Miksi ei muka saisi olla katkera? Perustelkaa!

Ainoastaan käsittelemällä ne vihan tunteet niistä pääsee yli, ja on ihan tervettä olla todella katkera tuossa tilanteessa. Kunhan vaan et nimenomaan aiheuta sillä hallaa lapsillesi, ja ymmärrät ettei se pidemmän päälle kannata. Mutta surutyö on tehtävä!



Voimaa ja enkeleitä!

Katkeruus on aina patoutunutta vihaa. Osoita siis suoranaista vihaa, mutta älä piilota sitä katkeruuden alle. Se alkaa ennen pitkää näkyä naamasta.

jota voisi käyttää muihin asioihin.

Suuri katkeruusmöykky sisälläsi estää uuden elämän aloittamisen ja onnen löytämisen!



Anna vaikka vain omalla sisälläsi anteeksi exälle ja jatka eteenpäin. Mennyttä ei voi muuttaa katkeruudella, sairastut vain itse siitä!

Mutta kun en voi teeskennellä, etten olisi katkera! Ihan kuin sen tunteen voisi pistää sivuun, vaikka sielua korventaa. Tavalla tai toisella katkeruus kuitenkin nostaa päätään... semminkin nyt kun lasten isä vaan häippäsi, eikä ole edes lastensa hyvinvoinnista kiinnostunut.



Siksi tätä asiaa kysynkin teiltä muilta, että miksi ei saisi olla katkera, kun ei muutakaan voi...

luopuminen!



Lasteni isä, aviomieheni, otti ja läksi nuoruudenrakastettunsa mukaan. Sitä ennen riita sai hänet väkivaltaiseksi minua kohtaan. Lapset olivat pieniä ja toinen sairaalloinenkin.



Aikaa kului noin vuosi hänen lähdöstään kunnes löysin voimaa antaa anteeksi. En hänelle suoraan, vaan ihan oman mieleni sopukoissa. Otin vallan, ja siirsin muiston lokeroon " menneisyys" , eikä se enää kalvanut ja kiertänyt mielessä päivittäin. Kykenin laittamaan painolastin pois sydämeltäni. Helpottava olo, kuin aurinko olisi alkanut paistaa joka päivä.



Anna itsellesi aikaa, hae ammattiapua, jos siltä tuntuu. Mutta älä tuhlaa loppuelämääsi sen taakan alla. Etenkään siksi, että 50% lapsistasi on exääsi, et jaksa elää heidän kanssaan, jos et voi unohtaa.

kuten joku aiemmin jo sanoikin.



Tietystikään ei saa tehdä mitään typeryyksiä, mutta vihallakin on tehtävänsä. patoutunut viha muuttuu käsittääkseni katkeruudeksi.



Itse tulin jätetyksi täysin yllättäen. Vihasin aikani ja olin katkerakin. Ajan kanssa nämä tunteet menivät ohi (no, vielä on vähän katkeruutta jäljellä, mutta sekin vähenee)



Vihaa voi purkaa mielikuvien avulla tai hakkaamalla halkoja, joiden kuvittelee olevan exän pää tms.

Et vahingoita sillä kuin itseäsi ja niitä ihmisiä, jotka sinusta välittävät. Exääsi ei voisi varmasti vähempää kiinnostaa sun katkeruutes, joten kaikki paska menee aivan väärään osoitteeseen.



LIäsksi mitä pidempään ihminen on katkera, sitä vaikeampi siitä tunteesta on luopua. Ei ole kivaa katsoa omaa äitiä, joka on viimeiset 15 vuotta vain märehtinyt menneitä, ja jättänyt elämänsä elämättä. KOska katkeruus todellakin pitää kiinni menneessä.

vanhentunut. Ei itse pysty näkemään osuuttaan eroon. Lapsensa ovat kovasti kärsineet äitinsä katkeruudesta. Koulut jääneet kesken ja pyöritään oudossa porukassa. Eivät viihdy äitinsä eivätkä isänsä kanssa.

Yhteiset lapset muistuttavat joka päivä isästään ja koska kaipaavat tätä, mutta isä ei ota lapsiinsa yhteyttä, saa kaiken aikaa muistutuksen miehen kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä.



Jos ei lapsia olisi, tilanne voisi olla toinen. Olisi helpompi unohtaa menneet ja keskittyä tulevaan. Jos mies joskus näkeekin lapsiaan, joutuu myös itse sen kanssa taas tekemisiin.



Tavallaan siis meidän väliset ongelmat kiertävät nyt lasten kautta. Niin ei saisi olla, mutta voiko sille jotakin?? Miten voi olla olematta katkera, jos mies ei välitä edes lapsistaan?