annatteko lapsen syödä olkkarissa,jos katsoo lastenohjelmia?
Kommentit (53)
Jos emme, niin ohjelmat saavat odottaa tai olla. Elämämme ei pyöri ohjelmien ympärillä.
Hassulta tuntuu että on pakko syödä sohvalla kun täytyy katsoa telkkua.
Meillä aikoinaan kotona ei tullut kuuloonkaan että olis syöty olkkarissa, ruokahetket oli todella tärkeitä. Siitä olen oppinut että meillä syödään yhdessä pöydän ääressä ja telkku on silloin kiinni. Karkki on varmaan ainoa jota saa elokuvailtoina olkkarissa syödä.
Mutta sama sääntö on aikuisilla ja lapsilla. Meillä tosin ei telkkua juuri katsella ja se ei mitenkään hallitse meidän elämää. Musta on ihanaa ettei meidän lapset edes tiedä että päivittäin tulee joku ohjelma johonkin aikaan. Yleensä kotiin kun tullaan niin leikkivät keskenään kun eivät ole nähneet toisiaan päivällä (yksi on koulussa, yksi tarhassa ja yksi perhepäivähoidossa).
Joskus tuntuu, että jos annan lasten katsoa noita ohjelmia niin tuntuu etteivät he edes ehdi leikkiä illan aikana riittävästi toistensa kanssa! Ja sitten meillä vielä 5-v tyttö jumittuu helposti siihen telkun ääreen eikä saa leikkejä käyntiin enää. Siksi annan usein tv:n olla pois päältä iltaisin kokonaan. Näin ehdimme tehdä paljon yhdessä.
Hyvä rauhoittumishetki se on. Ja vanhemmatkin saavat hetken ehkä levähtää?
Joo, ja meillä ei syödä olohuoneessa, kuin ihan " spesiaalitilanteissa" . Esim. kun ollaan vuokrattu leffa ja ostettu hyvää syötävää naposteltavaa.
Lapset on nyt 5- ja 11-vuotiaita, eikä ne ole koskaan edes vinkuneet ruokaa olkkariin. Kun on alusta saakka ollut tää sääntö, että ruoka syödään keittiössä, niin ei ole mitään ongelmaakaan.
Niin, tai enhän mä tiedä mitä silloin tapahtuu kun vanhempi on yksin kotona, eipä ainakaan ole murusia sohvalta löytynyt.
En mä pidä pahana jos joku syö olkkarissa, jokaisen oma-asia.
Ruoka olisi tosiaan parasta syödä ihan siinä ruokapöydässä ja keskittyä siihen sitten, eikä niin että sitä ruokaa syödään siinä sivussa tv:a katsellen!
EI IHMEKÄÄN ETTÄ SUOMALAISET LAPSETKIN OVAT YLIPAINOISIA, jos he oppivat että olkkarissa syödään siinä sivussa tv:a katsellen!! Ruokailetteko ollenkaan yhdessä?
Muistatteko sen tutkimuksen minkä mukaan lapsen tulevaisuuteen vaikuttaa suuresti se, ruokailtiinko perheessä YHDESSÄ??? Jos ei ruokailtu kuin harvoin, niin sitä suurempi riski oli epäonnistua elämässä. Sellaisissa perheissä joissa ruokailtiin yhdessä ja KESKUSTELTIIN ruokapöydän ääressä, sieltä ne menestyvät ja onnelliset lapset tulivat.
poikkeuksen tekee ns. elokuvaillat, kun vuokrataan filmi ja tehdään popcornia ja nautitaan ne olkkarissa :)
Jos tulemme kotiin niin myöhään etteivät ehdi ohjelmia katsoa, niin sitten jäävät väliin. Ikinä en laita tv:a päälle jos ruokaa ei olla vielä ehditty syödä.
Yleensä mulla on joku sellainen ruoka, jonka voin vain nopeasti lämmittää. Silti se syödään ihan rauahssa, ja usein koko Pikku 2 jää väliin. So? Multakin jää KAIKKI ohjelmat nykyään väliin ja mun mielestä se on ihan hyvä.
Miksi tv hallitsee niin monen ihmisen elämää? Eikö teillä ole sitä oikeaa elämää ja tällaisenko mallin näytätte myös lapsillenne?
YLÖS, ULOS JA LENKILLE mars!!
koko päivän hoidossa missä erittäin aktiivista. Sitten jää omalle pihalle hetkeksi ja pyydän sisään kun lasten ohjelmat alkavat. juuri sopiva hetki lapselle rauhoittua ja laiskotella. Pikku kakkonen on vielä oikein laadukas juttu, lapsi oppii siinä kaikenlaista.
Oliko teistä kukaan sellainen että telkkari vain olohuoneessa, tulette kotiin klo 17 ja lapsilla nälkä. SIIS: kiellättekö lapsilta lastenohjelmat vai pidättekö 45 min nälässä odottamassa että ohjelmat loppuu.
Vai oliko kaikki vastaajat kotiperheitä tai aiemmin kotiutuvia, jotka voivat ajoittaa ruokailun sujuvasti muuhun aikaan kuin 17-18 välille?
T. Se jonka lapset syö ja katsoo lastenohjelmia olohuoneen RUOKAPÖYDÄN ääressä (ei sohvalla meilläkään syödä)
Olohuoneessa on ovaalinmuotoinen sohvapöytä, jonka ääressä lasten on hyvä syödä omilla pikkutuoleillaan istuen. Itse istun sohvalla tai luen päivän postin syödessäni keittiössä. Haluun olla hetken rauhassa, kotiin tultua on kuitenkin niin tulinen hoppu saada ruoka nokan eteen. Isi ei meillä ole viikolla kotona.
Meille kenellekkään ei telkku ole niin tärkeä että ohjelmoitaisiin elämämme TV-ohjelmien mukaan.
Jos ei ole syöty ennen kuin lastenohjelmat alkaa niin sitten ne jää väliin tai katsovat sen mitä ehtivät.
Lapsistakin on mukavaa jutella ruokaillessa, silloin äiti ja isä keskittyvät heihin ja kuunnellaan kaikien lasten 8kk-10v päivän puuhat ja suunnitelmat.
Ei meillä ole koskaan lapset vonkuneet siitä että joka päivä pitäisi ehdottomasti katsella lastenohjelmat.
Suurin syy on varmaan se että meillä vanhemmillakaan ei ole mitään sellaista ohjelmaa mitä meidän pitäisi ehdottomasti katsoa. Ja katselemme telkkaa ehkä 1-2h viikkossa ja kesäisin ei sitäkään.
Lauantaisin näin talviaikaan lapset kyllä katselevat lauantasin jonkin lastenleffan ja syövät karkkia samalla.
Vastailee 10, jolla ei valkoisia mattoja eikä valkoisia sohvia mutta haluan elää ilma rasvatahroja muualla kuin keittiössä.
Tulevaisuudessa varmaankin tulee tilanteita jossa se sallitaan, nyt ollaan tiukkoja asiasta. Eikä minua kyllä edes kiinnosta syödäänkö naapurissa keittiössä, makuuhuoneessa vai olohuoneessa.
lähinnä iltaisin tai joinakin harvoina viikonloppuina.
Tällä hetkellä lapsi saa syödä ruokaa olohuoneessa jos on siihen aikaan ruokailu ja lastenohjelmat, meillä on lapselle sellainen oma pieni pöytä, jossa voi syödä.
Kun sitten sattuu olemaan niin, että koko perhe on koossa niin silloin syödään yhdessä rauhassa eikä tv ole päällä, vaikka tulisikin lastenohjelmia.
Laitan ruokaa yleensä, kun lastenohjelmat tulee ja kun ruoka valmistuu niin syödään. Usein jää Pikkukakkosesta loppu näkemättä tai jos syödään aikaisemmin, niin jää muita ohjelmia näkemättä.
Eipä tästä sen suuremmiten narista.
Keittiössä syödään ja telkku on silloin kiinni. Kyllä minullekin riittää, että ruokasotkuja saa siivoilla vain yhden pöydän alta...
-lapset 1½, 4 ja 6-
laitan alunperin jo pausen päälle.
Olohuoneessa ei todellakaan syödä, vaan sen takia, että lastenohjelmat alkaa
Vierailija:
SIIS: kiellättekö lapsilta lastenohjelmat vai pidättekö 45 min nälässä odottamassa että ohjelmat loppuu.
)
ja itse laitatte samaan aikaan ruokaa, että kun se ruoka on valmis niin telkka menee kiinni ja ohjelma jää kesken.
Sadistit!!! Teettekö itse tai puolisonne myös niin?
Tai kun tulee esim formulat ja mies on nenä kiinni ruudussa niin totteleeko ja tulee keittiöön syömään? Epäilen.
Kai sentään edes suunnittelette ruuan sitten niin että se ei ole samaan aikaan lastenohjelman kanssa?
Kun ruoka on valmis, syödään ja jatketaan ohjelmaa siitä mihin jäätiin.
mitä telkkarista tulee!
Vähän on vinksalleen mennyt, jos perheen elämä pitää ohjelmoida jonkin pikkukakkosen ympärille.
mies hakee toisen koulusta ja toisen päiväkodista, laittaa heille ruuan ja lapset katsovat samalla pikkukakkosen yms tv:stä. En näe siinä mitään ihmeellistä.