Koin tanaan elamani kauhun hetket, kun esikoinen katosi. Vielakin sydan pamppailee, kun miettii mita olisi voinut tapahtua. ov

Sovittiin kaverin kanssa treffit lähipuistoon eilen. Meidän esikoiselle tuli kakkahätä ja vein hänet vessaan. Kaverini lupasi katsoa kuopukseni (2v) perään. Tultiin vessasta ja kysyin kaverilta, että missäs se " Matti" on? Ja kaveri vastasi, että eikö hän tullutkaan teidän perään, hän nimittäin meni sinne päin? No ei tullut ei.

Lähellä menee iso autotie, puiston ja tien välissä on ainoastaan kävelytie ja puiston lähellä on joki. Kaveri jäi puistoon etsimään ja minä menin kävelytielle ja huutelin koko ajan lasta. Onneksi, vähän matkan päästä käveli vieras pappa koiran kanssa ja hän oli napannut lapseni kiinni. Lapsi oli siis kävellyt portista ulos, kun kaverini ei ollut huomannut ja kävellyt, luojan kiitos, tiestä ja joesta pois päin!

Vieläkin puistattaa, kun ajattelee mitä olisi voinut tapahtua. Jos se pappa ei olisi huomannut lastani, lapsi olisi voinut kadota tai hän olisi voinut hukkua tai juosta auton alle tai, tai, tai, tai.