Muita suurperheen äitejä, joita surettaa kun ei ole riittävästi...

eikä ole mitään tukiverkostoa. Silloin kun olin kotiääitinä, se aika oli ihanaa, ehti tehdä kaikki kotityöt rauhassa, viedä lapsia harrastuksiin, antaa kaikille yksilöllistä aikaa ja jäi vielä itsellekin harrastusaikaa. Nykyisin kaikki aika menee pakollisiin juttuihin ja nekin kiireessä.

Meillä _vain_ neljä lasta ja todellakin välillä tunnen syyllisyyttä, kun aika ei OIKEASTI riitä. Meillä nuorin on vasta 3kk ja ollut ensimmäiset kuukaudet tosi itkuinen. Seuraava on " jo" 2,5 v. ja tosiaan näen sen räikeän eron hellittelyjen ja huomioimisen määrässä, kun vertaan aikaa ennen ja jälkeen vauvan. Kaksi vanhempaa ovat keskenään ja kavereiden kanssa jo paljon, mutta toiseksi nuorin selvästi kaipaisi äidin syliä ja aikaa enemmän.



Olen luullut, että riittämättömyyden tunteet ovat varsin yleisiä isojen perheiden äideillä, mutta ilmeisesti superäitejä on oikeasti olemassa.



Tsemppiä ap!

" meillä on 8 / 10 / 12 lasta ja kyllä mä vaan ehdin jokaiselle antaa aikaa" . Alkuperäinen kysyjä todennäköisesti haluaisi antaa sitä aikaa _rauhassa_ ja _kunnon määrän_ kerrallaan. Onhan se nyt ihan fakta että 10 lapsen perheessä [jos ei ole taloudenhoitajaa tekemässä pyykkäystä / ruoanlaittoa / siivousta yms] EI ole mahdollista antaa kovin paljon aikaa JOKAISELLE lapselle yksinään. Joka muuta väittää, kuvittele itsensä täydellisemmäksi ja jokapaikkaan kerkiävämmäksi kun oikeasti onkaan.

Eniten minua vain harmittaa se, että vuorotyö syö niin paljon voimia. Olen työn takia joskus niin väsynyt, että hyvä kun jaksan edes itseäni.

Se aiheuttaa eniten syyllisyyttä, ei se, että onko kaikille aikaa.

Jokainen on niin oma persoona, että ei todellakaan voi hoitaa köntässä.

ja eihän se toki varmaan kenenkään perheessä tarkoita sitä, että jos annan tänään lapselleni tunnin kahdenkeskistä aikaa, minun on annettava sitä kaikille viidelle juuri tänään eli yhteensä viisi tuntia. Ei sitä aikaa viivottimella tarvitse mitata. Eikä sen tarvitse mitään ihmeellistä juhlaa olla, josta tehdään suuri numero. Lisäksi eri-ikäisillä lapsilla on erilaisia tarpeita, eivätkä isommat lapset, esim teini-ikäiset aina edes halua sitä kahdenkeskistä aikaa, kaverit saattavat voittaa vanhemmankin välillä. Meillä asiat hoituvat ainakin ihan luontevasti, saatan mennä tänään kauppaan yhden lapsen kanssa, huomenna ehkä toisen. Kun menen kävelylle, kysyn yhdeltä, haluaako hän mukaan. Yhdeltä lapsista kysyn ehkä huomenna, kun menen käymään ystävälläni, lähteekö hän mukaan sinne. Tottahan se toki on, että omaa aikaa ei sitten oikeastaan olekaan. Olen viiden lapsen äiti, en muista mikä numero

Se vasta on itsekästä vanhemmuutta. Yleensä aina isojen (6->) perheiden lapsista osa on jokseenkin älyllisesti vajaita ja rumiakin vielä, tai sitten muuten vaan urpoja ja huonosti käyttäytyviä. Koulumenestyskin on keskinkertaista tai huonompaa, koska vanhemmilta ei riitä kiinnostusta lapsia kohtaan.



kaikki kunnia yksi/kaksilapsisille perheille, joissa vanhemmat todella aidosti antavat aikaa ja rakkautta lapselle!

Itselläni on yksi lapsi ja toisesta en vielä edes haaveile. Olen niin nuori vielä, että ehkä sitten viiden vuoden päästä tai jotain..nyt haluan opiskella ja valmistua.



Eletään varmaan ihan erilaista elämää teidän kanssa, rakastan lastani, mutta en ole niin perhekeskeinen et jaksaisin sitä, et elämä pyörii pelkästään perheen ympärillä. Kerkeettekö te ollenkaan harrastamaan, käymään ulkona?

miten lapsenne kokevat asian? Ajatteletteko koskaan lapsen näkökulmasta miltä tuntuu olla yksi laumassa?

eiköhän jokainen ihminen ole yksilö ominen juttuineen ja menoineen, eikä mikään lauma.

ehdin harrastamaan, opiskelemaan, käymään töissä ja olemaan lasten kanssa ihan mainiosti. Jouten en ehdi olemaan, toki sekin voisi olla joskus mukavaa ja hyödyllistä. Mummoapua meillä ei ole, mutta mies on kaiken vapaa-aikansa perheen kanssa.

Oli sitten lapsia yksi tai kymmenen MUTTA sen kanssa pitää oppia elämään. Pitää vain ajatella olevansa riittävän hyvä äiti.



Muistaakseni olen jostain joskus lukenut että suurperheissä myös ne sisarukset antavat sitä aikaa ja huomiota toisilleen, ei aina tarvitse olla äiti tai isä. Lasten tarpeet ovat erilaisia, myös ikä vaikuttaa. Ymmärrän että jos on hankittu kuusi lasta vuoden ikäeroilla niin aika on vähissä. Lienee silloin syytä vilkaista peiliin. Lapsia voi tehdä myös suuremmalla ikäerolla ja monta. Helpottaa kummasti elämää.

Eikä varmasti ole eka kerta, kun täällä pyörit ;-)

Vierailija:

ehdin harrastamaan, opiskelemaan, käymään töissä ja olemaan lasten kanssa ihan mainiosti. Jouten en ehdi olemaan, toki sekin voisi olla joskus mukavaa ja hyödyllistä. Mummoapua meillä ei ole, mutta mies on kaiken vapaa-aikansa perheen kanssa.

minua taas usein harmittaa, kun ei ole mitään tukiverkostoa, että miten paljon meidän lapset jää paitsi, kun ei ole mitään mummoloita.

Mihin sun aikasi oikein menee?



T. Kuuden äiti

Ehkä se kuudes sitten muuttaisi tilanteen täysin.

vaikka lapsia meillä on 10!



Mihin saat päiväsi kulumaan niin ettei kuudelle lapselle riitä yksilöllistä aikaa?



ihmettelee eräs suurperheellinen

kulumaan lapsillesi kun teillä huolehtii kodinhoitaja siivouksesta, ruuanlaitosta, pyykinpesusta.....

joille kyllä riittää aikaa. Silti meidän lapset juttelee asioitaan mummolle ja tädeille eri näkökulmasta kuin minulle. Muutkin uskotut aikuiset on tärkeitä, eikä se silti tarkoita, että olisi meiltä jotenkin pois tai meidän syytämme!

En pysty kohtaamaan lapsiani niin aidosti ja yksilöllisesti kuin haluaisin. En osaa aina jakaa aikaani ja itseäni niin tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kuin haluaisin. Ja on jopa päiviä jolloin en oikeastaan edes jaksa haluta.



Käytännössä pyrimme huolehtimaan lasten yksilöllisestä huomionsaannista esimerkiksi siten, että jompikumpi vanhemmista lähtee johonkin jonkun lapsen kanssa kahdestaan. Lapset kyllä muistavat tarkkaan kenen vuoro kulloinkin on päästä esimerkiksi isin kanssa uimahalliin. Tai vaikka vaan ruokakauppaan. Tästä on tullut jo niin tapa, että kumpikaan meistä käy harvoin asioilla yksin, vaan melkein aina on yksi lapsista mukana.

Ei ole aina helppoa tasapainoilla tasapuolisuuden ja yksilöllisten tarpeiden huomioimisen välillä.