Eilinen voimala " yksinadoptoijilla paremmat tulokset lapsen hyvinvointiin"

Joka viides perhe Suomessa on yhden huoltajan perhe.

mutta kriteerit ovat yksinadoptoijalle tiukemmat. Me olemme esimerkiksi saamassa adoptioluvan, vaikka meillä ei ole lähimaillakaan sosiaalista turvaverkkoa (sukulaiset ja ystävät 300 kilometrin päässä). Olen varma siitä, että yksinadoptoija ei tällaisessa tapauksessa saisi lupaa.

Yksin adoptoivilta tutkitaan tarkemmin tukiverkko.



Samaten ainakin Pelassa on ollut käytäntö, että vielä palvelunantajakin raakkaa paremmuusjärjestykseen yksinhakijoita eli ketkä kulloinkin pääsevät lähettämään papereitaan eteenpäin.

käyttäytymistä ja sen vaikutuksia vuorovaikutussuhteessa, osaavat hakea tutkimustietoa ja soveltaa sitä käytäntöön lapsen parhaaksi. Jos ja kun ongelmia esiintyy (kuten aika usein adoptiolasten kanssa mutta myös biolasten kanssa, sillä niissäkin vain noin puolet ovat ns. turvallisia kiintymyssuhteita), ehkä nämä adoptioäidit osaavat ja ymmärtävät nopeasti hakea lapselle apua esim. perheneuvolasta. Siten ongelmiin puututaan heti niiden ilmettyä eikä jäädä ihmettelemään vuosikausiksi mikähän lapsella on kun hän oireilee huonoa oloaan. Toki myös parisuhteessa adoptoivat ovat usein yhtä valveutuneita. Voi olla että lapsen on helpompi muodostaa kiintymyssuhde yhteen aikuiseen kerrallaan, ja siksi yksinadoptoivaan äitiin kiintyminen sujuu helpommin, etenkin kun adoptiolapsi usein kiintyy ensiksi kaksi vanhempisessa perheessä isään (koska naisiin voi olla traumaattinen suhde, jättihän oma biologinen äiti lapsen ja usein lastenkotihenkilökuntakin on naisia) jolloin adoptioäiti voi tuntea pettymystä ja ehkä masentuakin, kun arki ei olekaan niin auvoista mitä odotti vuosien ajan.

Mutta ymmärrän kyllä että yksinäinen nainen pystyy paneutumaan adoptoimansa lapsen hyvinvointiin paremmin kuin pariskunta. Miehet kun on aina niin lapsellisia ja vaativat aina oman osansa äidin voimavaroista.

Mutta juu... tälläisen tarinan osaan kertoa: isoveljeni muutti isovanhempiemme luokse siinä 7-vuotiaana. Syynä ihan se, että äitimme oli asunut pitkään isoveljeni kanssa isovanhempiemme luona siitä lähtien, kun isoveljeni oli ollut vauva. Äidillä oli vuorotyö, isovanhemmat asuivat lähellä ja mummi oli alta 50-vuotias ja oli kotona koko ajan.



Noh, kuitenkin, sosiaalipuolen tädit ja sedät kävivät sitten jollain tarkastuskäynnillä. Ukki sitten oli jutellut näiden tätien kanssa ja kysynyt jotain, että millaisista perheistä on eniten huolta tms. Vastauksena oli saanut, että yksinhuoltajilla ovat asiat hyvin (tämä 1970-1980-lukujen vaihteessa), ja panostavat perheeseensä, mutta ongelmat voivat olla esim. ns. rikkaammissa ja paremmissa perheissä.

lienee keskimääräistä paremmin motivoitunut ja suuremmilla voimavaroilla varustettu, turvaverkko kunnossa jne. En sano, että pariskuntana adoptoivatkaan olisivat mitään surkimuksia (pakko sanoa tämä, koska tällä palstalla älähdetään niin helposti...) mutta kynnys adoptoida yksin on varmasti korkeampi kuin avioliitossa.

vaaditaan automaattisesti toimiva turvaverkko ja muutenkin on kovat kriteerit. Ja odotusaika on pitempi kuin pariskunnilla, joten varmasti karsiutuu jyvät akanoista!

olette lapsiasiavaltuuten kommenteista, jonka mukaan yh-perheisiin liittyy useita riskitekijöitä? Mielestäni leimaavia kommentteja, eivätkä ainakaan rakentavia tai hedelmällisiä.

jos adoptoit lapsen yksin olet parempi kuin joku toinen yh joka synnyttänyt itse lapsen. Kyllähän luomu yh:kin voi olla ns. adoptio kelpoinen..

Bio-yksinhuoltajia ei testata. Joten syntyisikö siitä sitten käsitys, että ovat valikoidumpia, koska ovat.

tai jopa parempi kun testattu adoptioäiti.

vaan takana on lapsen paras.



Sinällään adoptioneuvonnan kaltainen neuvonta olisi poikaa ihan kaikille lapsiperheille ennen lasten tuloa!