5-vuotiaan uhma, kokemuksia?

Meidän 5v uhmaa niin, että haluais määrätä kaikesta ja kaikkea. Joskus kun asiat ei mene kuten herra haluais (yllätys ;) niin paasaa kuten me vanhemmat: " se oli sitten viimeinen kerta kun sitä ja tätä ja tuota kun ei kerran hommat onnistu" ja sitä rataa.

2

5 vuotiaaseen poikaan. Tekee tahallaan riitaa, kiukkuaa pukemisessa, syömisessä, kaikessa. Kieltäytyy kävelemästä, kieltäytyy kaikesta.



Vauva on 8 kk ja kolmas masussa, pinna palaa helposti. Epätoivoa alkaa olla ilmassa mun suunnalta.

Kyllä se oli kamalaa. Jotenkin kaksivuotiaan kiukun kestää, koska itsekin tajuaa, ettei niin pieni oikeasti vielä ymmärrä. Mutta 5-vuotias ymmärtää ja tekee ihan tahallaan kiusaa.



Piti pistää kova kovaa vasten. On muutamia asioita, joissa olen tosi tarkka, yksi näistä on, ettei toista saa satuttaa tai mitään saa rikkoa. Silti poika tahalleen satutti pikkuveljeään, tarkoituksensa tehdä kipeää. Aina hän sai rangaistuksen. Rangaistukset vain kovenivat ja kovenivat: kun mikään ei enää tehonnut pidin häntä nurkassa niskasta kiinni pitäen.

Vastaavasti oli asioita, joita piti katsoa sormien välitse. Ne pari kolme kaikkein tärkeintä tekijää veivät niin paljon aikaa, että negatiiviselle palautteelle piti asettaa raja, eikä enää kiinnittää huomiota vähäpätöisempiin asioihin kuten jälkien siivoamiseen.



Välillä jo ihmettelin, mitäköhän tästä lapsesta oikein kasvaa...

Hain apua näiltä palstoilta ja parhaimmillani sain haukut, etten anna lapselleni tarpeeksi huomiota tai että poika ei ole normaali, vaan tarvitsisin ammattiapua.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: Nyt poika on 6-vuotias ja oikein hyvätapainen. Opettajalta tuli palautetta, että poika osaa kunnioittaa ja arvostaa toisia lapsia erityisen hyvin. Ihan väärin en siis silloin kuitenkaan toiminut :-)



Lykkyä tykö!

6-v kuuluu myös kuulemma joku uhma. Ja on rasittavin monien mielestä.

Alkoi muutama kk sitten ja on kuin suoraan viimeisimmistä Meidän Perhe -lehden artikkelista pikkumurrosiästä (5-7v.). Eli kyse ainakin meillä siitä, että kokee ahdistusta pieni vs iso poika -asiasta. Haluais vielä olla niin vauva mutta samalla isoa poikaa. Menettää malttinsa heti, kun ei mielestään osaa jotain eli on äärimmäisen itsekriittinen.



Maltti on mennyt äidiltäkin muutaman kerran mutta nyt olen päättänyt yrittää olla " järkevä" . Itsenäistymistähän tämä on ja raivotkoon nyt rauhassa ja turvallisesti, niin ehkä se varsinainen murrosikä menis hieman kevyemmin (turha toivo, vissiin). Tylsää vaan, kun tämä meidän viisivuotias on niin pitkävihainen, että monesti menee puoli päivää kiukun laantumisessa ja se pilaa vähän koko perheen ilmapiiriä hetkeksi.



Tsemppiä kaikille uhmisikäisten vanhemmille!

On hyvä kuulla,että muissakin peheissä tämä kuulostaa tutulta! Minäkin yritän kiukun puuskassa ajatella,että tälläkin vaiheella on joku tarkoitus ja että siitä on vain hyötyä. Meidänkin " rauhallinen" poika on löytänyt poikaenergiansa, sehän on vain hyvä asia. Tokihan uhma on mös tytöillä.

Miten teillä suututaan? Siis uhmis? Huutaako, lyökö vai mitä?