Tapaamisia ei peruta!!!

Jos käy esim. 2krt viikossa ystävänsä kanssa lenkillä/salilla ja päivät ovat vaikka ma ja to klo 18:00 ja 500km päässä asustava sisko ilmoittaakin että on tulossa torstaina käymään ja olisi yön niin ei silloin ole mielestäni epäkohteliasta perua lenkkiä ystävän kanssa.

jos on jotain ymmärrettäviä syitä, kuten sairastuminen ja ymmärtäisin jos olisi lapsia, joiden takia ei pystykään näkemään jne.

mutta ei elämässä niin joustamaton voi olla ettei koskaan tulisi mitään mikä ajaa tärkeydessä joutavanpäiväisten kahvilatreffien edelle



voi vaikka olla että kaveria voi tavata milloin vain eikä nyt ole erityistä syytä miksi juuri nyt eikä joskus toiste, ja siskon asia on sen sijaan sellainen että on erityisen tärkeää auttaa häntä juuri nyt

ei tietenkään tuollaisessa tapauksessa, mutta jos näkee harvemmin eikä ole kyse siskosta, joka asuu satojen kilometrien päässä.

Joiltakin ihmisiltä puuttuu sellainen taju, että mitä voi missäkin tilanteissa tehdä.

joustava täytyy olla ja ymmärtää tietynlaiset tilanteet, jossa muut menevät etusijalle, mutta itse aina pääasiassa teen niin kuin on sovittu ja jostain oikein painavista syistä lähden perumaan

mutta poikkeus vahvistaa säännön. Jos ystävälläni on 39 asteen kuume, tai hänen lapsensa on sairas, niin en tietenkään edellytä enkä edes toivo hänen uhrautuvan puolestani, mutta minusta on täysin käsittämätöntä, että nainen vetäytyy lupauksistaan, jos hänen miehensä sattuu saamaan vaikkapa jonkun vaikka kuinka ikävän nuhan. On siinä mies kuin tossukka, jos tarvitsee vaimonsa paapomisen.

Eikö ole olemassa sellaista kirjoittamatonta sääntöä, jonka mukaan sovittuja tapaamisia ei noin vaan peruta? Itselläni on ainakin sellainen periaate, että jos olen sopinut jonkun kanssa tapaamisen niin tapaan hänet silloin. Siinä tapauksessa muille sanotaan, että minulla on jo menoja. Ja vaikka kuinka oma sisar pyytäisi jotain tekemään, voi hänellekin sanoa, että nään kaveria, katsotaan myöhemmin. Onko muita jotka samaa mieltä?

hölmöä on kun tapaaminen perutaan tuntia tai muutamaa ennen.

Jos peruttaisiin edes reilusti aikasemmin, olisi itsekin voinut sopia jotain muuta siihen.

tälläinen aivan ymmärrettävää

mutta poikkeus vahvistaa säännön. Jos ystävälläni on 39 asteen kuume, tai hänen lapsensa on sairas, niin en tietenkään edellytä enkä edes toivo hänen uhrautuvan puolestani,

jo varmaan neljännen kerran kyläilyn. Syitä on kyllä, mutta sitä luokkaa, että vähän alkaa vaikuttaa, että kaikki muu menee edelle ja jos ei tosiaan mitään muuta satu tulemaan sovitulle päivälle, niin suvaitsevat saapua. Nyt vielä viimeisen perumisen jälkeen totesi, että katsotaan kuukauden päästä, kun miehen loma on loppunut eli miehen loman aikana kyläily ei siis käy päinsä. Ajattelin, että kun palaa kuukauden päästä asiaan, niin totean, että palataan asiaan tyyliin ens kesänä kun on taas lomaa. Tekee kyllä itse aloitteita treffaamiseen, joten tuskin kyse siitä, ettei seura kiinnosta.



Vituttaa kaverin peruminen siksi, että tulevat sen verran kaukaa, että olen sitten varannut koko päivän heitä varten.

sit ei puhutakaan ystävyydestä jos liian herkästi lähdetään perumaan. Parhaimmat ystäväni eivät ainakaan koskaan ole perunut tapaamista.

ettei tääkään asia ole ihan mustavalkoinen.



Mutta minä ajattelen sen niin, että ystävyksiksi päätyy usein saman tyyppiset ihmiset. Eli koska itse olen ap:n tyyppinen, niin kyllä vaan kummasti mun ystävätkin ovat sellaisia, jotka eivät tapaamisia peru.



Ja jollekin toiselle se peruminen on taas ihan normaalia, kuten on myös hänen ystävilleen.



Mutta tässä asiassa hyvin eri tyyppisten ihmisten on haastavaa pitää yllä ystävyytensä. Ja usein se ei varmaan onnistukaan.

Minulla nyt sattunut liikaakin näitä tapauksia. Itse sopivat ja sitten ei kuulu mitään tai tulee tekstari viimetipassa että unohin tai en nyt jaksakaan... katotaanko toisten?... Oikeesti - ei tartte enää toisten kattoa kun alkaa olla neljäs tai viides kerta peräkkäin kyseessä!

minullakin on tuttava (kutsuin aiemmin ystäväksi), jonka tapaaminen on aina epävarmaa. Enpä ota hänen ystävyyttää enää vakavasti, vaan suhtaudun häneenkin hyvin kepeästi.

Ystävät eivät ole laskelmallisia, joksi minä kutsuisin noita peruuttelijoita

sit ei puhutakaan ystävyydestä jos liian herkästi lähdetään perumaan. Parhaimmat ystäväni eivät ainakaan koskaan ole perunut tapaamista.

peruja ei pidä itseään ja seuraansa kovin tärkeänä kun ei näe, että perumisella olisi toiselle mitään merkitystä. Olen kuullut jonkun fiksumman sanovan... ;-)

mulla on oikein, oikein rakas ystävä joka on just tälläinen ei ikinä peruuteta mitään.

Olin yhtenä sunnuntaina pyytänyt heidät lettuja syömään, kysyin tyyliin perjantaina onko teillä su ip mitään tekemistä ja kelpaisko letut.



No, he sitten tulivat sunnuntaina ja oli vähän mieli surullinen. Sain puristettua mikä on, hänen lapsuudenystävänsä asuu Australiassa ja oli käymässä vanhempiensa luona ja päättivät paluumatkalla pysähtyä heillä, mutta heillä oli muuta menoa = lettukesteille tulemista.



Onneksi on nykyaikana kännykät keksitty. Etsittiin vanhempien numero netistä, sieltä saatiin miehen kännykkä ja laitettiin tekstiviesti. Sitten meillä olikin talo täynnä lettujen syöjiä ja oli tosi mukava sunnuntai. Ja me saatiin uusia tuttuja.



Eli jos tulee tälläinen tilaisuus, vaikka mitä kaikkea olisin tehnyt, tälläisten vieraitten takia saa peruuttaa meille tulemisen.

kaukomatkalaisten vierailu on ihan eri asia ja ymmärrettävää, jos sen vuoksi peruu

ettei tääkään asia ole ihan mustavalkoinen. Mutta minä ajattelen sen niin, että ystävyksiksi päätyy usein saman tyyppiset ihmiset. Eli koska itse olen ap:n tyyppinen, niin kyllä vaan kummasti mun ystävätkin ovat sellaisia, jotka eivät tapaamisia peru. Ja jollekin toiselle se peruminen on taas ihan normaalia, kuten on myös hänen ystävilleen. Mutta tässä asiassa hyvin eri tyyppisten ihmisten on haastavaa pitää yllä ystävyytensä. Ja usein se ei varmaan onnistukaan.

ehkä se juuri onkin sitten siitä kyse, että on vaan niin eri tyyppisen ihmiset, mikä toisella on normaalia ei toiselle ole