Mulla on klassinen kolmen kympin kriisi. :`-(

Kriisi alkoi siitä kun vastaan tuli armeijaa käyviä poikasia ja laskeskelin, että he voivat olla minua lähes 15 vuotta nuorempia!!! Voi ihme, vastahan minä ' ihan äsken' seurustelin armeijaa käyvän tyypin kanssa...



Kriisi meni kuitenkin nopeasti ohi, siitä pitivät huolen kolme lastani ja ajanpuute - ei ole yksinkertaisesti aikaa miettiä ikäänsä kun on niin paljon muutakin tekemistä. Olen naimisissa, kolme alle kouluikäistä lasta, koulutus, itse rakennettu omakotitalo, pottumaa ja muutama vuosi vakkarityöpaikassa, nyt tosin jo 6v kotosalla.

Onneksi on pari lasta, pari ammattia (joista viimeisin mieluisa), toinen mies menossa (lapset hänen kanssaan) ja terveyttä. Ja on tullut nuorempana nähtyä maailmaa. Ehtiihän sitä vielä lasten kanssa ja itsekseenkin. Toivon?

Olen 28, mies on mutta ei olla naimisissa edes, lapsia joskus sitten vasta ilmeisesti (vaikka haluaisinkin jo), työtilanne täysin p..stä, ei omaa asuntoa, rahatilanne järkky, ryppyjä näkyy jo, selluliittia myös...



Elämäähän tämä on eikä kukaan täältä hengissä selviä ;)

Ura on, kaksi lasta, mies ym. mitä kai sitten pitäisikin olla tämän ikäisenä, mutta minä taas tahtoisin noista eroon. Olin lapsien kanssa kotona pääsääntöisesti melkein viisi vuotta ja palasin sitten töihin. Ja huomasin, että tätä olinkin kaivannut ihan hirveesti. Tahtoisin keskittyä vain työhön ja viettää vapaa-aikaa työkavereiden kanssa. Olla vapaa. Töissä on niin kivaa, etten tahtois edes jäädä kesälomalle (no, onneksi sitä on vain 8 päivää) ja tosi kipeä pitää olla, että täältä poissa pysyn. Työkaverit on siis yhtä lukuunottamatta kaikki miehiä ja pääasiassa sinkkuja =0) Unelmaduuni, mutta ei tylsälle perheelliselle.

sijasta haaveilen edes parista päivästä, jotka saisin viettää tämän työkaverini kanssa kahden...

Miten voi seota näin totaalisesti?

Vierailija:

Miten voi seota näin totaalisesti?

Mitä siitä että työnteko ei aina huvita, urakehitys ei ole ollut mitään päätä huimaavaa ja pesuhuoneen kaakelit haluttais uusia vaan ei ole varaa. Mullahan on kuitenkin se tärkein, perhe ja toimeentulo :)

Vierailija:

Samanlaiset tuntemukset oli silloin, kun 30-vuotispäivä lähestyi. Kummasti se meni ohi, kun katsoin ympärilleni, ja näin 30-vuotiaita SINKKUJA joilla ei ole mainittavaa uraa eikä miehiä tai lapsia. Ja sellaisia 3kymppisiä joilla on kyllä mies, mutta ei lapsia ja opinnotkin vielä kesken.

Ei tuntunutkaan enää ollenkaan pahalta ;)

Paranenko tästä kriisistä ikinä? Tahdonko aina jotain muuta kuin mitä minulla on?

Miten te muut pystytte olemaan tyytyväisiä, kun olette saavuttaneet nuo? Minusta kun tuntuu joka päivä, että tässäkö tämä elämä sitten oli? Vankina noiden " nämä pitää kaikkien saavuttaa" asioiden kanssa?

Samanlaiset tuntemukset oli silloin, kun 30-vuotispäivä lähestyi. Kummasti se meni ohi, kun katsoin ympärilleni, ja näin 30-vuotiaita SINKKUJA joilla ei ole mainittavaa uraa eikä miehiä tai lapsia. Ja sellaisia 3kymppisiä joilla on kyllä mies, mutta ei lapsia ja opinnotkin vielä kesken.

Ei tuntunutkaan enää ollenkaan pahalta ;)

koulutus on, muuta kunnollista ei

Se on luku vaan. Mieluummin olen 30.v kuin 20.v " teini" jota ei arvosteta.

mulla on jo " kaikki" , no en nyt varsinaisesti uranainen ole, mutta työpaikkaani ja kehitykseeni tyytyväinen.



Mua ennemminkin pännii se, etten sitten vieläkään millään tunne itseäni AIKUISEKSI vaikka on kaksi lastakin. Välillä olisi kiva mennä päiväksi peiton alle ja olla kaukana kaikista velvollisuuksista ja olla lapsi...



Toisekseen mua kauhistuttaa, että mä olen " kalkkiutunut" . En esim. tunne bändejä yms. juttuja, joista 10 v nuorempi siskoni puhuu. Muutenkin olen pitkään ollut vähän " out" , kun ei tuolta lastenhoidolta ole muuta jaksanut. :-/