Millä saisi vyötärönympäryksen alle 80cm?
Nainen tulkitaan vyötärölihavaksi, jos vyötärönympärys on yli 80cm. 90-senttinen vyötärönympärys on jo suuri terveysriski, näin kertoo Kodin Kuvalehti.
Järkytyin ihan oikeasti. Olen juuri pudottanut painoa muutaman kilon, mittani ovat nyt 160cm/58kg. En pidä itseäni varsinaisesti lihavana, tosin tiedostan että ylimääräistä on ja siksi pudotankin painoa kävelylenkeillä ja ruokavalion muutoksella.
Mutta miten päästä läskimahasta eroon? Vyötärönympärykseni on vähän yli 80cm. Olen vaarassa saada sydäninfarktin, näin kerrottiin lehdessä. Korkeasta verenpaineesta en onneksi ainakaan toistaiseksi kärsi, joten ehkä tässä on vielä armonaikaa saada maha pois. :)
" Mittaa ei tarvitse suhteuttaa ihmisen pituuteen tai ruumiinrakenteeseen. Mitta osoittaa vastaonhtelorasvan kokoeroista huolimatta."
Tämä oli aika yllättävää. Oli pituutta 180cm tai 150cm, rajana vyötärynympärykselle on naisilla tuo 80cm.
Kaivakaas naiset mittanauhat esiin ja kertokaa mitä mittoja saitte! Te, joilla mitta jää alle 80cm, kertokaa miten pääsen samaan?
Kommentit (6)
Olin vuosikausia tuskastunut kun vyötärö vaan oli siinä 80+ mitoissa, vaikka paino yms. oli kohdallaan. Sitten yhdessä tilanteessa piti pukua varten ottaa mitat, ja ompelija otti ne " oikeaoppisesti" . Hän solmi ensin kuminauhan vyötäisille, ja mittasi sitten vähän kylkiluiden alta, eli reilusti ylempää kuin olin oikean vyötärömitan kuvitellut olevan. Ja kas kummaa, oikea " virallinen vyötärönympärykseni olikin 72 cm!
Aloita vaikka lenkkeily. Se on helppoa!!
T. vyötärön ympärys 65cm.
Vierailija:
Olin vuosikausia tuskastunut kun vyötärö vaan oli siinä 80+ mitoissa, vaikka paino yms. oli kohdallaan. Sitten yhdessä tilanteessa piti pukua varten ottaa mitat, ja ompelija otti ne " oikeaoppisesti" . Hän solmi ensin kuminauhan vyötäisille, ja mittasi sitten vähän kylkiluiden alta, eli reilusti ylempää kuin olin oikean vyötärömitan kuvitellut olevan. Ja kas kummaa, oikea " virallinen vyötärönympärykseni olikin 72 cm!
vaatteiden vyötärö mitataankin siitä kapeimmasta kohdasta eli jonkun verran navan yläpuolelta, mutta tässä " terveysmittauksessa" juuri navan kohdalta. Tästä oli ohjetta lehdessä hiljattain.
Itselläni on navan kohdilta siinä 79-80 cm
Mulla kauhea pallomaha vaikka mitat 175/ 69
mittausten mukaan olisikaan. Ja vaikka ottaa huomioon sen että olen nipin napin normaalipainoinen (painoindeksi 19) niin vyötärö on silti ton 65 eikä vähemmän.
Ja kyllä musta tuo pituuden huomioimatta jättäminen on jotenkin epäloogista onhan aivan tasan tarkkaan eriasia oletko 150cm/180cm 80cm vyötäröllä. Näin ainakin maalaisjärjellä.
Testaapa nyt ensikisi, missä se rasva on; onko pinnallista vai viskeraalista eli sisäelinten ympärillä/ sisällä.
Helppo testata menemällä makuulle. Pinnallinen rasva " valahtaa" sivuille ja litistyy tasaisesti, viskeraalinen (se vaarallinen) rasva jää möykyksi mahan PÄÄLLE.
Ja eipä nuo sinun mittasi nyt mikään merkittävä terveysriski ole. Riskimpää sinun sijassasi on autoilla päivittäin henkensä uhalla...
sh