3veeni itkee hysteerisesti kun pelkää et joku kuolee? Miten lohdutan?

Meidän 3-vuotias ei tiedä tuon taivaallista kuolemasta. Kummituksista kyllä juttelee, en tiedä mistä ne on saanut päähänsä (kotihoidossa).

Osa isovanhemmistamme ovat kuolleet ja niistä on joskus ollut puhetta, kun kysynyt, missä äitin ja isin mummut ja vaarit. Ystäväperheestämme on isä kuollut. Hiiriä olemme saaneet loukkuihin ja ne ovat kuolleet. Lintu on ollut kuolleena pihassa. Nämä nyt tuli ekana mieleen.

Lukee ihmisten tunteita ja ajatuksia ilmeistä. Ei siis mitään yliluonnollista vaan tarkkailee silleen että lukee ilmeitä ja eleitä. Sekin varmasti syynä tähän jumittumiseen tähän pohdintaan. Ahdistaa silti, kun näkee että toinen pelkää tosissaan eikä ite osaa lohduttaa mitenkään. auttakaa neuvoin ja kertokaa omista kokemuksistanne.



AP

Jokaisella lapsella on lapsenusko. Kammottavaa, että tämä ateistinen, pinnallinen, paha sukupolvi tekee lapsista samanlaisiaan ateistisia, tyhjiä, onttoja kuoria. Se ei ole Jumalan tahto. Jumala ei tahdo lapsiensa kärsivän, kun pelastus on aivan käden ulottuvilla.



Ilman Jumalaa elämä on tyhjää ja päämäärätöntä. Jeesus on tie Jumalan luo. Hän on sovittanut tämän ihmiskunnan synnit, teidän jokaisen synnit ja vääryydet. Niin paljon Jumala maailmaa rakasti että antoi ainoan poikansa kuolemaan teidän tähtenne ja pelastamaan teidät pimeyden ja kuoleman orjuudesta. Sillä jokainen ihminen on paha ja vain Jumalan ääretön armo, joka ilmeni Jeesuksen Kristuksen sovitustyössä, voi meidät pelastaa. Muuta pelastusta ei ole. Se, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen on matkalla kohti valoa ja suurta kirkkautta pimeydenkin keskellä. Jeesus on äärettömän kirkas, puhdas valo, puhdas rakkaus ja rauha.



Katsokaa ympärillenne, ettekö näe, kuinka pahan voimat kerääntyvät. Murhaaja-Putin Halosineen on kiristämässä Suomea äärimmäisen pahan verkkoon. Vain Jumala on meidän ainoa turvamme, muuta turvaa meillä ei ole. Ilman Jumalaa elämä on kuin seisoisi tyhjän päällä.

Tarkoitan siis sitä, oletko kuvannut kuoleman vaikka kovin surullisena?



Itse olen kertonut lapsillemme (4,5 ja 2,5-vuotiaat) kuolemasta " neutraalin-positiivisesti" , jos nyt niin voi sanoa. Olen sanonut ettei siinä ole yhtään mitään pahaa eikä sillä joka on kuollut, varmasti ole paha olo. Eikä se joka kuole ole surullinenkaan, vain ne jotka ovat vielä elossa, ovat surullisia, he kun kaipaavat kuollutta.



Meillä ei puhuta enkeleistä eikä taivaasta tms., vaan kun kuolee, ei vain yksinkertaisesti ole enää olemassa. En tietenkään usko että esikoinenkaan tuota " ei enää olemassa" ihan oikein ymmärtää, mutta teema ei tunnut häntä painavan. Kyselee kyllä kuolemasta, muttei ole siis ahdistunut.



Toivottavasti, ap, lapsesi pelot häviävät pian!

Itse en ole valehdellut lapselle, siis sanonut ettemme me vanhemmat (tai hän, veljensä, sukulaiset, ystävät) kuolisi. Tällaisissa asioissa en osaa valehdella lapsille.



Olen sanonut että on hyvin epätodennäköistä, että kuolisimme, yleensä kuollaan vanhana (mikä nyt sitten on vanhaa pienen lapsen mielestä, se on toinen juttu...).

on aina ollut välillä jopa yliempaattinen. 3-4-vuotiaana ei meinannut millään kestää jos joku itke, oli esim ikävä äitiä ti loukannut itsensä...kotihoidossa oli, mutta esim kerhossa, harrastuksissa ym tuli tällaisia tilanteita. Edelleen on ekana lohduttamassa muita. Erittäin hieno piirre lapsessani ja arvostan sitä todella ja lapsi on saanut siitä paljon positiivista palautetta. Mutta myönnän että vanhemmalle se kyllä välillä tuottaa haastetta...meillä pohditaan harvasen päivä tai ainakin viikko kaiken maailman murheita. Just tänään iltapalapöydässä tyttö pohti mitä kuuluu niille lapsille joiden vanhemmat tsunamissa kuoli. Ja kuolemaa pohtii muutenkin aika ajoin. Oma isänsä kuoli hänen ollessaan 3-vuotias ja kaveri kuoli kun hän oli 4 (kaveri myös 4 vanha).



Meillä myös puhutaan kuolemaan liittyen taivaasta ja Jumalasta, mutta jos ei itse näihin asioihin usko ei niistä tietenkään tarvii lapselle ruveta puhumaan. 3-vuotiaalle voi mielestäni sanoa että kaikki kuolevat joskus, muttei hänen tarvitse huolehti, sillä todennäköisesti vanhemmat elävät vielä pitkään ja aina on joku joka hänestä huolehtii.

että tärkeintä on olla läsnä, kuunnella, ottaa syliin ja lohduttaa. meillä näistä asioista puhutaan lähes aina sylikkäin ja asiasta keskusteltua ollaan yleensä taas iloisella mielellä! Tsemppiä ap:lle!! :)

joku yrittää varoittaa kuolemanvaarasta poikasi kautta.



Meille kävi näin... Poika höpisi kuolemasta 3 päivää...

Tänä aikana isomummo kuoli. Löydettiin kuoleen kodistaan

ihmettelin kun itki kotona ettei halua tulla vanhaksi!

hetki meni asian selvittelemisessä että mitäs nyt tarkoittaa...



puhuin asiasta hieman kaarrellen mutta totuudenmukaisesti,

mielestäni ei kannata valehdella,

mutta ei noin pienelle tarvitse kaikkia yksityikohtia kertoakkaan!



meni ohi aika " helposti" ...

sen jälkeen lähipiirissä kuollut kolme koiraa,

joista puhuttu myös avoimesti.

yhtä koiraa itki 5vuotiaana hiukan kun tuli heti ikävä,

mutta sekin meni pian ohi...



en siis osaa antaa kunnon ohjeita kun lapsesi tuntuu ottavan asian raskaammin kun omani,

toivottavasti ohimenevä vaihe, tsemiä!!!

Ja rutiinit on ja turvallinen olo pitäisi oleman. Toivotaan, että eilinen ilta hysteerisyydessään oli epätavallinen ja jo tänään olemme takaisin omassa rutiinissa. Ei ne pohdinnat sinänsä pelota, mutta se taso, millä hän eilen pohti, se hysteerisyys ja itkuisuus, suunnaton pelko ja epätietoisuus.



AP