Kätilö vastaa muutamaan kysymykseen
Kommentit (27)
Ikävä tapaus tietenkin, vaikka tiedän vain sen, mitä lehdissä on ollut. Muitakin ratkaisuja ongelmaan olisi ollut tarjoalla jos ei-toivottua lasta voi ongelmaksi nimittää.
Kaikenlaisiin äiteihin törmää, mutta tämä oli uutta.
klö
Jos paino nousee ja vauva on tyytyväinen, en huolestuisi. Normaalirajaa on vaikea vetää, imemistekniikka ja maidon tulon vuolaus tai hitauskin vaikuttaa asiaan.
klö
Jos se havaitaan vasta synnytyksen jälkeen ja toisessa raskaudessa (lapsilla sama isä), kuinka todennäköistä on, että se uusii seuraavissa raskauksissa ja millaiset voivat olla haittavaikutukset pahimmillaan?
Eipä sitä oikein etukäteen tiedäkään. Maksan toiminta ei ole normaalia ja aiheuttaa runsaan verenvuodon synnytyksessä ja saa elimistön elektrolyyttitasapainon jne sekaisin. Voi olla hengenvaarallinen tilanne.
Jos aikaisemmin on ollut, tiedetään mahdolliseen vuotoon varautua niin, että veret on valmiina saatavilla jne.
Lisätietoa pitäisi itsekin hankkia tästä teoriapuolesta, n. vuosittain tulee tilanne vastaan.
klö
kaksi kertaa kaulan ympäri ja kerran vartalon? Olisiko siinä voinut olla vaaran paikka? Entä kuinka tavallista on että napanuora on yli metrinen? :)
Minulla on ylipainoa n. 15kiloa, saa nähdä millainen valas musta tulee raskaana :(
Mulla viikoja 40+2, ja olo alkaa olla tosi tuskainen, sisäreidet ja oikeastaan joka paikka niin kipeä että hyvä kun liikkeelle pääsee. Myös lonkat pettävät usein alta, ja pelottaakin että kun ulkona olen niin jään tuonne tienposkeen :( Vai olisko näihin vaivoihin mitään helpotusta olemassa?
Synnytyksen alkamisesta ei mitään merkkejä, ei supisteluja eikä mitään.
Hyvinkin tavallista että on useamman kerran kiertyneenä vaikka missä, yli metrisiäkin tulee aika usein vastaan.
Vaaratilanne tulee, kun napanuora kiristyy niin,että verenvirtaus siinä estyy.
klö
Jos näen esim. kaupungilla, ei tule yhtään mitään mieleen. Jos työssäni, katson, että verensokerit on kontrolloitu ja raskaus mennyt asiaankuuluvasti.
klö
tromposytopeniasta johtuva vuototaipumus? Olenko väärässä? Eri kysyjä
Toinen kysymys: kuinka usein synnyttävä nainen huutaa mukana olevalle miehelle inhottavuuksia? Mä pelkään olevani vihainen synnytyksessä..
Oireisiisi ei helpotusta ole luvassa, sillä kyseiset vaivat eivät ole hoidettavissa muuta kuin synnyttämällä.
Kyllä käynnistystä voi pyytää itse. Eri asia sitten, miten pyyntöösi suhtaudutaan, lääketieteellinen syy käynnistykseen pitää olla. Yksi mahdollisuus on ottaa sinut loppuraskauden seurantaan osastolle. Kysy neuvolastasi lähetettä käynnistysharkintaan vaivojesi perusteella.
klö
Totta. Toksemiaan ei välttämättä liity maksa-arvojen nousu, mutta jos liittyy, HELLPin mahdollisuus on suurempi ja oireilee silloin ylävatsaoirein eikä päänsäryllä ja näköhäiriöillä kuten " tavallinen" pre-eclammpsia.
klö
Jos vauvan on hankala saada kunnollista imemisotetta eikä esim koskaan työnnä kieltä ulos suustaan. Joskus huomataan vasta puhumaanopetteluvaiheessa. Epäilystä kannattaa mainita neuvolassa.
klö
Kyllä joskus käy vähän miesparkojakin sääli, kun eivät äidin mielestä mitään tee oikein ja seisovatkin aina väärässä paikassa jne.
klö
Ei minulla ole varmasti mitään uutta neuvoa, jota et olisi jo kuullut.
Siivous tai muu fyysinen rasitus, sauna, seksi, nännien hieronta, tehokas suolen tyhjennys.
Jos ei niillä ala, sitten ei ole vielä synnytyksen hetki. Voimia ja pitkää pinnaa.
klö
Nyt on menossa rv 27 öisin herään kovaan kiristävään ylävatsakipuun. Ei kuitenkaan supistele... närästyksen tapaista. Istuma asennossa kipu vähän helpottaa. Päivisin myös ylävatsa on kosketus arka ja todella hellänä.
Voisiko vauva painaa vain sisäelimiä? Ja venyttää vatsaa?
Vaikuttaisi närästykseltä Kokeile reseptittä saatavia mahahapon tasaajia ja vältä mausteista ja voimakasta ruokaa ja juomaa.
klö
Oletko törmännyt äiteihin, jotka synnytyksen jälkeen käyttäytyvät välipitämättömästi syntynyttä lastansa kohtaan?