntymän jälkeen aluksi samaa mieltä kuin minä (että itse ne omat lapset tulee kotona ollessa hoitaa, on se rankkaa tai ei).



Laittoi esikoisen hoitoon päälle 1v ja alkoi heti puhua miten hyvin siellä viihtyy, ja jos heille toinen tulee saa eka jatkaa hoidossa. Kun on niitä kavereita ja tekemistä ja hyvin viihtyy.



Toinen tuli, ja äiti on vähän alakuloinen ja väsynyt ollut, esikoinen jatkoi hoidossa. "kun siitä hoidossa tykätään ja siellä hyvin viihtyy" Isä vie aamulla ja äiti hakee kahden-kolmen välillä. Tai joskus isä viideltä. Ja äiti makailee kotona sohvalla alakuloisena, joskus jaksaa lähteä tapaamaan vauvallista ystävää kahvilaan.



No mutta nyt puuhataan kolmatta. Mä en vaan tajua että MIKSI! Sittenkö se kakkonenkin tungetaan hoitoon että saadaan "nauttia vauva-ajasta kotona".



Mä en ajattele nyt yhteiskunnan panostusta hoitoon tai sitä kuinka muilta viedään tarpeettomasti ja itsekkäästi hoitopaikka, vaan sitä että sinne se lapsi joutuu laitokseen kun äidin pitää saada levätä. Ja kirkkain silmin perustellaan että "kun se niin hyvin viihtyy siellä" Saakeli, kyllä se pian mielellään roikkuu kulmilla ja vetää limukkaviinaa "kun se niin hyvin viihtyy" sallitaanko sekin sitten lapselle? Vai voisiko tässä käyttää järkeä?



Ystävälle en viitsi arvostella ja tuulettaa näitä tunteitani ja syyllistää enää enempää "alakuloista äitiä". Mutta jos itsesi tästä tunnet niin toivottavasti panee ajattelemaan. Satun tietämään että täällä sinä näitä keskusteluja seuraat...