G: Itkeskelitkö kolmantena päivänä synnytyksestä?

Ei ollut aihetta (ja sektiomuorin kävelyä ei lasketa aiheeksi).

Ei ollut aihetta (ja sektiomuorin kävelyä ei lasketa aiheeksi).

perusteeton surumielisyys komantena päivänä...

ap

aloin itkeskellä neljäntenä päivänä ja viidentenä olin varsinainen vesiputous. Syynä muutaman yön valvominen. Muulloin en todellakaaan ole herkkä itkeskelemään.

aloin itkeskellä neljäntenä päivänä ja viidentenä olin varsinainen vesiputous. Syynä muutaman yön valvominen. Muulloin en todellakaaan ole herkkä itkeskelemään.

Siksi se oli niin outoa. Itketti kun hoitaja sanoi väärän sanan, itketti, kun sain väärän värisen mukin, itketti ihan kaikki...

ap

Esikoisen kanssa kotiinpaluu oli jotenkin niin outoa, ihanaa, jännittävää, että olin ihan tippa linssissä. Sama toistui toisen lapsen kanssa - meinasin itkeä ihan mistä hyvänsä kotiin päästyämme...

ilman syytä. Oikein pelästyin, tuli niin varoittamatta ja tosiaan ei edes mistään syystä se itku + kesti ja kesti.



Ja ei mulle tuotu lounasta sänkyyn ollenkaan, leikkaus oli aamulla, lounasta/päivällistä ei vissiin vielä kunnollista edes saanut ja seuraavana aamuna tuotiin puuro sänkyyn. Mutta jo lounasaikaan seuraavana päivänä piti olla jo ihan jalkeilla, illalla leikkauksen jälkeen oli noustava (vaikka pelotti, että suurinpiirtein haavasta halkean kahtia). Kolmantena päivänä siis jo käytävällä ihan reipasta kävelyä ja neljäntenä päivänä kotona imuroin... (Pudotin kukkaruukun, mies oli kaupassa, en varmaan muuten olisi tuollaista kotityötä ryhtynyt tekemään.)



Sori että oli pakko avautua aiheen vierestäkin...

hormonimyrskyjä synnytyksen jälkeen. Ilmeisen yksilöllistä, miten kullakin näkyy.

luin jotain vauvalehteä, ja ihanan kuuloinen RESEPTI sai kyynelhanat auki :D Samana päivänä nousi maito oikeen urakalla ja vauva kirkui aamusta yöhön, istuin lypsyhuoneessa paita maidossa ja tissit suihkuten, nojasin pöytään ja vollotin... huh :D

Niinkuin joku jo sanoi, oli NIIIN ihanaa päästä kotiin! (siellä sai vähän enemmän nukuttuakin kun synnärillä)

Ja muutenkin, oli ihanaa päästä kotiin!

Siksi se oli niin outoa. Itketti kun hoitaja sanoi väärän sanan, itketti, kun sain väärän värisen mukin, itketti ihan kaikki...

ap

Muaki alkoi muistaakseni juuri silloin kolmantena päivänä itkettämään ihan kaikki, ja sitä itketystä sitte kesti varmaan viikon ajan! Synnytyksessäni ollut kätilö sanoi minulle, että "meitä huolettas kuule paljon enemmän, jos sua ei ollenkaan itkettäs" - mille mä sitten itkin ja nauroin.

heräsin kolmantena päivänä sängyllä maaten, en tiennyt että vauva oli leikattu mahasta, lääkäri seisoi yht´äkkiä vierälläni ja sain kysyttyä häneltä missä vauvani on? sain vastuksen, että äiti-lapsi osastolla helpotuin, jatkoin nukkumista, kunnes sain hänet kainalooni. Sen jälkeen en sitten itkenytkään, koska kaikki olikin sitten hyvin sekä minulla että vauvallani.

Ihan perinteisesti. :)

enkä saanut sektion vuoksi perhehuonetta

isoisäni kuoli.

Vauva oli tehostetussa hoidossa ollut jo syntymästään asti ja juurikin kolmantena päivänä tulivat kyyneleet. Niitä sitten riittikin