Lue keskustelun säännöt.
" Kummitteleeko" muiden 30+ naisten mielissä oma äiti hahmona, jonka mielipide merkitsee vähän liikaa?
07.07.2007 |
Minulla on mielestäni ihan ok suhde äitiini ja kunnioitan häntä useimmissa asioissa. Olen viime aikoina kuitenkin herännyt tajuamaan, että edelleen hänen hyväksyntänsä on minulle hirveän tärkeää. Uskallan kyllä periaatteessa olla eri mieltäkin hänen kanssaan, mutta jos koen hänen arvostelevan minua tai vahingossa pahoitan hänen mielensä jotenkin, menen ihan sekaisin ja tunnen tarvetta hyvitellä ja lepytellä. Lisäksi minun on hirmu vaikea sulattaa hänessä virheitä ja epätäydellisyyttä. Ihan kuin äidin pitäisi olla aina kaikkivoipa ja täydellinen.
Olisi varmaan korkea aika kasvaa yli tästä... Vinkkejä, miten se onnistuisi?
Kommentit (4)
olla kuin pahainen teini ja kyseenalaistaa kaikkea äitini kertomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua äiti ei ole juuri koskaan tukenut tai kannustanut. Varmaan on ollut 23-vuotiaana äidiksi tullessaan liian mukavuudenhaluinen ja kärsimätön ja jo silloin halunnut sitä omaa aikaa torjumalla mun lähestymiset. Suhteemme on hyvin yksipuolinen: minulla on lukuisia velvollisuuksia siksi että hän on äitini, hänellä ei minua kohtaan mitään. Lakkasin syntymäpäivä-, joulu- ja merkkipäivähuomioinnit enkä enää yksipuolisesti soittanut mitä kuuluu -puheluita. En ole kuullut äidistäni vuoteen.
Se äiti " kummittelee" mielipiteineen vielä 40+ naistenkin elämässä.
Tuntu aikoinaan, että siltä piti saada hyväksyntä lapsen hankinnalle, kissan hankinnalle ja nyt koiran hankinnalle. Tiedän, että sen mielestä meidän ei pitäisi hankkia lisää lapsia tai eläimiä ja mua ärsyttää, että annan sen mielipiteiden vaikuttaa. Jotenkin tuntuu, että pitää pyydellä anteeksi tai perustella ratkaisujaan sille vaikka eihän ne sille kuulu pätkääkään. Jotenkin pelottaa, että se pääsee sanomaan " mitäs mä sanoin..."