Mussa on jotain vikaa. Isäni kuoli 3 vkoa sitten ja murehdin vain äidin jaksamista.

Luokkakaverini joutui shokkiin isänsä kuoleman jälkeen eikä ollenkaan osannut surra. Tapasin hänet ja hän oikein pelkäsi mitä tapahtuu, kun hän tajuaa, että isänsä on kuollut. Siitä oli jo monta viikkoa aikaa. Hän ei sitä kuulemma vielä tajunnut. En tiedä, mitä sitten kävi. En ole tavannut häntä.



Pitäisikö sun mennä juttelemaan ammattiauttajalle, että suru ei patoudu sisällesi?



Normaalia, että huolehdit äidistäsi. Vaistonvaraisesti pelkäät nyt menettäväsi myös äitisi.

Äitini oli ollut koko lapsuutemme yksinhuoltaja, kun isä ja äiti päättivät mennä naimisiin kun olin 18. Olin aina ollut tosi varhaiskypsä ja " järkevä" nuori, ettei äidin koskaan tarvinnut kantaa musta huolta. KUn äiti ja isä menivät naimisiin jotenkin omituisesti ajattelin, että nyt voin olla oma itseni ja villi-puoleni pääsee esiin.



Kun isä kuoli 2v heidän naimisiinmenonsa jälkeen olin vain koko ajan huolissani äidin jaksamisesta ja siitä, miten äiti nyt pärjää itsekseen (olin muuttanut poikaystäväni kanssa asumaan samaan aikaan, kun äiti ja isä rakensivat itselleen talon).



Mutta onneksi tiesin, että äiti on äärettömän vahva ihminen ja selviää kyllä.



Oikein paljon jaksamista sinulle ja koko perheellesi!

surunsa ja vasta sitten on tavallaan lupa surra itse. Kyllä se suru jossakin vaiheessa tulee, itselläni ensimmäinen oikein kunnollinen itku, suru ja menetyksen tunne nousi pintaan vasta paljon hautajaisten jälkeen. Silloin oli minulle tärkeää saada vain surra ja itkeä ääneen. Myöhemmin tasaisin väliajoin on tullut yhtäkkiä surullinen olo tai itku.



Eilen juttelin ystäväni kanssa, joka menetti äitinsä vuosi sitten. Hän kertoi että nyt alkaa helpottamaan jo, mutta ei päivääkään ole mennyt ettei hän olisi äitiään ajatellut.



Voimia sinulle!!



Ps. Nyt tuli itku

Voimahali sulle

En vain ole ehtinyt. Kaksi lasta syntynyt sen jälkeen, joten aikaa omalle surulle ei vaan yksinkertaisesti ole ollut. Kun isä tulee mieleen työnnän ne ajatukset pois. Näin olen selvinnyt tähän asti.