oletko murehtinut pitkään keskenmenoasi?

no mä sain keskenmenon tossa pari-kolme vuotta sitten, eikä mulla ole vieläkään yhtään lasta, et toisaalta se surettaa mua enempi vaan kun ei tosiaan niitä lapsia ole tullut... mutta ei se niin kauheelta enää tunnu kun silloin alussa.

Olinhan raskaana kuitenki yli 12 viikkoa ja ehdin jo tottua ajatukseen että vielä yksi vauva tulee. Ja sitten ei tullutkaan. Ajattelin, että yritämme vielä kolmatta lasta kun olimme jo valmistautuneet siihen että se tulee. Mutta päätettiinkin ettei sittenkään yritetä. Keskenmenon suru on syvä, helpompi ois ollu tuulimuna kuin se että sikiö on, mutta se on kuollut. Siis tässä tapauksessa kun ei lasta varsinaisesti oltu toivottu. Tai sanotaan että raskaus ei ollut toivottu. Nää on vaikeita asioita.

Ehkä sitten murehtisin enemmän jos ei olisi tuota yhtä halittavaa.

Kaksi lasta on, ja jälkimmäinen heistä ei olisi olemassa ollenkaan jos se kesken mennyt raskaus olisi jatkunut. Tää meidän pikkuinen on nyt puolitoistavuotias, keskenmenosta on aikaa vajaa kaksi ja puoli vuotta. Joskus edelleen surettaa ja itkettää, ja tosiaan oman aspektinsa asiaan tuo se että suren jotain sellaista mitä ilman minulla ei olisi ihanaa lastani. Hassua.



Se on pieni suuri menetys. Kokonainen elämä menee vessasta alas, olisi aika outoa jos se ei surettaisi. Mutta ei siinä surussa kannata silti piehtaroida. Elämään kuuluu myös surua sekä ristiriitaisia tunteita.

oli paljon suurempi suru päällä.

on kolme lasta etten ole ehtinyt jäädä piehtaroimaan menetyksissä kaksi keskenmenoa takana