Kumpaan sattuu enemmän: synnyttävään äitiin joka karjuu vai äitiin, joka on hiljaa?

Kipua ei voi mitenkään mitata vaan se on aina ihmisen kokemus. Toki jollain on kivuliaampi synnytys kuin toisella.

Itse olin aivan hiljaa, koska minusta karjuminen olisi vienyt liikaa energiaani.

Kipu oli niin kova, että kouristelin ja menin ajoittain tajuttomaksi. En tiedä, tunteeko joku " huutava äiti" enemmän kipua, itse uskon siihen, että nämä on luonnekysymyksiä.

ttaa avautumista.



Sanoisin siis, että äiti, joka huutaa synnytyksessä tulee kokemaan synnytyksen kivuliaampana, ainakin pidempikestoisena.

Sama juttu kivun purkutavan kanssa - pystyykö kävelemään, itkee, karjuu, voihkii, huohottaa, heiluttaa itseään - ei se mistään kerro. Sekin äiti, joka kulkee ympyrää huoneessa, saattaa hammasta purren vain kulkea kivusta huolimatta, koska jonkin tekeminen auttaa jaksamaan kipua. Eipä sitä voi toisten kipua mitata & vertailla.

Vierailija:

Itse olin aivan hiljaa, koska minusta karjuminen olisi vienyt liikaa energiaani.

Kolma synnytystä ollut, ekassa en pystynyt huutamaan, tokassa ei tullut mieleenkään kolmannessa karjuin hysteerisesti, kunnes kätilö pyysi kohdistamaan voimani huudon sijasta ponnistukseen... Sanoisin silti, että ensimmäinen ja viimeinen olivat hirveimpiä. Ei huudon tai huutamattomuuden vuoksi, vaan siksi, että jouduin syystä ja toisesta ponnistamaan makuultaan. Tokassa sain olla kyykyllään, ja olo oli parempi ja kipu loppui lyhyeen.

Aina mennään sen luo ekaksi joka on hiljaa, eikä sen luo joka jaksaa/pystyy karjumaan ja sitä kautta käyttämään energiaansa hukkaan.

Vierailija:

ja sitä kautta käyttämään energiaansa hukkaan.

Tämän lisäyksen taisit tehdä ihan sinä itse :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDd.

Tuo on vain kätilöitten propagandaa, koska eivät kestä kuunnella äidin huutoa. Minua huutaminen auttoi. Se sai unohtamaan kivun ja sain siitä voimaa ponnistamiseen. Ponnistukset sujuivatkin todella sutjakkaasti kaikissa synnytyksissä.

Siis sain keskityttyä paremmin ja kipukaan ei niin tuntunut. Pidin vaimeaa matalaa ulinaa avautumisvaiheessa kyllä, aina välillä. Ponnistaessa keskityin pitämään ilmat keuhkoissa auttamassa ponnistusta, olin siis hiljaa, ei kyllä juuri sattunutkaan.

kivut jotka huutaa? Että siis mammat on valinnan edessä ja huonot mammat huutaa ja hyvät mammat ei? Paljonko on syytä röyhistää rintaa huutamattomuudesta, jos valintatilanne on tämän kaltainen ->

Vierailija:

ei kyllä juuri sattunutkaan.

Toisille yksinkertaisesti huutaminen on sopivampi tapa purkaa tuskaansa. Mä en ole huutaja, olisin ennemmin itkenyt ja uikuttanut.

Sanoisin, että olivat yhtä kivuliaita molemmat, mutta ekassa huusin suoraa huutoa - toisessa lähinnä ulisin ja purin hampaita yhteen. Tämä johtui siitä, että ekaan liittyi myös paniikkia. Kyseessä oli ennenaikainen synnytys ja koko tilanne oli pelottava. Toisessa jo tavallaan tiesi, mitä tuleman pitää, joten kivun sieti vähän paremmin.

Mä kyl jodlasin enkä saa sellaista joodaldaadiduuta edes kivuttomana aikaiseksi... Mutta ponnistusvaiheessa pidin suun supussa kun tosiaan tuntui, että se veisi liikaa energiaa itse ponnistuksesta.

Miksiköhän siellä neuvotaan menemään hiljaisimman potilaan luo? Siksi, että hän on todennäköisimmin tajuton/shokissa/tekee kuolemaa. Synnytyksessä - YLEENSÄ - on kuitenkin terveitä naisia.

Tuo ea-juttu (hiljaisin on vakavin) pätee varmasti onnettomuuksiin jne, muttei synnytykseen.

´kamalaa karjuntaa´ja totesi synnytykseni jälkeen et ei suhun varmasti niin kamalasti sattunut kun et huutanutkaan!!!! JA MUUTEN SATTUI!

Sillä joka valittaa äänekkäästi ei luultavasti ole suurin hätä.