Miten teidän ujot ja rauhalliset pojat on pärjänneet isompana, esim. koulussa?

Ikävä kyllä, näin kävi. Abivuonna hän söi masennuslääkkeitä, mutta lopetti ne, kun ei huomannut niistä olevan hyötyä. Koulu sujui kyllä hyvin. Päästötodistus oli hyvä ja hän kirjoitti erinomaisesti ylioppilaskirjoituksissa. Yhtään varsinaista kaveria hänellä ei ollut peruskoulun kolmannesta luokasta lukion viimeiseen.



Koulun jälkeen hän meni töihin ja sitten armeijaan. Armeija oli pojan juttu. Hän tosiaan viihtyi siellä, vaikka sielläkin oli yksi kiusaaja, mutta muut armeijakaverit olivat hyviä tyyppejä. Armeijan jälkeen poika meinasi uudestaan masentua, mutta jotenkin sai tsempattua itsensä hakemaan opiskelemaan ja käymään pääsykokeissa. Nyt hän opiskelee amk:ssa insinööriksi.



Eihän sen näin tarvitse mennä, mutta meillä meni. Ei voitu asialle mitään. Huonomminkin olisi tietysti voinut käydä.

olen joka kerta ottanut yhteyttä opettajaan tai kiusaajan vanhempiin niin kiusaaminen on loppunut heti siihen. On aika paljon vanhemman (sekä vanhempien että opettajan) vastuulla että ujoa lasta ei kiusata. Onneksi lapseni koulussa on nollatoleranssi kiusaamisen suhteen. Lapseni perusluonne on se mikä on ja hyvä niin.

Mulla on kolme lasta, kaksi nuorinta poikia.



Isompi heistä on aina ollut ujo, nuorempi taas todella vilkas ja reipas. Mutta eskarivuonna hän reipastui ihan silmissä, sai uusia kavereita, jutteli paljon asioita mitä oli koulussa tapahtunut ja rupesi todella hyvin huolehtimaan tavaroistaan.



Nyt on ihan ok ekaluokkalainen, tietysti vieläkin vähän ujo, mutta tuskin niin paljon, että se tuo vaikeuksia.

vaikka nyt en puhu lapsestani vaan miehestäni.



Äitinsä kertoi, että poika oli pienenä tavattoman ujo eikä suostunut edes kättelemään/tervehtimään ketään.



Yksittäisiä ystäviä oli silti.



Hän oli tietyistä asioista ylenmäärin kiinnostunut ja saikin puuhailla ja oppia harrastustaan mielin määrin eikä äiti yrittänyt painostaa introverttiä lastaan sosiaaliseksi.



Hänestä kehittyikin alansa huippuosaaja - on tällä hetkellä erittäin suuren yrityksen kakkosmies ja niin alaistensa kuin kollegoittensa todella korkealle arvostettu ja pidetty ihminen.



Hän on yhä melko "epäsosiaalinen" eli ei välitä juosta kissanristiäisissä ja minun täytyy aina silloin tällöin hiukan omalta osaltani hoitaa nuo sosiaaliset aspektit, mutta luulen, että hänestä ei olisi koskaan kehittynyt niin tasapainoista ja suosittua ihmistä, jos hänet olisi yritetty pakottaa pienenä tiettyyn muottiin.



Joskus olen jopa ajatellut, että introverttisyys on tavallaan tehnyt hänen työnsä johtajana helpommaksi - eihän hän ole näin ollen siirtynyt "hyväkaveriporukasta" ylöspäin johtoportaassa. Kateusmomentit ovat näin ollen pysyneet siedettävissä rajoissa.

ja superaktiivinen. Osaaminen oli (sen kiltteyden ja kiinnostuksenkohteiden vuoksi) niin paljon edellä muita lapsia, että sai itseluottamusta, eikä kouluun itseensä mennyt "energiaa" joten jaksoi sosialisoitua.

Eli menkää ahkerasti potkimaan palloa, luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen, niistä saa hyvät valmiudet välituntien fyysisiin leikkeihin.

pärjää nyt eskarissa ainakin ihan kivasti. On saanut kavereita, vaikka oli ainoa uusi ryhmässä. Kertoo reippaasti asiansa tädeille ja esim jos joku yritää pelissä petkuttaa, ei suostu siihen. Saa itsetuntoa siitä, että on matikassa ja lukemisessa paljon edellä muita ja sen lisäksi myös tykkää pelata kaikkia pallopelejä, joten pysyy porukassa.



Paljon paremmin on mennyt kuin minä luulin/pelkäsin.