lapsettomuudesta uteleville " lähimmäisille" ...

-ap.

Eli jos ajattelet, mitä se teille kuuluu, niin sanot niin. Tai jos olet tunteellinen tyyppi, voit kertoa, että utelut todella satuttavat...



TODELLA mauttomia ovat ihmiset!

Itselläni takana 4 vuoden lapsettomuus joka johti melkoiseen eristäytymiseen juuri " hienotunteisten" läheisten vuoksi.



Näillä utelijoilla mahtaa olla parisuhteet köykäisessä jamassa jos vain lapsi on yhdessä pitävä tekijä. Yritä ymmärtää :)

Minäpä väitän, että lapsettomuus on sellainen koettelemus että jos siitä suhde selviää, selviää mistä vain. En tosin koskaan ole ollut teidän tilanteessanne, koska meille oli selvää että jos emme saa lasta luovutetuillakaan sukusoluilla, adoptoimme. Mutta se on jokaisen oma ratkaisu meneekö hoitoihin tai adoptioiko, että koettakaa ihmiset antaa toisille yksityisyyttä ja kunnioittaa toisten omia pakon edessä tehtyjä päätöksiä.

monta vuotta satu totuttautua ajatukseen, että siihen on jo tottunut. Tämähän on asia, jolle emme itse voi mitään.

Järkevät ihmiset pystyvät ja haluavat keskustella näistä asioista läheistensä kanssa. Sitä suuremmalla syyllä, mitä kipeämpiä ne ovat - traumojaan on syytä purkaa aina silloin tällöin. Jos teillä on niin ihania ystäviä että varta vasten tarjoutuvat siihen niin miksi ihmeessä te siitä loukkaannutte?



Nimimekrillä eräs joka on ollut olkapäänä niin yhdelle hoitoihin päätyneelle pariskunnalle kuin yhdelle jokapäätyi eroon ja nainen adoptoi yksin kuin parillekin sellaiselle pariskunnalle, joka päätti sittenkin odottaa ihmettä jos sellainen olisi tullakseen.

enkä kommentoisi ollenkaan!



Sukulaisilla (siis lähemmille, esim. isovanhemmille) se tavallaan kuuluu, joten heille varmaan sanoisin rehellisesti, mikä tilanne on.

pitää lähteä siitä " terapoitavasta" , eikä toisinpäin.



Minusta nuo on niin henkilökohtaisia asioita, etten ymmärrä ollenkaan, miksi joku utelee.



Itselläni ei lapsettomuustaustaa ole ja olen itse hyvin avoin ja hölö asioistani, mutta ymmärrän vallan hyvin, että kaikki eivät toimi samoin.

Eiköhän ole luonnollista puhua siitä vain muutaman tai ehkä vain yhden läheisen kanssa? Uskomatonta tuommoinen olettaminen että kaikille läheisille pitäisi puhua!! Ihmisillä on lisäksi erilaisia tapoja surra. Toisille puhuminen ulkopuolisille ei edes ole luontevaa.

Jos sitten joku yrittää vielä jatkaa, niin toista vaan sama lause.

toki voi kieltää utelemasta, mutta ei se poista sitä tosiasiaa että pelkkä uteleminen raivostuttaa.

Mitä se on sulta pois?

Monen mielestä tuntuisi " kylmältä" vaan vaihtaa aihetta eli ettei toisen asiat kiinnostaisi yhtään.

Kun tätini kertoi lapsettomuudestaan, niin oli mielestäni luontevaa kysyä, että kauanko ovat yrittäneet, ja aikovatko adoptoida tai aikovatko hakeutua hoitoihin. En pitänyt sitä vihamielisenä (enkä usko, että tätinikään koki sitä sellaisena) eleenä, vaan nimenomaan halusin olla paikalla, jos hän halusi puhua asiasta enemmänkin. Luonnollisesti jokaisella vierailulla en asiaa hänen kanssaan pui, mutta silloin tällöin kun huomaan hänellä olevan vaikeampia aikoja, teen tiettäväksi että kanssani voi asiasta keskustella jos haluaa. Meillä on aina ollut todella läheiset välit, ja toivon, että hän muistaa sen myös nyt, kun toivo lapsensaannin suhteen on mennyt.



Ap, minä uskon että kukaan ei sinua satuttaakseen tai sinulle piruillakseen esitä sinulle mitään uteluja. Luulen, että se on enemmänkin sitä, että haluavat osoittaa olevansa kiinnostuneita voinnistasi ja haluavat antaa sinulle tilaisuuden puida tunteitasi. Toki on eri asia, jos joku puolituttu menettelee näin, mutta siis jos on kyse sinulle läheisistä ihmisistä.

ja äidilleni. Asia on hyvin arka ja en ymmärrä uteluja joita pääasiassa tekee naimattomat ja lapsettomat ihmiset.



-ap.