Jättäisitkö työsi, jos olisit minä?

jäljellä, niin pidä ne pois...

Tulet kyllästymään kotona. Ensimmäinen puoli vuotta on hauskaa, mutta sitten huomaat, että olet enemmän ja enemmän täällä av:lla. Kokemusta on....



Minunkaan ei ole pakko käydä töissä, ja mieheni ihmettelee, miksi käyn. Mutta minä voin paljon paremmin, kun SAAN tehdä töitä.



Jos vain suonkin pystyt, niin ota virkavapaata tai vuorotteluvapaata. Varmasti nautit. Mutta älä jätä työtäsi, koska mielenkiintoiset työt ovat harvassa.

sun pitää miettiä mitä haluat ja pidät tärkeenä ja valita sen mukaan. muista kuitenkin et lapset on pieniä vaan kerran.. et tosin ikiä maininnu... mut mietipä muitakin vaihtoehtoja kun kokonaan irtisanoutuminen, virkavapaa?kotihoidontuelle jääminen jos lapset alle 3?...

hoitovapaaseen?



Minulla on tosi hyvä duunipaikka, muta silti pistää mietityttämään, onko tämä ihan sen väärti, että aamusella lykkää väsyneitä lapsia päiväkotiin jne.



En silti halua jäädä työpaikastanikaan, koska omalla alallani ei duunipaikkoja ole juuri jaossa. Eli sitten aikanaan, kun lapset olisivat koulussa (nuorin nyt 4v), en välttämättä saa mistään uutta työtä tilalle.



Sinuna miettisin juuri tuota, että jos jäät kotiin useammaksi vuodeksi, saatko ammattialaltasi työtä, edes likimain yhtä hyvää kuin nyt. Jos saat tai jos uudelleenkouluttautuminenkin voisi siinä iässä olla yhä mahdollista, niin mikäpä siinä.

mitkä olisivat mahdollisuudet osa-aikaiseen työhön!:) Se voisi olla hyvä ratkaisu...? Ja vaihtoehtojahan on siinäkin monia:)

Esim.

-lyhennetty työpäivä (4-6h päivä)

-lyhennetty työviikko (2-3 päivää/vko)

-Joka toinen viikko töissä, ja joka toinen vapaalla.

mutta tämä on sellainen työ, missä ei voi heittäytyä vuorotteluvapaalle tai tehdä lyhyempää työpäivää. Pitää antaa 100% itsestään tai sitten jäädä kokonaan pois. Minulla ei ole mitään illuusiota siitä, että olisin työpaikallani korvaamaton, mutta tiedän sen, että monet asiat menevät solmuun, jos en ole niitä hoitamassa.



Toivon, että olisin jossain vähemmän vastuullisesssa työssä, jonka voisi vaan hoitaa rutiinilla ja keskittyä enemmän perhe-elämään. Oikeastaan tämä OLI unelmieni työ, ennenkuin sain lapsia. Nyt on tärkeysjärjestykset muuttuneet.



ap

parisen vuotta. Toinen asia on se että jos mies jäisi työttömäksi, eläisimme minun tuloillani kunnes hän löytäisi töitä. Minulla myös erittäin vastuullinen työ.

Itse asiassa jätin työni, vaikka mies ei edes tienaa mitenkään erittäin hyvin, ainoastaan kohtuullisesti :-) Työ oli unelmatyöni, johon olin hankkinut pitkän koulutuksen... Työssä ei tosin kaikki ollut loistavasti, eräät asiat tökkivät, vaikkakin nautin itse työstä suuresti. Mulla ei ole enää paluuta vanhaan työhöni. Jos joskus haluan siirtyä kotoa muualle, niin mun on kouluttauduttava uudestaan. Ehtiihän sitä taas opiskella sitten myöhemmin. Nyt on aika keskittyä lapsiin. Päiväkotirumba oli jotain hirveää, on koko perheelle helpotus, että olen nyt kotona :-))) Ei kannata stressata työasioilla kun lapset on pieniä, jos ei ole pakko. Mikään ei ole tulevaisuudessa varmaa, vaikka olisit töissäkin. Pitää vaan luottaa että elämä kantaa niin kuin se on tehnyt tähänkin saakka.

Olen aivan mitta täynnä työtäni ja teen sitä vain ja ainoastaan rahasta. Takana akateeminen koulutus ja hyvä uraputki. Palkkakin hyvä, mutta ei jaksa enää kauaa. Haluaisin jonkun sellaisen työn, jossa ei ole niin kova stressi ja työ tuntuisi jotenkin järkevältä ja hyödylliseltä. Tällä hetkellä koen, että valmistammamme tuote on täysin hyödytön ja mielenkiinnoton. Isolla osalla ihmisiä ei ole edes puhdasta vettä ja mä vaan ohjaan jonkun teknisen, yhdentekevän detaljin kehitystä. Bullshiittiä.

velvollisuudentunnosta, koska kirjoitat, että tiedät " että asiat menisivät solmuun" työpaikalla jos irtisanoudut. Ymmärrän unelmien työn hieman eritavalla. Kirjoitat myös, että arvo järjestys on muuttunut lasten myötä. Se lienee tavallinen tunne kaikille työskenteleville ja opiskeleville äideille. Itse olen sen verran muuttunut joustavampaan suuntaan, että suostuisin jäämään kotiin jos siitä tehtäisiin selkeä sopimus avopuolison kanssa. Rahasta, vapaa-ajasta jne. Koen kuitenkin, että asiasta olisi saatava monella tavalla hyvää korvausta, koska se ei ole minulle kiinnostavin vaihtoehto. Minä haluan tehdä muutakin kuin hoitaa lapsia ja kotitaloutta.

Mieti tosissasi omaa arvojärjestystäsi, onko etusijalla lapset ja perhe vai sinun urasi. Muista myös, että lapset ovat pieniä vain kerran, mutta työtä ehdit tehdä kymmeniä vuosia. Haluatko tehdä nyt jotain sellaista, mitä kadut kymmenen vuoden päästä?



Suomessa on vallalla uskomaton naisten urakeskuskelu, jossa suurin osa naisista kokee työnsä minuutensa tärkeimpänä sisältönä ja itsenäisyyden osoituksena. Samaan aikaan liian monet lapset voivat todella huonosti. Olen vastikään muuttanut ulkomailta takaisin Suomeen ja olen järkyttynyt tästä arvomaailmasta.



Olen itse työssä asiantuntijatasolla ja tiedän, että osaavista ihmisistä on jatkossakin entistä enemmän pulaa. Oravanpyörässä ei ole kenenkään pakko olla, pikemminkin ihmisiä jotka kykenevät omiin ratkaisuihin arvostetaan. On aivan turhaa pelottelua, että jotenkin tippuisi kelkasta, jos haluaa antaa pari vuotta lapsilleen. Omalla kohdallani tekisin aivan takuulla 6h/pv, mutta perheessämme ansiovastuu on tällä hetkellä minulla, kun mieheni opiskelee enkä voi siihen nyt ryhtyä. Olen kuitenkin tehnyt jo työhaastattelussa selväksi, että itselleni perhe tulee kaiken edellä, enkä esim. tee koskaan ylitöitä tai töitä kotona. Ja hyvin toimii, työnantajani pikemminkin arvostaa linjanvetojani. Rohkeutta sinulle omiin ratkaisuihisi!

Entä jos miehesi kuolee? Sairastuu? Jättää sinut? Rakastut toiseen? Katkeroidut miehellesi?

missä unelmaduunin löytäminen voi olla vaikeaa jatkossa.

ei ollut kylläkään mikään unelmieni työ,

mutta hyvä sellainen ja vastuullinen...

mutta aina kiirettä ja perhe-elämä kärsi!!

mies aika hyväpalkkaisessa työssä ja kannusti minua jäämään kotiin!

nyt tulevaisuus ihan auki, mutta kotona kaikki niin ihanaa. (ainakin vielä! ;))



murehdin sitten pienenajan päästä mitä keksin kun muksut tosta vähän kasvaa...

Minä kuitenkin jätin työni heti esikoisen syntyessä. Pidin kovasti työstäni ja palkkakin oli kohtuullinen. Myös minun työni oli joko-tai, ja ratkaisu tuntui mahdottomalta. Pitkitin mahdollisimman kauan päätöstäni, lapsia syntyi useampia ja olin vuoroin äitiyslomalla, vuoroin kotihoidontuella. Sitten vaan sanoin itseni irti, koska totesin, että en jaksaa hoitaa täysillä kahta vaativaa " uraa" . Mies tienasi hyvin ja minä viihdyin kotona, kun siihen vuosien mittaan opin.



Yli 10 v meni hyvin, sitten tuli pakottava tunne, että täytyy tehdä muutakin kuin olla äiti. Mietin opiskelua ja töihin paluuta, mutta päädyin oman yrityksen perustamiseen. Nyt teen töitä muutaman tunnin päivässä, tienaan ihan kivasti ja aikaa jää runsaasti perheelle ja harrastuksillekin.



Tee kuten sydämesi sanoo.