Yrittääkö joku oikeasti olla täydellinen äiti lapselleen?

mutta kukaan ei onnistu :-) Syyllisyys omista mokista/riittämättömyydestä on minusta terve tunne, koska se ohjaa tekemään asioita paremmin seuraavalla kerralla. Eikös sellainen vanhempi olisi suorastaan vaarallinen joka ei tuntisi koskaan syyllisyyttä!

ja kyllä, mun mielestä lasta pitää kohdella ihmisenä siinä kuin aikuistakin. HÄnellekään ei saa huutaa. Jos lasta kohdellaan ihmisenä, hän ei silti putoa " todelliseen maailmaan" , koska maailma hänen ympärillään on ihan oikea.



Ja sille joka sanoo ettävanhempien pitää saada olla oma itsensä lasten kanssa niin ei se pidä paikkaansa ja vanhemman " oma itse" on itsekäs ja huonostikasvatettu primitiivinen hölmö.

mutta ihan rehellisesti voin sanoa, että en minä ainakaan ole/yritä olla.



t. se joka ei huuda

Olen juuri tällaisenaan täydellinen äiti omalle lapselleni. Yleismaailmallista, täydellistä äitiä, ei ole olemassakaan.

Uskon, että jokainen äiti (vanhempi) on täydellinen äiti (vanhempi) omalle lapselleen. Poislukien toki vakavammat tapaukset; insesti, narkomania ym.

varsinkin jos tuntuu siltä, ettei saa lasta suorittamaan ja oppimaan asioita oikeasssa ajassa, ja sehän vituttaa että vaikka kuinka yrittää patistaa, maanitella, houkutella, kiristää ja lahjoa, niin sittenkään ne saamarin ipanat eivät kiitollisina peilaa sitä meidän täydellistä äitiyttämme kaikelle kansalle.

virstanpylväät saavutettu ajallaan, mielellään puolta muita nopeammin. Ja tekninen info pitää olla myös täydellinen: miten lapsi on ruokittu, onko ollut tuttia vai ei ja mikäs on suhde luomuruokaan/purkkeihin/nukuttamiseen/päivähoitoon?

Musta on inhimillistä, että vanhempi JOSKUS korottaa ääntään tai jopa huutaa, se on merkki lapselle, että vanhempi on vihainen. Musta on tosi outoa, jos vanhempi ei saa ilmaista vihaansa, se tulee sitten ilmi jotenkin muuten, kuten passiivis-vihamielisenä syyllistämisenä tms. Jokainen meistä on joskus vihainen, aivan varmasti. Mun oma äiti ei koskaan huutanut mulle, mutta marmatti marttyyrimaisesti.



Toki asialle tulisi tehdä jotain, jos lapselle karjutaan päivittäin. Ei hyvä.

Että pyrkii johonkin vähän parempaan kuin vaikkapa antaa lapsen katsella videoita puoli päivää.



Mutta ei sitten ole tervettä sekään, jos joka videohetkestä tunnetaan syyllisyyttä, kun ei leikitä lapsen kanssa oikeesti.



Kultainen keskitie on monessa hyvä juttu.

joka ei ole antanut vauvalle AINOATAKAAN purkkia kaupan ruokaa, joka ei KERTAAKAAN ole nukuttanut lastaan, joka ei ole antanut lapselle YHTÄKÄÄN karamelliä ennen nelivuotissyntymäpäiviä, jne.



Ja voi kuinka näiden äitien ympärillä loistaa sädekehä, he tietävät ratkaisun kaikkeen ja ovat muutenkin meitä inhimillisen normaaleja äitejä niin paljon ylempänä ja parempia.



Mitä lie he siitä sitten hyötyvätkään.

vai miten se viisaus menikään...

äitini olleen. Vanhimpien kanssa tein eniten virheitä, keskimmäiset menivät rauhassa omalla painollaan, ja nuorimmat on tietysti pilalle hemmoteltuja. Tärkeintä on ollut ennenkaikkea kuunnella lasta, eikä aina tehdä pikapäätelmiä siitä miten muka lapsi ajattelee asioita. Enemmän ole n oppinut lapsiltani kaikkea mahdollista kuin heitä opettanut.