Lue keskustelun säännöt.
Mun lapseni on kuuromykkäsokea ja olen katkera joka ikinen sekuntti.
15.10.2006 |
Aluksi ei se tietenkään haitannut. Olinhan synnyttänyt maailman ihan imman vauvan.
Vaan kun se vauva ei sitten ollutkaa enää " normaali" esim 2 vuoden iässä.
Muiden taaperot käveli ja höpisi ja katsoi maailmaa innostunein silmin. Vaan ei meidän. Ja Tilanne vaan pahenee päivä päivältä kun ikää tulee lisää.
En ikinä oisi toivonut vammaista lasta ja ja jos oisin tiennyt, mitä tuleman pitää, olisin valinnut lapsettomuuden tähän verrattuna.
Kyllähän lasta rakastan, niinkuin jokaine äiti mutta kokoajan olen niin katkera ja surullinen lapsen puolesta.
Turha kenekään väittää että oltaisi saatu jotakin hienoa ja upeaa elämäämme vammaisen lapsen myötä. Pah, pelkkää mielipahaa ja loputonta surua lapsen tulevaisuudesta ja oman elämämme jaksamisesta.
Toista lasta en uskalla edes tehdä, vaikka vamma ei ole perinnöllinen.
Kommentit (4)
Ymmärrän tuntemuksesi enkä vähättele mutta muista että lapsesi on sinun ainutlaatuinen lapsi!
Jos jaatisposti ei tunnú omalta niin varmaan on muitakin postituslistoja jolla voit jakaa tuntojasi vertaistuen kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä nyt näyttää olevan palstalla joku, joka on jostain syystä fiksoitunut näihin vammaisaiheisiin. Jos ap:llä todella olisi tällainen lapsi, hän kirjoittaisi ihan eri tavalla, eri sävyyn. Sitä paitsi nykyään ei enää käytetä termiä kuuromykkä tai kuuromykkäsokea.
kyllä antavat tällaisessa tapauksessa uskoa tulevaisuuteen.