Yrittääkö kaikki vanhemmat parhaansa

yrittää parhaansa mutta se paras ei vaan ole kovin hyvä. Tai he ovat oppineet omassa kotoaan että kaikenlaiset surkeat käytännöt on ihan normaaleja. Vai eikö ne vaan yritä? Ovat välinpitämättömiä?

Turhan moni vanhempi hoitaa lapsiaan " vasemmalla kädellä" , ei kuuntele mitä asiaa lapsilla on, ei katso silmiin, halaa. Vanhemmilla on omat juttunsa, työnsä, nettipokerinsa, myytinmurtajansa ja kännykkätuttavansa, joihin ollaan enemmän yhteydessä kuin omiin lapsiin. Sitten kummastellaan jos/kun tapahtuu jotain kamalaa, että " ei meidän lapsesta olis koskaan uskonut" ...



Sen lisäksi on tietty vielä ne, jotka ihan oikeasti ja aktiivisesti pahoinpitelee lapsiaan (sekä) fyysisesti että/tai psyykkisesti. Mollataan, mitätöidään, halveksitaan. Lyödään, nipistetään, kiskotaan tukasta. Tai ihan vaan jätetään vaille hoitoa esim. vaippaikäiset saavat oleilla paska- ja kusivaipoissaan tuntitolkulla, nälässä, janoisena, yksin, peloissaan.



*huokaus*

Ja silti huomaan siirtäneeni lapseeni omat traumani lapsuudenkodistani. Vaikka juuri sitä olen koettanut välttää kaikin keinoin. On aika avuton olo...

Ja teen virheitä. Olen vain ihminen. On vain uskottava, että tämä riittää.