Neuvoja työhön paluuseen???

Töihinpaluun jälkeen sitä ihmettelee, minne se aika aina katoaa... Kiire tulee pinnalle, kiire aamulla viedä hoitoon lapset, kiire töihin, töistä kiire hakemaan lapset, kiireellä kauppaan, kiireellä ruokaa, kiireellä nukkumaan... Tää on se huono puoli. Tietty jos on parempi organisoimaan kauppareissut sun muut, niin hyvä. Tai mies useammin asialle (jolloin osa tavaroista jää aina ostamatta..)



Viikonloput tuntuvat taas viikonlopuilta. Tää on ihanaa!



Ihanaa ja samalla surullista oli huomata, että lapset todella pärjää ilman sinuakin, jopa viihtyvät hoidossa. Silmät loistaen ne kertoilee päivien tapahtumia, innoissaan aina.



töissä taas organisointi sujuu paremmin kuin ennen, ne hommat vaan on pakko saada tehtyä ennen pois lähtöä, koska lasten hoitopäivä päättyy silloin kun se päättyy, eikä voi venyttää kovinkaan paljoa.



Itse tykkäsin töihinlähdöstä, kaipasin muutakin kuviota päivään kuin se pelkkä kotona oleminen. Nykyään olen sen verran fiksumpi, että tajuan jättää työasiat päästäni töihin, enkä enää vatuloi niitä kotona, kuten ajalla ennen lapsia.

Paitsi etten ajatellutkaan, että minun pitäisi yksin hoitaa hakemiset ja viemiset. Mies hoitaa aina lasten viemisen, se helpottaa kiireen tuntua jo paljon.



Aluksi tuntui ettei pääse työhön kiinni, mutta viikon jälkeen tuntui kuin ei olisikaan ollut poissa. Oli kiva tehdä kunnon ajatustyötä ainaisen potta-ruoka-ulos-rallin jälkeen. Lapset eivät narisseetkaan hoitoon viemisestä vaan viihtyivät tosi hyvin. Päiväkoti ei ollutkaan kamala säilytyslaitos vaan ihana ja hyvä hoitopaikka lapsille.



Tein lyhennettyä työviikkoa, mutta silti illat kuluivat nopeasti. Osasin ottaa paljon rennommin kuin kotiäitivuosina. Kaiken ei tarvinnut olla tiptop, olin enemmän läsnä ja ihan oikeasti lasten kanssa. Lapset olivat ehkä juuri siksi paremmalla tuulella. Ajankäyttö oli tehokkaampaa ja aloitin uuden harrastuksen.



Yllätys oli lyhennetyn työviikon raskaus. Samat hommat piti tehdä lyhyemmässä ajassa ja olin aika kuitti kotiin päästyäni. Työaikaa ei pystynyt venyttämään ja stressi oli melkoinen. Lopetin työajan lyhentämisen siksi aika pian.

Enimmäkseen vieläkin haikailen kotielämää. 5 vuodessa oppi tekemään asiat rennosti, ei niin kiireellä. Nyt on kauhea kiire aamuisin ja töistä äkkiä hakemaan lapset. Meillä vielä miehen vuorotyö ja 1 auto teettävät pohdintaa kuka vie, kuka hakee ja millä jne.

Yksi asia mitä inhoan, on se että aina iltaisin on katsottava lapsille seuraavan päivän siistit, puhtaat ja ei kovin ryppyiset vaatteet. Ja illat tuntuvat tosi lyhyiltä.

Viikonloput kyllä tuntuvat ihanilta. Eikä ole tarve mennä mihinkään.

Jotain positiivista löytääkseni, on kiva että on " omaa" aikaa, töissä tarvitsee huolehtia itsestään. Ja kahvitauon saa pitää keskeytymättä (jos työkiireiltä ehtii...) Henkilökunta on vaihtunut minun tapauksessani aika paljonkin ja saa huomata, että ei välttämättä enää töissä kaikkea tiedäkkään.