Minusta suurperheen lapset menettävät aina jotain oleellista..

Meitä oli 10 lasta, joista minä vanhin. Kelpaako suurperheeksi? Kyllä minä muistan saaneeni ihan kahdenkeskistä omaa aikaa kummankin vanhemman kanssa. Lenkillä, automatkoilla, kauppareissuilla, saunassa, joskus jopa ihan vain kotona. Ei se ole mahdotonta ollenkaan! Enemmän taitaa kertoa vanhempien viitseliäisyydestä ja järjestelykyvystä (tai niiden puutteesta) jos ei kahdenkeskistä aikaa riitä lapsille. Ihan jokaiselle, oli niitä yksi tai kymmenen.

Meillä on kaksi lasta, ja voin sanoa, että jos lisää tulisi, niin enemmän aikaa olisi viettää lasten kanssa. Yksin ja yhdessä. Nyt ollaan nimittäin lähes aina töissä.

Nyt siis puhutaan kauppunkireissuista yms. huvituksista. Kuulostaa ehkä hullulta/tekniseltä, mutta siinä perheessä asiaan haluttiin panostaa.



Olen itsekin suuresta perheestä ja en kyllä koskaan ole ajatellut niin, ettäkö olisin jäänyt jostain paitsi.

Meillä kuitenkin on 4 lasta. :)

En tiedä, mutta en minä ainakaan koe jääneeni lapsena mistään paitsi.

No olen ainut tyttö, äiti vietti kanssani paljon aikaa ja pojat taas isän kanssa.

Nyt omassa perheessä ajankäyttö on hallittua, minä käyn vanhemman tytön kanssa yhdessä esim shoppailemassa, lenkillä, yhdessä leivotaan jne. Kuopus saa aikaa minulta päivisin kun olen hänen kanssaan kahdestaan kotona. Esikoispoika viettää kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa mm pelaillen, käyvät kehdestaan leffassa jne. Ja ekaluokkalainen poika saa kahdenkeskistä aikaa pihalla, pelaamme hänen kanssaan lautapelejä, luemme jne. Samoin kun kuopus nukkuu päiväunia, vietän aikaa ekaluokkalaisen kanssa.

Uskon että he nauttivat meistä ja samalla myös toisistaan. Leikkivät kovasti yhdessä.

Sisarukset ovat rikkaus. Sanon minä. :)

kun sain äitin kanssa ihan kahdestaan käydä kävelyillä ja sitten myöhemmin kahvilassa jne.



Suurperheessä sellaiseen tuskin on mahdollisuutta, mutta ehkä se sitten saavat jotain muuta korvaamatonta. No sisarusseuraa ainakin, varmaan.

Määrittelisikö ap. vielä, että minkä kokoinen on suurperhe?

nimittäin sisarussuhteen. Se jos mikä kehitää lapsen taitoja ja antaa hänelle kykjä selvitä elämästä.

Silloin kaipasin lisää sisaruksia, kun veli meni niin tehokkaasti omia polkujaan, meillä kun oli se varsin suositeltu suuri ikäerokin...

mutta silti vanhemmilla oli kahdenkeskeistä aikaa.. kun meitä vain kaksi.

Eli sekä aikaa, että sisarussuhde :)



-2

Ja ihan varmasti jäi paljonkin puuttumaan meiltä kaikilta, kun syliä ja huomiota ei kerta kaikkiaan riittänyt tarpeeksi jokaiselle. Isäni oli paljon poissa ja äitini istui yleensä vain silloin, kun vierailimme perheenä jossain. Silloin oli syliin tunkua, kun muulloin sitä syliä ei ollut. Äiti sitä sitten aina ääneen harmittelikin, kun ei saanut rauhassa juoruta ja kahvitella.

Minä olen ainoa lapsi ja vanhempani eivät koskaan tehneet kanssani yhtään mitään, mennä viilettivät vaan töissään ja menoissaan. Itselläni taas on viisi lasta, ja enpä ole koskaan kokenut ongelmaksi järjestää kahdenkeskistä aikaa joka lapselle, jatkuvastihan sitä on. Ei sen tarvitse aina olla jokin ennalta suunniteltu kallis huvipuistoreissu, vaan ihan arkista kävelylenkkiä, ostoksilla tai kirjastossa käyntiä, pihatöitä tai jotain muuta vastaavaa. Miten kauhean laiskoja ihmiset sitten oikein ovat vai mistä johtuu, että ei pystyisi järjestämään aikaa lapsilleen? Ymmärrän kyllä, jos on yksinhuoltaja, mutta kahden aikuisen perheessä ilman minkäänlaista tukiverkostoa tämä kyllä järjestyy.

Olen aina ihaillut ja kadehtinut isoja perheitä, toivottavasti minullakin olisi sellaiseen mahdollisuus jonakin päivänä.

Ja hyvin olen saanut kahdenkeskistä aikaa vanhemmiltani. En koe jääneeni mistään paitsi.