Vauvakuumeilevia erityislapsiperheitä?

meillä kolme lasta (pian 16 v tyttö, pian 4 v dysfaattinen poika, ja 2 v 4 kk vanha poika).

Keskimmäisellä siis keskivaikea-vaikea dysfasia, ja kuopuksellakin viivästeinen puhe + synnynnäinen poikkeama selkärangassa ja kylkiluissa (iso leikkaus tehtiin 11/05).

Ja vauvakuume on polttava ;)

Meillä yritystä takana jo 8 kk, ilman tulosta :(



Meillä tuo kuopus on tosi energinen ja vilkas, ja välillä mietinkin, josko olisi jotakin ylivilkkautta.

Keskimmäinen ja esikoinen ovat rauhallisia, tosin keskimmäinen kyllä välillä villiintyy kuopuksen riehaantuessa.

Silti tuntuu, että sylissä ja sydämessä olisi paikka vielä yhdelle :)



Meillä sukulaiset (jotka jotkut tietävät vauvakuumeestamme) ovat teilanneet haaveemme, epäröineet voimavarojamme, ja suunnilleen tyhmiksi haukkuneet asian vuoksi, mutta sekään ei meitä lannista.

Me olemme vakaasti päättäneet, että vauvan haluamme, jos se meille vaan suodaan.



Sisarukset ovat rikkaus lapsille, olivatpa ne sisarukset erityislapsia tai " tavallisia" lapsia :)



Ja vielä: meilläkään mies ei heti ollut innostunut perheenlisäyksestä, enkä itsekään ollut heti varma, mutta ajansaatossa on tullut selkeäksi meille molemmille, että vauvaa toivomme ;)



Hedelmäisiä keskusteluja siis toivottelen sinne teillekkin!

Ja aurinkoista kesää! :)

Vauvakuumetta on ilmassa... Meillä on vilkas ja vaativa mutta toistaiseksi ainakin terve, esikoinen 6.5v. Erityislapsemme on 4v ja hänen sairautensa on peittävästi periytyvä ja _erittäin_ vaikea. Tästä johtuen päätyisimme ehdottomasti aborttiin, jos sikiöllä todettaisiin tämä sama sairaus. Onneksi se on nykyään mahdollista tutkia.



Vauvakuumetta on siis, mutta kun ei tiedä uskaltaako yrittää! Pelottaa abortin mahdollisuus ja myös se miten jaksaisi kolmen kanssa, kun jo nämäkin kaksi ovat molemmat omalla tavallaan vaativia.



Meillä mies kyllä suostuu yrittämään kolmatta, jos(kun) haluan, mutta nuo pelot vain jarruttaa. Ikäkin tulee kohta vastaan, joten montaa vuotta ei ole varaa miettiä.

Varmaan on paljon ihmisiä, joiden mielestä olemme ihan hulluja, ap, kun erityislapsen saatuamme vielä suunnittelemme haluavamme muita mutta minäkin uskon, että kyllä siitä selviää ja minusta jotenkin tuntuu, että lapselle (meillä siis vain yksi) voi olla hyväkin, jos on toinenkin. Ainakin jossain vaiheessa. Oireista varmaan tietty riippuen. Mutta ainahan lapset kavereita kaipaavat kumminkin! Eivät vauvan kanssa leiki vielä mutta sitten myöhemmin! Mullakaan mies ei lämpene enkä ehkä saisikaan enää, ikääkin mulla jo on, mutta niin, niin kovasti tahtoisin! Eikä siis yhtään väliä, vaikka seuraavakin olisi erityislapsi!

Hei,

kiva kuulla, että on muitakin rohkeita;-)

Wonderoo ja Heinatuuli mainitsivat, että ikä tulee kohta vastaan. No, se on vähän suhteellinen käsite, mutta minulla on biologista ikää jo 37 eli todella on viime hetket käsillä.

Lääkäri sanoi, että aikaa on periaatteessa siihen saakka kun täyttää neljäkymmentä, mutta sen jälkeen hän ei enää suosittelisi, kun on jo yksi erityislapsi perheessä ja erilaisten komplikaatioiden mahdollisuudet kasvavat iän myötä.

Mutta täytynee aloittaa miehen pehmitys sitten ihan piakkoin.

siis laskettu aika on tasan 4 viikon päästä. Poika (nyt 3.v7kk) aloittaa elokuussa integroidussa erityispäiväryhmässä.

Viimeisen vuoden ajan meillä on käynyt kotona viittomakielentulkki opettamassa viittomia. Sanoja pojalla oli vielä viime talvena vain 3kpl.

Nyt on alkanut tulla enemmän, haluaa jopa matkia, joskus menee oikein , yleensä sinnepäin.

Ymmärtämisen puolella ei vaikeuksia, ei ole vielä tehty muuta diagnoosia kuin vaikea-asteinen puheenviivästymä.

Elokuun lopulla alkavat myös sairaalassa psykologin testit ja sen jälkeen lasten neurologi tekee ehkä uuden diagnoosin.

Meillä siis kaksi lasta joista nuorempi on erityislapsi ja ikää hänellä 1-vee. Meidän erityiselle ei voi mitään kehitys ennustetta antaa kun vaurio on aivoissa ja hän on varmasti piiiitkääään täysin autettavissa. Mulla vauva kuume nostaa uhkaavasti päätään ja olenkin miettinyt, että kun en tiedä miten vaikeaa tulevaisuudessa on tuon erityisemme kanssa niin olisi hyvä nyt tehdä se kolmas niin ei jäisi jaksamisen takia tekemättä=) Mutta meilläkin hidastaa pelko mitä jos uudestaan käy näin tai miten pärjää kolmen pienen kanssa joista yksi on autettavissa vauvan lisäksi? Olen miettinyt sitäkin, että jos tuo erityislapsemme menisi puolipäiväiseksi tarhaan jos tulisi vielä vauva. Tosin siitäkin tulee jo syyllinen olo kun ajattelen vieväni lapseni uuden lapsen " tieltä pois" , vaikka eihän se näin olekkaan. Kai tämä syyllisyys kuuluu asiaan teki lapsensa kanssa niin tai näin. Kiva että meitä on muitakin ja toivottavasti meistä vielä joku uskaltautuu ja saakin sen nyytin syliinsä=)

Meillä esikoinen erityislapsi 2v., sairastaa vaikea oireista, geenivirheestä peittyvästi periytyvää sairautta. Hän on vieläkin ns. vauva vaikka taaperoiässä jo onkin.



Minulle kävi niin, että aloin potea vauvakuumetta esikoisen ollessa reilun vuoden vanha. Hänen sairauttaan ei voida todeta sikiöstä raskausaikana, joten pelotti kovastikin uuden raskauden mahdollisuus. Kävi kuitenkin niin, että tulin yllättäen raskaaksi, suuremmin suunnittelematta ja nyt perheessämme on 2,5 kk vanhat terveet kaksostytöt!!! Olemme kaikki innoissamme uusista tulokkaista, isosiskokin.



Haluan toivottaa kaikille kuumeilijoille tsemppiä ja onnea yritykseen. Arki ei ehkä ole kaikista helpointa meilläkään, kun on nyt KOLME vauvaa hoidettavana, mutta kummasti sitä voimia jostain saa. Niinhän sitä sanotaan, että ihmiselle ei anneta enempää taakkaa, kuin hän jaksaa kantaa. Niin se kai vaan on.



Vauvantuoksuisin terveisin,



Nyhvis

Ihanaa saada vauvantuoksuisia viestejä näin vauvakuumeilijana!

Voimia siihen arkeen, jossa kädet eivät ehkä alkuun riitä mutta työ on todella arvokasta ja vielä loppuu sekin aika, jolloin syliin ei niin halutakaan!



On ihan hullua, mutta joskus itse ajattelin, että olisi ihanaa saada kaksoset. Tiedän, että se on ihan mielettömän raskasta mutta kun tapasin joskus kolmoset ala-asteella luokallani, he olivat toistensa parhaita kavereita ja jotenkin niin onnellisia yhdessä, että se jäi mieleen. Sinulla, Nyhvis, on vähän niin kuin kolmoset nyt ja heillä on aina toisensa tukena! Se on suunnaton rikkaus! Yritä kestää tämä vauvakausi!



Mua sitten harmittaa, etten saa hoidella kenenkään toisen vauvelia avuksi, kun tiedän, että vauvojen äideillä on usein raskasta ja itsellä taas olisi ihanaa jo hoitaa vauvaakin! En tyrkytä sinulle, Nyhvis, tässä apua vaan sanon vaan tässä vauvakuumeilijana tämänkin tunteen, mikä nyt tulee mieleen ja on jo pidemmän aikaa ihmetetyttänyt. Miksei me ystävät päästä auttamaan vauvojen hoidossa, jos toisilla kädet loppuu? Voipi tietysti olla, että mun ystävät eivät kehtaa pyytää, vaikka tarjoudun, kun tuntevat pahaa mieltä siitä, etten saa enää vauveleita todennäköisesti. Ihan, ihan turhaan kyllä.



Ihanaa vauvakuumeilua kaikille!

Mulla on 4v5kk vanhat kaksospojat, he ovat meidän erityislapsia (kummallakin dysfasia ja jotain muutakin kehityshäikkää, tutkimukset kesken)



Tosta auttamisesta... jos haluat oikeasti auttaa, niin teepä näin. Sano ystävällesi että sinulla on esim lauantai vapaata eikä ole tekemistä. kysy häneltä että haluisko ystäväri lähteä vaikka ostoksille, sinä voisit olla vauvan kanssa. Tarjoudu auttamaan, niin että on päivä tiedossa. minä sain vauva-aikana NIIN paljon turhia lupauksia auttamisesta, joten opin etten usko jos joku sanoo että voi tulla auttamaan. Ei se tule kuitenkaan! Eikä tullut. ja jos kysyi niin ikinä ei tullut ja luvattiin ilmoitella kun voisi tulla, ja vieläkään ei ole soittoa kuulunut. Siis näitä on äitipuoleni, 3 kaveria, mieheni isä ja hänen naiskaveri, miehen kaveri... mieluummin sitä hoitaa itse lopulta.

ja pienoista vauvakuumetta on... myös miehellä. Mutta ollaan päätetty odottaa sinne asti kun pojat ovat aloittaneet koulunsa. Ja saadaan terapeuttien käynnit suht ohi, niitä ei olla päästetty aloittamaankaan vielä. ollaan niin täysityölistettyjä poikien kanssa nyt, joten ei jakseta vauvaa vielä tähän. Vaikka mieli tekee kun näkee vauvoja...

Joskus ajat sitten täällä oli vastaava ketju johon tuli myös paljon ilmoittautuneita :) Meillä on 6-vuotias autistipoika ja 2-vuotiaalla kuopuksellamme on puheen ja kielenkehityksen viivästymä. Heidän välissään on tavistyttö. Luulisin ettei elämä kovasti muuttuisi vaikka neljännen lapsen saisimmekin :) Mies pelkää jaksamiseni (ja oman jaksamisensa) puolesta, joten ei vielä ole lämmennyt ajatukselle, vaikka periaatteessa toivoisikin lisää lapsia.

Olen kyllä kokeillut tuota justiinsa mut mun kavereitten tilanne vähän ristiriitainen: haluavat pois vauvan luota mutteivat sittenkään raaski olla poissa. Vähän sama oli mullakin aikoinaan. Mutta miksei sitä voisi sanoa, että mene viereiseen huoneeseen nukkumaan tai lukemaan kirjaa/ kirjoittamaan netiin tms, ja tule sieltä vauvan luokse vilkaisemaan tätä aina kun haluat, tietysti. Kokeilen vielä molempia! Oikeesti tosiaan auttaisin mielelläni.

Ja eikun jatketaan vauvakuumeiluamme!

heips!

me oltiin rohkeita ja pistettiin kolmas lapsi tulee ja nyt ollaan jo raskauden loppupuolella. mut sit lisänä saatiin bonus vauva joten siis kaksosia täällä odotellaan. meillä assi poika 6vee ja uhmakas 4 vee tyttö. vähän kyllä hirvittää että miten tullaan pärjäämääm mutta pitää ajatella positiivisesti. kaikesta kyllä selviää jos vaan haluaa. meilläkin todella tiukkaa pojan kanssa välillä mut nyt diagnoosin myötä käy toimintaterapiassa. toivotaan että helpottaa hieman. sitten kannattaa anoa kunnalta kodinhoitoapua rohkeasti. että ei kun vaan vauvoja hankkimaan.

Kävisipä mullekin noin ;)