Äitipuoleni painoi minua voimallisesti veden pinnan alle yhä uudestaan, vaikka olin hukkua ...
...opetuksena siitä, että ei olisi saanut mennä hotellin uima-altaan syvempään päähän. Olin 8 v. ja olin vahingossa joutunut niin syvälle, etteivät jalat yltäneet pohjaan. Osasin uida, mutta paniikki iski ja huusin apua. Äitipuoleni tosiaan riensi paikalle ja rupesi " opetukseksi" upottamaan minua ainakin 5 krt pinnan alle, pitkään ja hartaasti. En saanut kertaakaan vedetyksi ilmaa keuhkoihin siinä välissä ja olin todella aivan hämärän rajamailla kauhusta ja hapenpuutteesta, kun armas äitipuoleni vihdoin kiskoi minut hiuksistani altaan reunalle.
Tämä muistikuva on tullut näiden Oittaan ja Kallvikin hukkumistapausten yhteydessä esiin erittäin ahdistavana minulla. Mitenkähän siitä pääsisi lopullisesti eroon?
Kommentit (17)
Vieläkö äitipuoli on elossa / kuvioissa mukana? Pyydä TK:n kautta lähetettä psykologille, parasta jos tuo äitipuoli olisi ekalla käynnillä mukana.
Luulen, että äitipuoleni on jotenkin aktiivisesti pyrkinyt unohtamaan tämänkaltaiset episodit lapsuudestani (tämä ei todellakaan ole ainut kauhutarina :( ja onnistunutkin siinä. Valitettavasti se ei minulta onnistu ihan yhtä hyvin. Enhän minäkään lapsuuden tapahtumia märehdi päivittäin, mutta esim. nyt nousi tuo hukuttamisvälikohtaus tajuntaan ja ahdistamaan valitettavasti.
En taida pystyä puhumaan asiasta, välit olisivat sitten kerrasta poikki. En jaksa sellaista jonninjoutavaa vihanpitoa, parempi kai sitten vähän " teeskennellä" .
Joskus pitää ajatella omaa itseäänki
Voit toki itsekin tehdä harjoituksia kotona (esim. kirjoitat äitipuolellesi kirjeen tunteistasi -lähettämättä sitä), mutta enemmän saat irti, jos käyt tilannetta läpi ammattiauttajan kanssa.
Pelottavaa tässä äitipuoliasiassa on vielä se, että hän on aina tahtonut hoitaa lastamme. Muutaman kerran onkin hoitanut (minä olen pitkin hampain antanut hoitoon). Nyt on jo vähän helpompaa antaa hoitoon, kun lapsi voi itse kertoa päivän tapahtumista meille. Silti takaraivossa on pienen pieni pelko siitä, että entä jos se äitipuolen " raivohulluus" taas iskee lapsemme ollessa hoidossa...:(
Jäi niin elävästi mieleen se, kun olin pinnan alla ja katselin vaan muiden uimassa olevien jalkoja paniikissa. Kukaan ei tullut apuun kun serkkuni piti kättä pääni päällä ja piti pinnan alla.. pitkään. Lopulta antoi minun nousta eikä aikuiset tajunneet sitä ollenkaan vaikka yskin ja laahauduin takaisin rannalle. Siihen meni se luottamus siihen ihmiseen eikä palannut enää ikinä.
Minulla tapaus oli helpompi kuin serkku kävi vain silloin tällöin, helppo oli laittaa välit poikki.
Ja kaikki muutkin Grimmin sadut ovat ihan täyttä totta.
t. äitipuoli
Vierailija:
t. 11
Ja ihan samalla tavalla se biologinen äiti tai isä voi olla ilkeä, näin se vaan on. Kyllä minuakin ärsyttää, jos äitipuolia turhaan haukutaan, mutta en kyllä kokenut tätä tapausta niin.. Melkeinpä sama olisiko tuossa nyt lukenut äiti vai äitipuoli, inhottava ihminen joka tapauksessa!
t. itsekin äitipuoli
Äitipuolet rakastavat antaumuksella aina ja poikkeuksetta miehensä kamalan eksän hirveitä räkänokkia. Kaikki ja kautta aikojen.
Mistä tuollaisesta sekopäästä tietää, mitä se keksii saadessaan ehkä raivarin sun lapsesikin kanssa.
Ja selitykseksi hänelle sekä muille kyselijöille kertoisin totuuden. Että mihin se ihminen pystyy ja mitä on omille lapsipuolilleen tehnyt aikoinaan.
Niin, olisihan tuon hukuttamistempun voinut tehdä kuka tahansa ylirasittunut ja raivostunut ihminen, jolla ei kyllä ihan kaikki ole kohdallaan. Lasta ei voi kuitenkaan kohdella tuolla tavalla. Ei kukaan, ei koskaan, ei missään, ei mistään syystä!
älä anna omia lapsia hoitoon tälle äitipuolelles
Isi oli kyllä samassa tilassa kauempana eli näki että jotain kummallista oli tekeillä. Jotenkin nämä isit tahtovat kuitenkin uskoa parasta uusista vaimoistaan, joten ei silläkään kertaa nössykkä-isini läksyttänyt vaimoaan.
jotenkin haluaisin uskoa, että sellaista ei tapahdu enää nykypäivänä :(
sulla äitipuolena. Onko vielä kuvioissa mukana? Minä kyllä kertoisin hälle millaiset traumat on jäänyt!