Runo keskenmenon kokeneelle ystävälle

En itse ainakaan olisi halunnut yhtään mitää korttia saatika sitten runoa keskenmenon jälkeen. Minkä ihmeen takia kortti?? En oikeasti ymmärrä. Parasta mitä voit tehdä on kuunnella ystävääsi. Se ainakin auttoi minun tuskassani kun sain puhua, puhua ja puhua ystävilleni asiasta ja itkeä heidän olkapäätään vasten.

Mutta tilanne vaatii, että runon on oltava todella kaunis ja koskettava, ei mikään tusinavärssy. Enkä antaisi korttia, vaan kirjoittaisin runon kauniille kirjepaperille, ja antaisin henkilökohtaisesti halin kera. Tietysti jos asut kaukana, niin posti on ainut ratkaisu. Silloin saatekirje mukaan.



Mutta kysymykseen mun täytyy vastata, etten tiedä sopivaa runoa.

a) keskenmeno myöhäisillä viikoilla

b) " ystävä" muistanut ällöpöljällä jeesustelurunolla



Jos kumpikaan kohdista ei täyty, PIDÄ TURPAS KII!

vaan on kornia.



Mene käymään, vie pullat mennessäsi ja vaikka viinipullo, istu ja kuuntele. Älä sano mitään kliseitä, kuten voittehan yrittää uudelleen tms. Hän menetti lapsen, hänelle se oli vauva eikä keskenmeno. Muutama viikko vielä ja vauva olisi voinut keskolassa selvitä. Älä ole kovin kauan, jos tuntuu että hän on enemmän oman rauhan tarpeessa, mutta soittele ja kysy vointia.

Elämä on

En vaan ole kortti- ja runoihminen mutta onneksi kaverit tietää sen.

Itsekään en tosin haluaisi korttia, vaan mieluiten vain ystävän seuraa ja läsnäoloa.

numeroita liikaa lueteltavana joten en jaksa siihen ryhtyä. Mutta totta se on että on kyllä todella outoa ajatella että kortti olis jotenki loukkaava/huono ele???? Aivan omituista kertakaikkiaan. Itse sain kortin 50km päässä asuvalta ystävältäni kun menetin oman vauvani viikolla 19 ja se on kaunis muisto albumissani!

Mulle ainakin kirje tai kaunis runo tarkoittaa sitä, että se ihminen on istunut oikeasti miettimään mun tilannettani ja haluaa tuoda sympatiansa julki. Kirjoitettu teksti on mietittyä tekstiä, ja se tekee siitä arvokasta. Jos tuollainen tilanne tulisi itselle eteen, voisin kuvitella, miten kaivaisin herkällä hetkellä ystävän kirjeen esiin, ja tuntisin, etten ole suruni kanssa yksin.



Ap:n sietää miettiä, kumpaan ryhmään hänen ystävänsä kuuluu. :/

kirjotin ystävälleni kirjeen jossa oli myös runo, jonka vein hänelle keskenmenon saatuaan ja olin kylässä myös lohduttamassa. ystäväni oli illalla lukenut kirjeen. " Ei tullut kevättä, kesää, ei linnulle pesää. Ei äidille lasta, olithan kohdussa vasta. Unelmat haihtuu, muistoiksi vaihtuu..." Runo muistaakseni jatkui, eikä välttämättä mennyt edes noin, mutta ehkä joku muistaa sen, taitaa olla ihan yleinen runo?!

Jos voimia sinulle voisin antaa, niitä toisin nyt heti

niin paljon kuin suinkin jaksan kantaa.



Jos puolestasi sinun edes vähän voisin surra,

niin toive täyttyisi minun, ettei suru sydäntäsi aivan murra.



Mutta ylöspäin sinua muistan ja olen ajatuksissa sinun vierelläsi,

silmäni ylös taivaisiin nostan, pyydän enkeleitä sun yllesi.



- Marleena Ansio-

Runon voit toki laittaa, mutta älä muistuta sillä itse keskenmenosta vaan enemmänkin elämän jatkuvuudesta. Tietenkään keskenmenoa EI pidä unohtaa ja sivuuttaa.



Olen kokenut keskenmenon rv16+, ja paras tuki ja lohdutus tulivat ystävien ja siskon läsnäolosta. Sisko, minua pari vuotta nuorempi, oli ihan poissa tolaltaan tapauksen takia, oli tavoittamattomissa vuorokauden ja tuli sitten tuomaan minulle ihanan pehmokissan (olen kissafani). Muutaman päivän toivuttuani hän järjesti vapaaillan, vuokrasi hyvän leffan, tilasi pizzaa ja teki parit loistavat hedelmädrinkit. Ei sitä tarvitse itseään rappiolle ryypätä kuten joku fiksusti jo sanoi, mutta kyllä hyvä seura, ruoka ja juoma auttoivat ihmeesti!!!



Olisiko sinulla ap mahdollista järjestää jotain mukavaa ystävällesi? Tarkoitushan ei ole unohtaa, mutta helpottaa oloa.

Sain elokuussa keskenmenon viikolla 17 ja ystäväni lähetti minulle sairaalaan (jouduin olemaan siellä viikon) ison valkoisen gerberan johon oli sidottu pieni valkoinen gerbera ja mukana oli runo:



Olit luonamme hetken, ihan pienen vaan.

Et pitemmälle enää, jaksanutkaan.

Ei koskaan tavattu, tunnettiin vain,

liian pienen hetken sinut pitää sain.



Ei tullut äitiä, ei tullut isää,

vain itkua, kipua, surua lisää.

Pilven reunalla teitä jo liikaa on,

äidin ja isän kaipaus on loputon.

Ei muuta voi kuin rukoilla vaan

että seuraavan jo pitää saan.



Runo ja kukat olivat parhaalta ystävältäni joka tiesi, milta minusta tuntui koska oli kokenut saman. Kukat ja runo olivat ainoat positiiviset asiat, joita tuolta ajalta muistan.