Onko täällä ketään, jolla ois jonkinasteinen sitoutumiskammo tai vastaava?

Kaipaisin vähän apua.



Olen eronnut väkivaltaisesta suhteesta 3 vuotta sitten. Ollut sinkku sen jälkeen, enkä seurustellut. Olen yrittänyt, tapaillut ja tutustunut, mutta aina ne on kaikki minun aloitteestani tyssänneet lyhyeen. Yhdenkään kanssa en ole voinut olla yli kuutta viikkoa (siis treffaillut jne) ikinä, koska minuun iskee hirvittävä ahdistus.



Alkuun kuvittelen olevani jotenkin ihastunut ja mies vaikuttaa kivalta ja ok tyypiltä. Kuitenkin, aina, joka kerta muutamien treffien jälkeen keksin ja löydän tuhat ja yksi syytä sille miksi en halua tavata enää koskaan. Pelkkä ajatus siitä miehestä saa mut pakokauhun valtaan.



Noniin. Siinä siis ongelmani ydin.



Nyt toinen ongelma.



Olen tavannut mukavan ja ihastuttavan miehen. Alkuun ajattelin että otan vain huvin kannalta, sillä tuo ahdistus tulee kuitenkin ja homma loppuu alle kahdessa kuukaudessa. No, nyt on aikaa mennyt 5 viikkoa. Ja olen mennyt ihastumaan, jota minun ei pitänyt missään nimessä tehdä. Vaan niin kävi.



Ja nyt suoranaisesti PELKÄÄN sitä hetkeä jolloin tuo tympeä ahdistus iskee. Lasken hetkiä kahdeksaan viikkoon, ihan kuin sen jälkeen eivoisi enää alkaa ahdistamaan. En uskalla ajatella ihastumisen tunnettani, ikäänkuin se houkuttelisi tuon ahdistuspeikon ulos kolostaan. En halua että tämän ihmisen kanssa käy kuten muidenkin, että ahdistun ja pakenen. Vaan pystynkö itse sitä välttämään?



Ihan kuin tuo ahdistus olisi kokonaan minusta itsestäni irrallinen, ulkopuolinen juttu joka tulee ja jota ei voi vain välttää. Ihankuin kuolema.



Auttakaa. Mitä teen? Haluan tämän ihmissuhteen jäävän pysyvästi elämääni, enkä tahdo enää jatkaa yksin. Voi, kunpa joku osaisi sanoa jotain :(